Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

1.3 Toiminnan organisointi ja kehittäminen

YLLÄPITOON >>    

YLEISET TAVOITTEET

Osallistavalla johtamisella kehitetään työyhteisöä siten, että jokaisella työyhteisön jäsenellä on halu ja mahdollisuus osallistua itseään ja omaa työyhteisöään koskevaan kehittämistyöhön sekä päätöksentekoon. Johtaminen on kannustavaa ja yksilön voimavarat huomioon ottavaa. Osallistavan johtamisen avulla työyhteisö kehittyy yhteistoiminnalliseksi, avoimeksi, luovaksi ja vastuulliseksi. Osallistava johtaminen on valmentavaa ja luottamukseen perustuvaa. Työyhteisöjen hyvinvointi on kaikkien yhteisöön kuuluvien vastuulla. Esimiehet vastaavat siitä, että työyhteisöt arvioivat säännöllisesti omaa toimintaansa, yhteisiä päämääriä ja tavoitteita. Organisaationa koulutoimi haluaa kehittyä oppivaksi ja jatkuvasti toimintaansa kehittäväksi. Käytännössä tähän pyritään panostamalla työnohjaukseen sekä työyhteisöjen kehittämisen tukemiseen. Kehityskeskustelujen käyminen ja yhteistoimintakäytännöt kaikissa työyksiköissä ovat päällimmäisinä tavoitteina.

Täydennyskoulutuksen tulisi olla suunnitelmallista, koko työyhteisöä koskevaa ja pääsääntöisesti pitkäkestoista.


 

TULOSYKSIKÖN OHJEET

Koulun opetussuunnitelmassa kuvataan koulun perehdyttämisen käytänteet ja tiedottaminen
 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut

Rehtori Harri Korteniemi vastaa koulun toiminnasta. Rehtorin ollessa pois töistä koulun toiminta on vararehtori Minna Heikkisen vastuulla ja mikäli molemmat em. työntekijät ovat poissa, niin virkaiältään vanhin opettaja vastaa koulun toiminnasta.

Vararehtorin tehtävänä on vastata koulun henkilökunnan tyky-toiminnasta, tilojen kalustuksen kehittämisestä sekä esi- ja alkuopetuksen yhteistyöstä.

Koulun johtoryhmänä toimii rehtori ja vararehtori ja kehittämisasioita hoidetaan koko opettajayhteisön voimin.

Uusien työntekijöiden perehdyttämiseksi koululle on laadittu perehdyttämiskansio.

Avustajien työpaikkaohjaajat on määritelty seuraavasti:
- Hanne Sirkka: Harri Korteniemi
- Eija Leikas: Vesa Linnanmäki
- Maarit Kunranta: Pia Ålander ja Merja Tuomenlehto
- Marjut Vuolle: Minna Heikkinen ja Katriina Hänninen
Mikäli avustaja vaihtuu kesken lukukauden tai uusia tulee töihin, niin perehdyttämisestä vastaa pääsääntöisesti sen luokan opettaja, johon avustaja tulee.

Opettajien muut vastuutehtävät:
- OPS-, srk- sekä palo-ja pelastusvastaava II: Harri Korteniemi
- OAY- ja tekstiilityövastaava: Minna Heikkinen
- Koulukuvaus- ja lehtivastaava (aikakaus, sanomalehti ja KYHHÄYS): Merja Tuomenlehto
- Liikuntavastaava: Pia Ålander
- Kulttuuri-, kirjasto- ja tekninen työ: Katriina Hänninen
- ATK-, musiikki- ja palo- ja pelastusvastaava I : Vesa Linnanmäki

Tiistaiaamu klo 8-9 on varattu opettajankokousajaksi.

Torstaiaamu klo 8-9 on varattu YT-ajaksi. YT-aikaa käytetään tiedonsiirtoon, keskinäiseen suunnitteluun ja arivointikeskusteluihin. Keskinäinen suunnittelu tapahtuu pääsääntöisesti työparitoimintana.

Henkilökunnan yhteinen kahvihetki ja tiedotuspalaveri viikon tapahtumista on joka tiistai klo 12-12.15.

Rehtori käy kehityskeskustelut opettajien ja koulusihteerin sekä pidempiaikaisten avustajien kanssa helmikuussa 2008.

Jokainen opettaja laatii henkilökohtaisen täydennyskoulutussuunnitelman.

Koulun vanhempainyhdistys toimii aktiivisesti oppilaiden parhaaksi yhteistyössä koulun henkilökunnan kanssa. Opettajaedustajana lv. 2007-08 vanhempainyhdistyksen johtokunnan toiminnassa on Merja Tuomenlehto.


 

1.3 Arviointia

Tavoitteet pääosin saavutettiin.

Työllistetty avustaja vaihtui, joulukuun alusta asti uutena työllistettynä avustajana on toiminut Jorma Saukkonen. Hänen työpaikkaohjaajana ovat toimineet Pia Ålander ja Merja Tuomenlehto.

Työparitoiminnalle, etenkin torstaiaamuisin olisi ollut enemmän tarvetta ja toiveitakin, kuluneena lukuvuonna torstain yt-tunti meni liian usein "juoksevien asioiden" hoitamiseen.

Opettajaedustus vanhempainyhdistyksessä on toiminut ensimmäistä vuotta. Aiemmin oli aina rehtori mukana. Nykyinen käytäntö on toiminut loistavasti!