Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

1.3 Toiminnan organisointi ja kehittäminen

YLLÄPITOON >>    

YLEISET TAVOITTEET

Osallistavalla johtamisella kehitetään työyhteisöä siten, että jokaisella työyhteisön jäsenellä on halu ja mahdollisuus osallistua itseään ja omaa työyhteisöään koskevaan kehittämistyöhön sekä päätöksentekoon. Johtaminen on kannustavaa ja yksilön voimavarat huomioon ottavaa. Osallistavan johtamisen avulla työyhteisö kehittyy yhteistoiminnalliseksi, avoimeksi, luovaksi ja vastuulliseksi. Osallistava johtaminen on valmentavaa ja luottamukseen perustuvaa. Työyhteisöjen hyvinvointi on kaikkien yhteisöön kuuluvien vastuulla. Esimiehet vastaavat siitä, että työyhteisöt arvioivat säännöllisesti omaa toimintaansa, yhteisiä päämääriä ja tavoitteita. Organisaationa koulutoimi haluaa kehittyä oppivaksi ja jatkuvasti toimintaansa kehittäväksi. Käytännössä tähän pyritään panostamalla työnohjaukseen sekä työyhteisöjen kehittämisen tukemiseen. Kehityskeskustelujen käyminen ja yhteistoimintakäytännöt kaikissa työyksiköissä ovat päällimmäisinä tavoitteina.

Täydennyskoulutuksen tulisi olla suunnitelmallista, koko työyhteisöä koskevaa ja pääsääntöisesti pitkäkestoista.


 

TULOSYKSIKÖN OHJEET

Koulun opetussuunnitelmassa kuvataan koulun perehdyttämisen käytänteet ja tiedottaminen
 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut

Haapaniemen/Niiralan koulun apulaisrehtoreina toimivat luokanopettajat
Ilkka Laakkonen ja Jaakko Kosunen.

Apulaisrehtoreiden tehtäviä ovat mm.

- koulun suunnitteluryhmän jäsenyys
- ruokailuvuorojen ja välituntivalvontojen käytännön järjestelyt
- tarvittaessa rehtorin sijainen
- Puistokartanossa apulaisrehtorin tehtäviin kuuluvat kaikki käytännön järjestelyt, välitunnit, ruokailut yms.

Kehittämisryhmän tehtävänä on suunnitella omalta osaltaan lukuvuoden työhön kuuluvia asioita, valmistella opettajainkokoukseen tulevat päätöstä vaativat asiat, suunnitella yhteisten tapahtumien ja teemojen toteutusta sekä koulun kehittämistä. Suunnitteluryhmän jäseninä ovat rehtorin ja apulaisrehtorin lisäksi kaksi luokanopettajaa, joiden toimikausi on lukuvuosi.
Lv. 2007-2008 opettajajäseniä ovat Kati Laakkonen ja Jarmo Hätinen.
Ryhmä kokoontuu tarvittaessa.

Alueen koulujen välillä jatketaan perinteistä hyvää yhteistyötä sekä vuosittain aikataulun mukaisissa että yllättäen eteentulevissa asioissa. Musiikkiluokkien tiivis yhteistyö Haapaniemen Nuorisomusiikki ry:n, Kuopion Musiikinystävien yhdistyksen ja konservatorion välillä jatkuu.

YT- aika käytetään opettajien kokouksiin (viikko- ja kk-kokoukset),luokkatasoyhteistyöhön, yhteisön vastuutehtävien hoitoon, tapahtumien ja teemapäivien suunnitteluun, arviointikeskusteluihin ja toiminnan arviointiin, musiikkiluokkayhteistyöhön, vanhempainiltojen suunnitteluun ja toteutukseen, erityisopetuksen ja yleisopetuksen yhteistyön suunnitteluun, työparitoiminnan suunnitteluun, esi- ja alkuopetuksen yhteistyöhön, erilaisiin neuvotteluihin ( esim. HOJKS, oppilashuoltoasiat).

Infovälitunti- ja opettajainkokoukset pidetään viikoittain.
 

1.3 Arviointia