Etäkoulu Kulkurissa voi etäopiskella Suomen peruskoulun lukuaineita: yhtä, useampia tai vaikka kaikkia. Yläasteikäinen voi suorittaa myös taito- ja taideaineiden pakolliset kurssit ja saada niistä päättöarvosanat.
|
Jos lapsi käy paikallista tai kansainvälistä koulua ulkomailla, opintoja voi täydentää Kulkurissa Suomeen ja suomalaisuuteen liittyvillä sisällöillä. Tärkein aine on suomen kieli ja kirjallisuus.
Jos aikaa ja motivaatiota riittää, muita hyviä aineita ovat esimerkiksi ruotsin kieli, historia ja yhteiskuntaoppi sekä ympäristö- ja luonnontieto (7. luokalta alkaen biologia ja maantieto).
Aineiden valinnassa lähtökohtia ovat lapsen jaksaminen, motivaatio ja kiinnostuksen kohteet. Kahta rinnakkaista koulua ei kannata käydä.
|
Tarvittaessa Kulkurissa voi opiskella kaikkia pakollisia lukuaineita. Yläasteen oppilaat voivat suorittaa koko perusopetuksen oppimäärän ja saada päättötodistuksen.
|