Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

1.3 Toiminnan organisointi ja kehittäminen

YLLÄPITOON >>    

YLEISET TAVOITTEET

Osallistavalla johtamisella kehitetään työyhteisöä siten, että jokaisella työyhteisön jäsenellä on halu ja mahdollisuus osallistua itseään ja omaa työyhteisöään koskevaan kehittämistyöhön sekä päätöksentekoon. Johtaminen on kannustavaa ja yksilön voimavarat huomioon ottavaa. Osallistavan johtamisen avulla työyhteisö kehittyy yhteistoiminnalliseksi, avoimeksi, luovaksi ja vastuulliseksi. Osallistava johtaminen on valmentavaa ja luottamukseen perustuvaa. Työyhteisöjen hyvinvointi on kaikkien yhteisöön kuuluvien vastuulla. Esimiehet vastaavat siitä, että työyhteisöt arvioivat säännöllisesti omaa toimintaansa, yhteisiä päämääriä ja tavoitteita. Organisaationa koulutoimi haluaa kehittyä oppivaksi ja jatkuvasti toimintaansa kehittäväksi. Käytännössä tähän pyritään panostamalla työnohjaukseen sekä työyhteisöjen kehittämisen tukemiseen. Kehityskeskustelujen käyminen ja yhteistoimintakäytännöt kaikissa työyksiköissä ovat päällimmäisinä tavoitteina.

Täydennyskoulutuksen tulisi olla suunnitelmallista, koko työyhteisöä koskevaa ja pääsääntöisesti pitkäkestoista.


 

TULOSYKSIKÖN OHJEET

Koulun opetussuunnitelmassa kuvataan koulun perehdyttämisen käytänteet ja tiedottaminen
 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut

Vararehtori AnnaMaija Eskelinen toimii rehtorin sijaisena. Hänen poissaollessa sijaisena toimii luokanopettaja Janne Lappalainen.

Suunnitteluryhmään kuuluu kaikki opettajat.

Koulun toiminta-alueilla, tapahtumilla ja projekteilla on vastuuopettaja:
-OPS, kirjasto, turvallisuus ja oppilaskunta, AnnaMaija Eskelinen
-liikunta ja TVT, Janne Lappalainen
-eri yhteistyötasot, Annikki Tiilikainen

Opettajien kokouksia pidetään vähintäin kerran kuussa ja lisäksi aamukahvipalaverit tarvittaessa klo 8.30-8.45.

Koko henkilökunnan yhteiset kokoukset lukuvuoden alussa, syysloman jälkeen, kevätlukukauden alussa ja hiihtoloman jälkeen.

Rehtorin pitämät kehityskeskustelut kevään aikana.

Henkilökunnalla yhteiset joulu- ja kevätkahvit.

Länsirannan koulujen henkilökunnilla yhteisiä tapahtumia vapaa-aikana.

Vanhempainyhdistyksen kanssa yhteistyö toimii hyvin.

Henkilökunta käy tarpeellisiksi katsomissaaan koulutuksissa, joihin tieto tulee vuoden mittaan.

YT-aika käytetään koulutyön yhteiseen suunnitteluun.




 

1.3 Arviointia