Myös arviointi kuuluu hyvin tärkeänä osana oppimiseen. Sen kuuluisi antaa oppijalle palutetta, sekä hyvää että huonoa. Näin se mahdollistaisi virheiden korjaamisen, jos oppija osaa suhtautua palautteeseen oikealla asenteella. Arvioinnin hyvä palaute tuo oppijalle hyvän mielen ja kannustaa jatkamaan, kun taas huonon palautteen tulisi antaa oppijalle motivaatiota parantaa suorituksiaan, ja jos huono palaute sisältää yksityiskohtaisia huomautuksia, sen pitäisi auttaa oppijaa tekemään korjauksia.

Toisaalta oppija voi myös valitettavan usein masentua huonosta palautteesta tai ottaa hyvän palautteen siten, ettei enää jaksa pyrkiä koko ajan parempaan. Tässä on siis myös opettajalle haaste: kuinka arvioida oikein? Joskus opettaja joutuu keventämään arviointia tai nostamaan sitä. Tällöin oppija voi kuitenkin saada väärän kuvan suorituksestaan. Opettajan tulisi kaiken kaikkiaan olla kannustava kaikenlaisessa arvioinnissaan. Tosin myös oppija pystyy arvioimaan itse itseään. Oppija myös arvioi usein huomaamattaan opettajaansa, mutta opettaja voi taas sen avulla korjata omaa työskentelyään. Oppimisessa on siis arvioinninkin kannalta kyse vuorovaikutuksesta.


Tämä kurssi on antanut minulle paljon ajattelun aihetta. Se on pistänyt miettimään oppimisen ja opettamisen syvintä olemusta. Luulen, että tämä on myös ollut hyödyllinen ehkäpä tulevaa opettajan uraani varten. Paljon kiitoksia Annelle mukavasta kurssista:)

Jos kyselisi oppilailta, että pitäisikö koulut poistaa Suomesta, monet ehkä vastaisivat äkkiseltään, että kyllä. Ainakin minä kuitenkin saan siitä heti negatiivisen kuvan. Minusta koulut ovat pakollisia lasten oppimiselle, koska luulen, että harvat panostaisivat opiskeluun silloin tarpeeksi tai yhtä paljon kuin nyt. Ainakin nuorimmille ikäluokille, koulu tarjoaa rutiineja ja opettaa elämään tarvittavia valmiuksia. Eri asia on vanhemmat opiskelijat, jotka jo kykenevät itse huolehtimaan opiskelustaan. Silloin esimerkiksi tälläinen verkko-opiskelu olisi hyvinkin mahdollista nykyaikana.

Millainen koulu on oppimisympäristönä? Onhan koululla tietysti huonojakin puolia, kuten yksilöllisyyden painottomuus - oppilaat käsitetään usein vain ryhmänä. Lisäksi koulu ja sen sisältämät oppiaineet ovat tuntuvat monista liian pakollisilta. On siis paljon ns. turhia aineita tai kursseja, joiden pitäisi ehkä olla valinnaisia, jotta niitä opiskelisivat vain niistä kiinnostuneet. Silti nämä eivät minusta kumoa koulun tarpeellisuutta.

Jos kuitenkin täytyisi ajatella koulutonta Suomea, miten oppiminen olisi järjestetty? Minusta se on hyvin vaikea kysymys. Verkko-opiskelu olisi ehkä paras ratkaisu. Huolimatta siitä, että verkossa olisi mahdollista pohtia yhdessä asioita ja siten saada sanallista kontaktia muiden kanssa, minusta olisi myös välttämätöntä kokoontua yhteen ihan fyysisesti, jotta oppisi myös sosiaalisia taitoja. Tietysti jonkinlaisia kokoontumisia voisi järjestää aina silloin tällöin tai säännöllisesti.

Onhan se tietysti hieman houkuttelevaa, että ei tarvitsisi käydä koulussa. Silloin olisi paljon vapaampaa ja saisi opiskella hieman joustavammin ja yksilöllisesti, mutta silti vastustan kouluttomuutta. Itse en ainakaan luottaisi siihen opiskelusysteemiin, ja siihen, että opiskelijat opiskelisivat täyspainoisesti, en luottaisi edes itseeni.

