Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

1.3 Toiminnan organisointi ja kehittäminen

YLLÄPITOON >>    

YLEISET TAVOITTEET

Osallistavalla johtamisella kehitetään työyhteisöä siten, että jokaisella työyhteisön jäsenellä on halu ja mahdollisuus osallistua itseään ja omaa työyhteisöään koskevaan kehittämistyöhön sekä päätöksentekoon. Johtaminen on kannustavaa ja yksilön voimavarat huomioon ottavaa. Osallistavan johtamisen avulla työyhteisö kehittyy yhteistoiminnalliseksi, avoimeksi, luovaksi ja vastuulliseksi. Osallistava johtaminen on valmentavaa ja luottamukseen perustuvaa. Työyhteisöjen hyvinvointi on kaikkien yhteisöön kuuluvien vastuulla. Esimiehet vastaavat siitä, että työyhteisöt arvioivat säännöllisesti omaa toimintaansa, yhteisiä päämääriä ja tavoitteita. Organisaationa koulutoimi haluaa kehittyä oppivaksi ja jatkuvasti toimintaansa kehittäväksi. Käytännössä tähän pyritään panostamalla työnohjaukseen sekä työyhteisöjen kehittämisen tukemiseen. Kehityskeskustelujen käyminen ja yhteistoimintakäytännöt kaikissa työyksiköissä ovat päällimmäisinä tavoitteina.

Täydennyskoulutuksen tulisi olla suunnitelmallista, koko työyhteisöä koskevaa ja pääsääntöisesti pitkäkestoista.


 

TULOSYKSIKÖN OHJEET

Koulun opetussuunnitelmassa kuvataan koulun perehdyttämisen käytänteet ja tiedottaminen
 

Koulun toimenpiteet ja ratkaisut

- Vararehtori toimii rehtorin sijaisena.
- Suunnitteluryhmä suunnittelee ja arvioi koulun toimintaa yhdessä rehtorin kanssa. Ryhmä valmistelee tarvittaessa opettajainkokouksiin tulevia asioita.
- Henkilökunnan palaveri on tiistaisin klo 8 - 9. Opettajien luokkatasoryhmät toimivat aktiivisesti. Tiimejä on muodostettu/muodostetaan eri aihepiirien ympärille (esim. painotustiimi).
- Kehittämiskeskustelut järjestetään lukuvuosittain.
- Syyslukukaudella järjestetään mm. yhteinen ensiapukoulutus ("puolikasveso")ja painotukseen liittyvä äidinkielen koulutus ("kokopäiväveso").
- Syyskuussa järjestetään tyky-retki Rautavaaran Tiilikan kansallispuistoon.
 

1.3 Arviointia

Suunnitellut toimenpiteet on toteutettu.