Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Kuopio > Jynkän koulu >

Jynkän koulu

YLLÄPITOON >>    

Kutsu vanhempaintilaisuuteen

Jynkän koululla järjestetään tiistaina 8.5.2012 klo 18.30 alkaen tilaisuus vanhemmille. Tilaisuudessa on tarkoitus käydä läpi seuraavia asioita:
koulun kuntotutkimuksen tuloksia ja niiden pohjalta tehtyä korjaustoimenpiteitä
ensi vuoden toimintojen sijoittumista (mahdollinen osan toimintojen siirto Niiralan koulun tiloihin)
peruskorjauksen aikataulua
muita ajankohtaisia asioita.

Tilaisuuteen osallistuvat Kuopion tilakeskuksen edustajat, ympäristöterveystoimiston edustaja sekä koulun ja kouluviraston edustus.

Tervetuloa!

Kari Raninen
Perusopetusjohtaja

 

ON ILO OPPIA YHDESSÄ!

Jynkän koulussa on 21 perusopetusryhmää lukuvuonna 2011 - 2012. Lisäksi koulullamme toimii esikouluryhmä. Koulumme on noin 380 oppilaan ja 40 aikuisen työyhteisö. Koulun toimintaa sävyttää Meidän Koulu -ajatus. Koulussamme kaikkien on miellyttävä työskennellä. Koulumme jokainen aikuinen on kasvattaja, ohjaaja ja opastaja. Opetussuunnitelman teema: "ON ILO OPPIA YHDESSÄ" pyritään toteuttamaan koko työyhteisön kanssa.

Koulumme liikuntapainotteisuus alkoi vuonna 1984 ja se on ollut osana koulumme kasvatustehtävää. Liikuntakasvatuksen avulla olemme voineet tukea oppilaiden positiivista kasvua kohti aikuisuutta sekä tarjota liikuntaa harrastaville oppilaille mahdollisuus monipuoliseen taitojensa kehittämiseen ja kilpailutoimintaan paikallisella, kansallisella ja jopa kansainvälisellä tasolla.

Koulussamme toimii vanhempainyhdistys Jykevä. Vanhempainyhdistys tukee rahallisesti koulun toimintaa ja järjestää erilaisia tapahtumia. Koulun ja kotien yhteinen näkemys opetuksen kehittämisestä on lisännyt oppilaissa vastuuta omasta työstä, kavereista ja yhteisestä omaisuudesta.

 
 
 

Koulun toimintakyselyn vastaukset

Taulukot toimintakyselyn vastauksista.
 

Kirjaudu Wilmaan

Kirjaudu Wilmaan
 

Koulun ajankohtaiset

 

A2-KIELEN VALINTAINFO

 

Koulutoimen uutiset

 

Koulutoimen tiedostot

 

Kalenteri

<<Toukokuu>> <<2012>>
Ma Ti Ke To Pe La Su
18 1 2 3 4 5 6
19 7 8 9 10 11 12 13
20 14 15 16 17 18 19 20
21 21 22 23 24 25 26 27
22 28 29 30 31
Näytä: Menneet | Tulevat | Kaikki