Herää kysymys: mitä vuorovaikutus on? Ensin tulee mieleen, että se on ihmisten välistä kanssakäymistä ja keskustelua. Toisaalta jos lähdetään pohtimaan oppimista, vuorovaikutus voikin olla juuri sitä. Eihän oppiminen ole useinkaan vain tiedon kaatamista oppilaan suuhun, vaan se on pohtimista, ajattelua ja uusien asioiden liittämistä vanhoihin jo opittuihin. Tämä taas mahdollistuu juuri vuorovaikutuksen avulla. Opettaja ja oppilas ovat jatkuvasti vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, mutta myös opittava asia on ikään kuin vuorovaikutuksessa oppilaan kanssa. Jos siis luet kirjaa, olet ikään kuin vuorovaikutuksessa kirjan sisältämän asian kanssa.

Vuorovaikutuksessa voi kuitenkin aina olla ongelmia. Miten opettaja saa oppilaat vuorovaikutukseen itsensä kanssa? Opettajat tuntuvatkin yrittävän aina saada keskustelua aikaan oppitunnilla. Silloin vuorovaikutus mahdollistuu ehkä parhaiten. Jos taas opettaja puhuu yksinään ja oppilaat ovat hiljaa, asia ei ehkä jää niin hyvin mieleen, eikä siihen kiinnitä niin paljon huomiota ja tällöin ei myöskään opettaja pysty oppimaan mitään uutta, sillä onhan sekin mahdollista. Kaiken kaikkiaan vuorovaikutus on kuitenkin ehto oppimiselle.

Hei,

tuot selkeästi esille niitä hyvään oppimiseen liittyviä opettajan rooliin kuuluvia ominaisuuksia, joita on kurssikeskusteluissa ja niiden koosteessa tuotu esille. On tärkeää ymmärtää, että samassa luokassa on suuri kirjo erilaisia oppijoita ja yksilöitä ja kuitenkin, kuten kirjoitat, opettajan pitää myös ottaa huomioon luokka ryhmänä. Mainitset opettajan persoonan ja ihmissuhdetyönä opettaminen voikin olla aika rankkaa. Tässä auttaa kuitenkin hyvä koulutus, jota suomalaiset opettajat saavat. Opettajan työhön kuuluu menetelmien hallintaa. Myös tieto oppimiseen ja opetustyöhön liittyvistä asioista antaa opettajalle riittävää ammatillista kykyä käsitellä erilaisia, joskus myös haasteellisempia, tilanteita. Ja erittäin hyvin todettu tuo, että kukaan ei ole täydellinen. Ihanne on hyvä olla olemassa, se antaa suuntaa. Mutta on myös ymmärrettävä olla armollinen itselleen. Hyvin pohdittu.

Hei,

pohdit hyvin monipuolisesti ja esimerkeillä kuvaillen oppimista ja samalla myös opettamiseen liittyviä kysymyksiä. Pohdintasi nosmi itselläni mieleen sen haasteen, joka opettajalla on eri tyylisten oppijoiden kanssa. Nykyisin opettajat ovat entistä enemmin tietoisia näistä asioista. Matematiikassa on esimerkiksi kaksi keskenään hyvin erilaista tyyliä mieltää laskuja: visuaalinen (näkeminen, kokonaishahmon kautta ajatteleminen) ja analyyttinen (loogisen, systemaattisen päättelyn kautta). Nämä tyylit eroavat jyrkästi toisistaan. Jos opettaja ei ota eri tavoin matematiikkaa hahmottavia huomioon, viesti ei ehkä kohtaa oppijaa. Hyvä opettaja osaa ja jaksaa opettaa saman asian usealla tavalla.

Hyvä pohdinta! t. Anne-ope

Oppiminen on tiedon karttumista muistiin ja sen sisäistämistä niin että toiminnan muutos mahdollistuu. Esim. yksilön kehittyminen ja aistitoiminnot eivät kuulu oppimiseen. Oppimisessa yksilö käsittelee tietoedustusta työmuistissaan siten, että se siirtyy hänen säilömuistiinsa pitkäaikaisesti.

Tähän tulee ensimmäinen juttu.