Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

1.2 Opiskelun tukitoimet

YLLÄPITOON >>    

YLEISET TAVOITTEET

Opetuksessa ja varhaiskasvatuksessa otetaan huomioon oppijoiden yksilölliset oppimisedellytykset. Tunnistetaan mahdollisimman varhain oppimista ja kasvua haittaavat tekijät ja käynnistetään yksilölliset tukitoimet sekä muu ennaltaehkäisevä toiminta. Oppilaan lähiverkosto aktivoidaan tukemaan lapsen/nuoren kasvua, oppimista ja kehitystä. Iltapäivätoimintaa kehitetään yhdessä vapaaehtoistoiminnan järjestäjien kanssa (kaikilla 1. ja 2. luokilla mahdollisuus osallistua). Erityisopetusta kehitetään siten, että opetus ja tarvittava tuki järjestetään pääsääntöisesti oppilaan lähikoulussa. Erityisopetuksen suunnittelu- ja toteutusvastuuta siirretään vähitellen lähialueille. Osa erityisopetuksesta järjestetään edelleen keskitetysti. Sairaalaopetusta odottavien/sairaalasta kotiutuvien oppilaiden opetusjärjestelyjä suunnitellaan. Oppilaan siirtymistä opetuksen nivelvaiheesta toiseen tuetaan kehittämällä mm. oppilaanohjausta. Kokeillaan uusia yli sektorirajojen ulottuvia toimintatapoja ja -muotoja.
 

TULOSYKSIKÖN OHJEET

Koulun opetussuunnitelmassa kuvataan koulun oppimisen yleinen ja erityinen tuki (ohjauksen järjestäminen, tukiopetus, oppilashuollon suunnitelma, kerhotoiminta, eri tukimuodot, erityisopetus) sekä maahanmuuttajaopetus
 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut

Hiltulanlahden koulun tukitoimet opiskelussa:
- Tiedon siirto esikoulun ja alakoulun sekä ala- ja yläkoulun välillä
- Tiedon siirto koulun sisällä opettajan vaihtuessa
- 25 oppilaan 5. luokan A1-kielen opetus jaettu kahteen ryhmään
- Tukiopetusta varattu 3 h /vko / koulu
- Neljän koulu- ja koulunkäyntiavustajan joustava käyttö oppimistilanteissa
- Iltapäiväkerho 1.-3. -luokkalaisille
- Kummitoimintaa 1.- ja 5.-luokkalaisten sekä 2.- ja 6.-luokkalaisten kesken
- Oppilaskuntatoimintaa käynnistetään lukuvuoden aikana
- Tarvittaessa oppilaalle laaditaan henkilökohtainen oppimissuunnitelma eli HOPS.
- Alkuopetuksen palkkityöskentely käynnistetään; 1.-2. luokan oppilaita eriytetään taitotasojensa mukaisiin pienryhmiin, joissa opiskellaan lähinnä äidinkieltä ja matematiikkaa kahden luokanopettajan ja erityisopettajan johdolla ja kouluavustajan avustamana.
- Opetuksen eriyttäminen oppilaan tasoa vastaavaksi oppiaineen sisällä
- Laaja-alaisen erityisopettajan antama opetus 10 h / vko / koulu
- Laaja-alaisen erityisopettajan työtunteihin on lisätty integraatiotunnit
- Oppilashuoltoryhmä kokoontuu pääsääntöisesti kerran kuukaudessa.
- Tarvittaessa esitys erityisopetukseen siirrosta ja oppiaineen yksilöllistämisestä




 

1.2. Arviointia

Perheiden kannalta olisi järkevämpää, että tiedonsiirtopalavereja esi- ja alakoulun välillä yhdisteltäisiin nykyiseen verrattuna.

Tukiopetuksen antamista hankaloitti se, että lukujärjestyksistä ei tahtonut löytyä sekä opettajalle että oppilaille vapaita aikoja.

HOPS:aa ei ole tehty kenellekkään oppilaalle.

Alkuopetuksen palkkityöskentelyä ei juurikaan toteutettu.

Muutoin tavoitteet pääosin saavutettiin.