Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

2.1 Pedagogiset ratkaisut ja yhteistyö

YLLÄPITOON >>    

YLEISET TAVOITTEET

Oppiminen on arvokasta ja se on ymmärrettävä laaja-alaisena ja elinikäisenä prosessina, jossa on keskeistä oppimaan oppimisen taitojen omaksuminen. Oppiminen ei ole ainoastaan tietopääoman kartuttamista, vaan persoonallisuuden ja sosiaalisuuden kehittymistä sekä kasvua ihmisenä. Oppiminen on aktiivinen ja vuorovaikutteinen tapahtuma, jossa opettaja toimii oppimisen ohjaajana. Oppimiseen liittyy oppijan kyky ja halu suunnitella ja arvioida omaa toimintaansa. Oppijalle annetaan omasta oppimisestaan vastuuta, joka on oikeassa suhteessa hänen vastuunottokykyynsä. Oppija otetaan mukaan tavoitteiden laadintaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ja näin hänet sitoutetaan omaan oppimiseensa. Oppimisolosuhteet järjestetään mahdollisuuksien mukaan sellaisiksi, että jokainen voisi oppia itselle ominaisella tavalla.

Erityisopetusta kehitetään osana yleisopetusta.



 

TULOSYKSIKÖN OHJEET

Koulun opetussuunnitelmassa kuvataan oppimiskäsitys, työtavat, oppimisympäristö sekä koulun alueellinen yhteistyö
 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut

Opetusta eriytetään oppilaiden tarpeista lähtien oman opetusryhmän sisällä ja koulun tukiopetustunteja käyttäen.

- Laaja-alainen erityisopetus (26 viikkotuntia) on apuna eriyttämisessä resurssiensa mukaan.

- Palkkituntien avulla voidaan opetusryhmiä jonkin verran vaihdella pedagogisten tarpeiden perusteella. Palkkituntien käyttö mahdollistaa pitkäjänteisen ja suunnitelmallisen yhteistyön yleisopetuksen ja erityisopetuksen välillä. Järjestelyä käytetään pääasiassa matematiikan, ja äidinkielen tunneilla molempiin suuntiin: yleisopetuksen oppilas voi opiskella jakson erityisluokassa ja erityisluokan oppilas jossakin oppiaineessa yleisopetuksen luokassa.

- Resurssiopettajat mahdollistavat samanaikaisopetuksen sekä suurelta osin sijaisuuksien ammattitaitoisen hoitamisen.

 

2.1 Arviointia