Opetussuunnitelma on opetustyön perusta. Vuosisuunnitelma on osa opetussuunnitelmaa. Opetussuunnitelman toteutumista seurataan ja arvioidaan vuosittain.
Taloudellisten voimavarojen turvaaminen on ensisijaista strategian mukaisten koulutuspalveluiden tuottamiseksi ja turvallisen sekä terveellisen oppimisympäristön järjestämiseksi. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää tasapainoista mitoitusta asetettujen tavoitteiden ja resurssien välillä.
TULOSYKSIKÖN OHJEET
Koulun opetussuunnitelmassa kerrotaan koulun toiminta-ajatus ja arvopohja, tuntijako, painotukset, kieliohjelma, aihekokonaisuuksien toteuttaminen, opetuksen kehittämishankkeet ja arvioinnin käytänteet.
Koulun toimenpiteet ja ratkaisut: 1.1.1 Opetussuunnitelma
Opetussuunnitelma päivitetään ajanmukaiseksi vaihtuvien tietojen osalta, kuten esi- ja alkuopetuksen yhteistyösuunnitelma sekä pelastus- ja kriisisuunnitelma. Uusi tuntijako on otettu käyttöön 1.8.2008.
Opetussuunnitelman aihekokonaisuudet: Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta sekä Turvallisuus ja liikenne päivitetään lukuvuoden aikana.
Aihekokonaisuuspainotuksena lukuvuodeksi 2008-2009 Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta.
Koulun toimenpiteet ja ratkaisut: 1.1.2 Opetustunnit ja ryhmät edellisvuoteen verrattuna