Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

1.1 Opetuksen yleinen järjestäminen

YLLÄPITOON >>    

YLEISET TAVOITTEET

Opetussuunnitelma on opetustyön perusta. Vuosisuunnitelma on osa opetussuunnitelmaa. Opetussuunnitelman toteutumista seurataan ja arvioidaan vuosittain.

Taloudellisten voimavarojen turvaaminen on ensisijaista strategian mukaisten koulutuspalveluiden tuottamiseksi ja turvallisen sekä terveellisen oppimisympäristön järjestämiseksi. Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää tasapainoista mitoitusta asetettujen tavoitteiden ja resurssien välillä.


 

TULOSYKSIKÖN OHJEET

Koulun opetussuunnitelmassa kerrotaan koulun toiminta-ajatus ja arvopohja, tuntijako, painotukset, kieliohjelma, aihekokonaisuuksien toteuttaminen, opetuksen kehittämishankkeet ja arvioinnin käytänteet.

 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut: 1.1.1 Opetussuunnitelma


Jynkänlahden koulun opetussuunnitelma on valmistunut keväällä 2006. Kuluvana lukuvuonna kaikki luokka-asteet noudattavat uutta tuntijakoa ja opetussuunnitelmaa. Opetussuunnitelmaa päivitetään syksyllä 2006. Kuluvan lukuvuoden aikana korjataan liikuntapainotteisen luokan tuntijakoa sekä lisätään normaalituntijakoa noudattavien luokkien 8. luokan valinnaisuutta yhden vuosiviikkotunnin valinnaisaineen osalta.

Jynkänlahden koulun aihekokonaisuuspainotuksena on vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta (alueellinen painotus yhdessä Aurinkorinteen ja Jynkän koulujen kanssa). Toteutus kuvataan koulun opetussuunnitelmassa. Ympäristötyöryhmään kuuluu kolme opettajaa, jotka suunnittelevat teeman yhteistä toteutusta.
 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut: 1.1.2 Opetustunnit ja ryhmät edellisvuoteen verrattuna

Jynkänlahden koulussa on lukuvuoden 2006 -2007 alkaessa 410 oppilasta, joista yleisopetuksessa on 376 oppilasta (7. luokalla 147, 8. luokalla 113 ja 9. luokalla 116). Erityisopetuksen ryhmissä on 19 oppilasta (ESY 9, Tekevä 10). Lisäksi Jynkänlahden koulussa toimii lisäopetusryhmä (SILTA), jossa on 15 oppilasta.

Jynkänlahden koulussa toimii lukuvuoden alussa 30 päätoimista opettajaa. Heidän lisäkseen toimii yksi sivutoiminen opettaja sekä 5 opettajaa, joiden pääkoulu on muu kuin Jynkänlahden koulu. Näin koulussa toimii yhteensä 36 opettajaa.
Hallinnossa toimii rehtorin ohella koulusihteeri.

Lukuvuoden alussa koulussa toimii kolme määräajaksi tai toistaiseksi valittua koulu- ja koulunkäyntiavustajaa (yleisopetuksessa 1 kuudeksi kuukaudeksi työllistetty, ESY-luokalla 1 ja Tekevä/Silta-luokalla 1)

Jynkänlahden koulun tuntikehykseksi on annettu 768 vuosiviikkotuntia (yleisopetus 642, integraatiolisä 10, laaja-alainen erityisopetus 26, ESY 30, Silta 30 ja Tekevä 30)

Opetuksen sekä tehtävien hoidon järjestämiseksi tuntikehys on käytetty seuraavasti:
yleisopetuksen opetustunnit 577 tuntia
demonstraatiot (FK, BG)11 tuntia
luokkatuntien ulkopuolinen oppilaanohjaus 30,5 tuntia
erityistehtävät (luokanvalvojat jne.) 25 tuntia
laaja-alainen erityisopetus 30 tuntia
luokkamuotoinen erityisopetus (ESY) 30 tuntia
Silta + Tekevä 60 tuntia
tukiopetus 2,5 tuntia
varaus 2,0 tuntia

Yhteensä 768 tuntia

Jynkänlahden koulussa on lukuvuoden 2006 - 2007 alussa 376 yleisopetuksen oppilasta (laskennallisesti 13 perusopetusryhmää eli x/32). Opetuksen järjestämiseksi oppilaat on jaettu 17 opetusryhmään (7. luokalla 6 ryhmää, 8. luokalla 5 ryhmää ja 9. luokalla 6 ryhmää) 7. ja 8. luokilla ryhmien keskikoko on 24 oppilasta ja 9. luokilla 20 oppilasta.

