Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä > Tekijän kotisivu >>
Logo
YLLÄPITOON >>    

Miten portfolio tehdään?

Portfolio tarkoittaa omaa oppimisprosessia kuvaavaa salkkua tai kansiota. Portfolio kootaan kahdessa vaiheessa. Ensin kokoat aineistoa koko opiskelun ajan. Aineiston muodostavat tehtävien vastaukset, omat muistiinpanosi, aiheesta löytämäsi lisäaineistot (esim. lehtijutut tai Internet-sivut) ja esimerkiksi valokuvat tai muu kuvitus. Kaikki aineisto kannattaa päivätä ja koota järjestyksessä kansioon. Kurssin lopussa kokoat aineistosta valikoiden näytteen, jonka annat arvioitavaksi. Näytekansiossa pitää olla vähintään sovittu määrä tehtäviä, mutta voit elävöittää sitä muulla keräämäälläsi aineistolla. Näytteessä tulisi olla edustava läpileikkaus kurssin aikana oppimastasi. Siinä tulisi näkyä sinun oma aktiivinen ajattelusi ja aiheen työstäminen. Portfolioon voi liittyä myös johdantotekstejä tai oppimispäiväkirja, joka kuvaa opiskelusi etenemistä. Portfolion ulkoasuun kuuluvat kansisivu, sisällysluettelo ja loppuun lähteet (lähteet voi sijoittaa myös aiheittain tuotettuihin tekstikokonaisuuksiin). Paperilla mittaa tulee yleensä vähintään 15 sivua (mukaan lukien kansisivu, sisällysluettelo ja lähteet).

Tärkeää on, että teet jokaisesta kurssin aiheesta itsenäisesti, omalla tyylilläsi ja mielellään monia eri toteutustapoja kokeilevan tuotoksen. Käsittele aiheita oman kiinnostuksesi mukaan. Voit ideoida koko portfoliolle yhtenäisen teeman tai voit koostaa portfolion hyvin erilaisista aiheista. Liitä mukaan myös omia muistiinpanojasi. Tekniikoina voit käyttää kaikkea, mitä keksit.

Portfolio ei saa olla tiivistelmä kirjan tekstistä, ei suoria Internetistä leikattuja otteita, vaan oman ajattelun kautta suodatettua kerrontaa. Lähteet tulee mainita. Lainauksia saa liittää tekstiin. Lainaukset erotetaan lainausmerkiellä ja loppuun liitetään sukeissa lähde. Internet voi siis olla lähteenäsi, kunhan erotat lainaukset ja kerrot lähteen.

Kiinnitän arvioinnissa huomiota aiheiden monipuoliseen ja syvälliseen käsittelyyn. Tiedon toistamiselle rakennettu portfolio ei ole niin arvokas kuin oman ajattelun ja oivallusten kautta syntynyt. Portfolion arviointiin liittyy keskustelu, jossa itse myös arvioit työtäsi.

Arviointi koostuu seuraavasti: 60% sisältö: aiheen käsittely ja vastausten looginen, hyvin perusteltu esittäminen; 10% oman persoonan mukainen kokonaisesitys: portfolion yleisilme, yhtenäisyys ja tyyli; 15% oman oppimisen ja ajatustyön kuvaus; 15% loppukeskustelu, oman portfolion sisällön tuntemus.

Plagiointi eli toisen tekemän työn omana esittäminen johtaa aina kurssin hylkäämiseen ja seuraavalla kurssilla kurssisuorituksen mittaamiseen käytetään vain loppukoetta. Katso: http://peda.net/polku/plagiointi
 

Apuaineistoa

Kysymyssarja portfoliotyöskentelyn oman pohdinnan (oppimispäiväkirjan) osuuden avuksi.
 
 
Kuva
 

Ilmoitukset