Peda.net > Verkkoveräjien etusivu >
Logo
Kuhmo
YLLÄPITOON >>    
 

Yle Uutiset | Kainuu | Tuoreimmat uutiset

Aerobicin maailmanmestaruuskisojen nuorisosarjaan ensi viikolla osallistuvan kajaanilaisen Tanja Martikaisen valmentaja Anna Kokko on vapautettu tehtävistään Kajaani Gymnastic-seurassa.
Kajaanin öljyvahinkoalueen maastoa kartoitetaan lennokkimittauksella. Kartoitusta aiotaan käyttää maapohjan puhdistuksen suunnitteluun.
Kajaanilainen matkatoimistoyritys on maanantaina 21. toukokuuta jättänyt konkurssihakemuksen Kainuun käräjäoikeuteen.
Kainuun maakunta -kuntayhtymä joutuu hakemaan säästöjä lomautusten avulla. Yt-neuvotteluissa jäätiin säästötavoitteista eikä kuntien rahaa haeta lisäbudjetilla vajeen paikkaukseen.
Armokuolema- eli eutanasiakeskustelu on noussut otsikoihin Vihreiden puoluekokouksen jälkeen.
Työttömyys juuttui huhtikuussa Kainuussa paikoilleen miltei vuoden takaiselle tasolle. Syynä tähän oli se, että vilkkaan maaliskuun jälkeen uuden työvoiman tarve väheni.
MTK:n maaseutunuorten aloittamalla kummitilatoiminnalla pyritään lisäämään molemminpuolista tiedonvälitystä päättäjien ja maanviljelijöiden välillä.
Taloyhtiöt tekevät lain vaatimia pelastussuunnitelmia verkkaisesti. Reilun kuukauden päästä,  1. heinäkuuta jokaisessa vähintään kolmen asunnon talossa on oltava pelastussuunnitelma, jota säilyttää talon turvallisuusvastaava.
Vaalan kunta jatkaa Oulujärven ympäristöstä tuulivoimalle sopivien paikkojen kartoittamista. Kunta on saanut ympäristöministeriöltä 140 000 euroa kaavan laatimiseen.
Paltamolaisissa tynnyrisaunoissa hikoillaan kohta myös Australiassa, jos vientisuunnitelmat toteutuvat. Tynnyrisaunaprojektin lisäksi tänä vuonna on aloitettu monia muita uusia toimintoja, sanoo vuoden vaihteessa Työvoimatalon peräsimeen asettunut Anne Huotari.
Kainuun sosiaali- ja terveyslautakunta jää ilman pyytämäänsä lisäbudjettia. Maakuntahallituksen mukaan kaikki mahdollisest talouden sopeuttamistoimet toteutetaan.
Pohjoismaisten hiihtolajien asiantuntijat ja tutkijat tasaavat tietoa lajien nykytilasta kansainvälisessä kongressissa Vuokatissa toukokuun viimeisellä viikolla. Kongressiin osallistuu 71 tutkijaa 13 eri maasta.
Kun viina on ottanut otteen läheisestä, ei asiaa kannata peitellä. Raitistuneen Pasi Meriläisen mielestä kissa on nostettava pöydälle suuttumisenkin uhalla.
Ensimmäiset viideksi vuodeksi myönnetyt passit ovat vanhenemassa. Kainuussa passeja on alkuvuodesta uusittu viidenneksen viime vuotta enemmän. Tahti aiheuttaa ruuhkaa lupatoimistoon.
Tuoreen tutkimuksen mukaan kahvinjuonti saattaa pidentää elämääsi. Uskotko tähän tai johonkin muuhun elämän eliksiiriin?
Kainuun sosiaali- ja terveyslautakunta esittää tälle vuodelle 11 miljoonan lisärahoitusta maakunnan sosiaali- ja terveystoimeen.
Suomen lippua täytyy käsitellä kunnioittavasti. Siihen ei saa kirjoittaa viestejä tai kiinnittää ylimääräisiä kuvioita. Tämä unohtuu usein erityisesti urheilukisoissa. Meneillään olevissa MM-kisoissakin väärinkäytöksiä ilmenee.
Sotkamolaisseura on miesten puolella ollut viime vuosina kestomenestyjä kotimaan laduilla Sami Jauhojärven johdolla. Manageri Hannu Koivusalon suunnitelmissa miehet menestyvät jatkossakin koti- ja ulkomailla ja naisjoukkuetta uusitaan. Jauhojärvi tähtää MM-mitaleille.
Kainuun Sanomista eläköityvän toimituspäällikkö Pekka Vasalan sankari pitkällä urallaan on päätoimittaja Otso Kukkonen, joka saneli Kainuun Sanomien linjan Keskustapuolueelle eikä päinvastoin. Korhosen aikaa hän ei mielellään muistele.
Talvivaaran henkilöstö kohtaa lähes päivittäin suoranaista rienausta, kirjoittavat sotkamolaiskaivoksen luottamushenkilöt. Talvivaara ei ole Helvetin esikartano, vaan se on toimiva ja kehittyvä kemiantehdas, kirjoituksessa painotetaan.