Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

2.1 Pedagogiset ratkaisut ja yhteistyö

YLLÄPITOON >>    

YLEISET TAVOITTEET

Oppiminen on arvokasta ja se on ymmärrettävä laaja-alaisena ja elinikäisenä prosessina, jossa on keskeistä oppimaan oppimisen taitojen omaksuminen. Oppiminen ei ole ainoastaan tietopääoman kartuttamista, vaan persoonallisuuden ja sosiaalisuuden kehittymistä sekä kasvua ihmisenä. Oppiminen on aktiivinen ja vuorovaikutteinen tapahtuma, jossa opettaja toimii oppimisen ohjaajana. Oppimiseen liittyy oppijan kyky ja halu suunnitella ja arvioida omaa toimintaansa. Oppijalle annetaan omasta oppimisestaan vastuuta, joka on oikeassa suhteessa hänen vastuunottokykyynsä. Oppija otetaan mukaan tavoitteiden laadintaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja näin hänet sitoutetaan omaan oppimiseensa. Oppimisolosuhteet järjestetään mahdollisuuksien mukaan sellaisiksi, että jokainen voisi oppia itselle ominaisella tavalla.

Erityisopetusta kehitetään osana yleisopetusta.



 

TULOSYKSIKÖN OHJEET

Koulun opetussuunnitelmassa kuvataan oppimiskäsitys, työtavat, oppimisympäristö sekä koulun alueellinen yhteistyö
 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut

Eriyttäminen
- huomioidaan sekä heikot että lahjakkaat opetuksessa
Erityisoppilaat osana yleisopetusta
- vaihtelevat ja monipuoliset opetusmenetelmät
- yhteistyö vanhempien kanssa
- erityisopetuksen hyödyntäminen
- samanaikaisopetus
Oppiaineiden integrointi
- kaikissa aineissa
- luokkarajojen ylitys
Pedagogiset ratkaisut
- tutkimalla ja toimimalla oppiminen
- ympäristön havainnointi
- jaksotus
- vuorokurssiopetus, 1.vuorokurssi kuluvana lukuvuonna
- käsityön valinta neljännen luokan keväällä 5-6 luokkaa varten, 12 tunnin
vaihtojaksot vuosittain
- kummitoiminta
Yhteistyö toisten koulujen kanssa:
- lähikoulujen yhteiset kilpailut, konsertit ja juhlat
- yläkouluun tutustuminen
- henkilökuntien tapaamiset
- aluetiimitoiminta
- VESO-päivä, koulutukset
 

2.1 Arviointia