Erityisopetusryhmiä koulussa on 3: ESY (8. luokka), Tekevä (9. luokka) ja Silta (lisäopetus). Yleisopetusryhmiin on integroitu 21 oppilasta, joilla on erityisopetuspäätös.

 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut: 1.1.3 Koulun toiminta

Oppilaiden TET-jaksot:
- 9. luokkien työharjoittelu 11. - 22.9.2006.
- 8. luokkien oppilaat kolme koulupäivää työharjoittelussa koulun ruokalassa lukuvuoden aikana
- 7. luokkien työharjoittelu 28. - 29.5.2007

Comenius-hanke alkaa kuluvana lukuvuonna (kuvataan tarkemmin koulun opetussuunnitelmassa).

Lukuvuoden toiminnan painopistealueiksi opettajakunta on päätänyt ottaa seuraavat kokonaisuudet:
- vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta
- hyvät käytöstavat ja toisten huomioonottaminen
- opiskelutaidot ja vastuun kantaminen omasta työstä.

Koulun tapahtumat ja poikkeukset koulupäivissä on merkitty tapahtumakalenteriin, ks. liite. Lukuvuoden aikan oppilaryhmät voivat tehdä opintoretkiä ja leirikouluja. Retkistä ja leirikouluista tehdään erilliset päätökset (johtokunta/rehtori).
 

1.1 Toteutumisen seurantaa ja arviointia

Liikuntapainotteisen luokan tuntijaon ja normaalituntijakoa noudattavien 8. luokkien yhden vuosiviikkotunnin valinnaisaineen osalta on tehty muutokset, jotka viedään johtokunnan hyväksyttäväksi.

Niukasta tuntikehyksestä huolimatta lukuvuoden työ on toteutettu opetussuunnitelman mukaisesti. Suuret opetusryhmät ovat kuitenkin merkittävä ongelma, koska oppilasryhmissä on runsaasti oppilaita, joiden sosiaaliset taidot ja opiskelutaidot ovat puutteelliset.

Koulun erityisluokassa (ESY) on ollut koko vuoden 10 oppilasta, joten luokka on ollut täynnä.

Navettakoululla toimivat Tekevä ja Silta ovat toimineet vakiintuneitten toimintamuotojensa mukaisesti.

Koulun Comenius-ryhmä vieraili Belgiassa syyslukukaudella, ja viikolla 7 koulussa vieraili partnerikoulujen edustajia Belgiasta, Saksasta ja Portugalista. Comenius-toimintaan viikon aikana osallistui työryhmän jäsenten lisäksi runsaasti muitakin koulumme opettajia.

Koulussa on toiminut oppilaskunta, jonka järjestämällä taksvärkkikeräyksellä tuettiin Leväsen palvelukeskuksen asukkaiden vapaa-aikatoimintaa hankkimalla pihakalusteita. Taksvärkkiin osallistui n. 95 % koulun oppilaista.

Vastuu ympäristöstä, hyvinvoinnista ja kestävästä tulevaisuudesta on toteutettu vuosisuunnitelman mukaisesti. Opettajille järjestettiin VESO-koulutusta aiheesta ja sen toteuttamisesta koulussa. Koulutukseen kuului mm. vierailu Jätekukon Heinälamminrinteen jätekeskukseen.

Jätekukko OY:n tiedottaja piti syyslukukaudella koululla kahden tunnin opetustilaisuuden kierrätyksestä ja jätteiden lajittelusta kaikille vuosiluokille.

7. luokkien oppilaat vierailivat Heinälamminrinteen jätekeskuksessa 19.4.2007.
koulun tiloissa on toteutettu ja ohjeistettu jätteiden lajittelu kierrätettäviin ja sekajätteisiin.

Hyvät tavat ja toisten huomioonottaminen
Koulun järjestyssäännöt ja toimintatavat on tarkastettu ja käyty läpi henkilökunnan ja oppilaiden kesken. Osalla oppilaista on kuitenkin käyttäytymishäiriöitä oppitunneilla sekä välituntien aikana. Asiaan joudutaan paneutumaan jatkossakin voimakkaasti.

Opiskelutaidot ja vastuun kantaminen omasta työstä
Painotuksesta huolimatta tulokset kaikkien oppilaiden kohdalta eivät ole riittäviä, joten teemaa kannattaa varmasti jatkaa seuraavanakin lukuvuonna.