Kuopion kaupungissa voi opiskella alakoulussa neljällä koululla musiikkiluokalla. Musiikkiluokkakouluja ovat Haapaniemi, Pohjantie, Pyörö ja Rajala. Yläkoulussa musiikkiluokkia on Kallaveden ja Minna Canthin kouluissa sekä vielä toistaiseksi Yhteiskoulussa.
Musiikkiluokalle valitaan musikaalisuustestin perusteella. Testissä testataan lauluääntä, sävelkorvan tarkkuutta ja rytmitajua.
Testissa lauletaan KOTIMAANI OMPI SUOMI –laulu. Lisäksi toistetaan yksittäisiä säveliä, pieniä melodian pätkiä ja rytmiaiheita.
Testin maksimipistemäärä on 40 pistetä. Yleensä valittavan on saatava vähintään puolet pisteistä. Alin pistemäärä, jolla alkavalle musiikkiluokalle valitaan, vaihtelee vuosittain.
Haapaniemen koulu on voimakkaasti puhallinpainotteinen koulu. Moni tuleva musiikkiluokkalainen on aloittanut instrumenttiin tutustumisen jo musiikkivalmennuksessa ensimmäisen ja toisen kouluvuoden aikana. Musiikkiluokalle valitsemiseen ei ole edellytyksenä musiikkivalmennukseen osallistuminen.
Jokaiselle oppilaalle orkesterinjohtaja suosittelee yhdessä luokanopettajan kanssa soitinta. Valintaan osallistuu tietenkin perhe ja tuleva soittaja itse.
Orkesteritunti on kerran viikossa. Yleensä kolmannen luokan syksyn aikana pyritään luokkaorkesteritoiminta aloittamaan.
Oppilaat ottavat yksityistunteja instrumentin soittamisessa. Soittotunnit ovat maksullisia, jokainen hoitaa maksut itse. Opettajina on ammattitaitoiset soittajat, jotka itsekin ovat aikoinaan opiskelleet musiikkiliuokilla.
Jokainen musiikkiluokka muodostaa myös kuoron. Kuorotyöskentely alkaa kolmannelta luokalta. Kuoron suuruus vaihtelee tapauskohtaisesti. Konserteissa esiinnytään suurempina ryhminä.
Musiikinteorian opinnoissa tehdään yhteistyötä Musiikkiystävien Musiikkiopiston kanssa. Teoriatunnit pidetään omalla koululla joko aamutunteina tai iltapäivisin koulupäivän jälkeen.
Musiikkiluokan oppilaat ovat aktiivisia, keskittymiskykyisiä, omatoimisia, nohevia, ja sopeutumiskykyisiä. Musiikkiluokkatyöskentely vaatii paljon omatoimista opiskelua. Lapsen oppimisvaikeudet vaikeuttavat opintojen etenemistä ja saattavat aiheuttaa lapselle liian suuria paineita.
Musiikkiluokkalaisten vanhemmilta vaaditaan aktiivisuutta myös. Kuopion musiikkikeskuksen narikkatoiminta on annettu kaupungin kaikkien musiikkiluokkakoulujen vanhempien hoidettavaksi. Se vaatii tiettyä uhrautumista ja talkootoimintaa. Lukuvuoden aikana kukin musiikkiluokka hoitaa kolmen kuukauden ajan narikkaa.
Musiikkiluokkaopiskelu antaa vankan musiikillisen pohjan elämää varten.
|