Arviointi on ollut koulunkäynnin perusta aina ala-asteelta asti. Ala-asteella numeroiden lisäksi sai myös muutaman lauseen opettajan kommenttia todistuksen alareunassa. Yläasteella todistuksia tuli paljon harvemmin kuin nyt lukiossa, muutaman kerran vuodessa.

Lukiossa monien mielessä pyörii esimerkiksi vain se, että kurssista saa hyväksytyn arvosanan, tai että arvosana on kiitettävä. Tämä voi johtaa pinnalliseen oppimiseen, luetaan vain kokeita varten eikä asioita opita syvällisesti. Hyvä arvio opettajalta on oman toiminnan tavoite, ei se, että itsestä tuntuisi että asiat on opittu. Hyvä numero antaa motivaatiota,innostaa pyrkimään aina vain parempiin tuloksiin, mutta pieleen mennyt kurssi, huono numero todistuksessa, voi täysin tappaa mielenkiinnon jotakin ainetta kohtaan. Tai toisilla se voi tietysti antaa innostusta pyrkiä parempaan.

Rakentava kritiikki on aina paikallaan, mutta joidenkin opettajien kohdalla palaute oppilaalle ei aina ole kovin rakentavaa. Pieleen menneen kokeen nurkassa kun saattaa erään opettajan kohdalla lukea "kokoa ittes, Puppe!"


Tässä kursissa oli mukavaa kokeilla uutta opiskelumenetelmää, ja jokaisen teeman jälkeen saatu sanallinen palaute opettajalta oli hyvä juttu.

Hyvin vaikeaa kuvitella Suomi ilman kouluja ja miten opettaminen ilman niitä järjestettäisiin.

Oppimisympäristönä koulu on niin tuttu ja turvallinen. Kaikille ei tietenkään yhtä tehokas kuin toisille ja siitäpä syystä jotkut voisivatkin oppia paremmin jossakin muussa ympäristössä. Joillekin voisi tuottaa parempia tuloksia opiskella vaikkapa kotoa käsin. Tähän sopisi hyvin verkko-opiskelu tai kotiopetus.

Kotiopetuksessa voisivat olla mukana joko omat vanhemmat tai joku opettaja muualta. Tässä tietysti saisi paljon intensiivisempää opetusta kuin koulussa, koska siellä opettajalla ei ole paljon aikaa antaa henkilökohtaista opetusta.

Verkko-opiskelu on paljon vapaampaa. Voit tehdä sitä aina silloin kuin itselle parhaiten sopii. Joko aamulla aikaisin tai illalla myöhään. Voi itse päättää mihin aikaan päivästä opiskelee. Tietysti tämä vaatii enemmän motivaatiota, ettei hommat jää tekemättä. Siitä syystä aikataulujen tekeminen ja niissä pysyminen on tärkeää.

Mutta kouluhan ei ole vain matikan kaavojen oppimista ja kirjojen pänttäämistä varten, vaan siellä opitaan myös paljon sosiaalisista suhteista. Opitaan työskentelemän ryhmissä ja ottamaan muita huomioon. Kuulee muiden mielipiteitä ja voi oppia myös asioita muiden kautta. Tulee avarakatseisemmaksi ja ennakkoluulottomammaksi.

Jotkut taas tarvitsevat oppiakseen täyden rauhan ja hiljaisuuden, siitä syystä kotiopetus olisi parempi. Esimerkiksi yläasteella harvoin törmää hiljaiseen luokkaan ja melun takia joidenkin on vaikea keskittyä annettavaan opetukseen.

Tämä teema tuntui tähän mennessä vaikeimmalta, mutta tässä nyt jotain alustavaa pohdintaa.

Vuorovaikutus opettajan ja oppilaiden välillä on äärimmäisen tärkeää. Löytyy opettajia, jotka osaavat luennoida innostavasti, pitää oppilaiden mielenkiinnon yllä, mutta useimmiten oppiminen on innostavinta silloin, kun syntyy keskustelua. Jotkut opettajat taas pitävät puuduttavia monologeja, ja useimmiten nämä samat opettajat eivät saa luokassa keskustelua aikaiseksi.

Kummit nostivat hyvän ajatuksen esiin, kuinka keskustelu aktivoi oppilaita, myös niitä, jotka eivät keskusteluun aktiivisesti osallistu, vaan seuraavat sivusta.Usein kuitenkin keskustelua pitävät yllä samat oppilaat kurssista toiseen, ja useat ovat, on syynä sitten ujous tai mikä vain, hiljaa eivätkä osallistu. Mutta myös nämä oppivat muiden ajatuksista.

Suurien ryhmäkokojen vuoksi opettajan on hyvin vaikea olla jokaisen oppilaan kanssa vuorovaikutuksessa, ja tämä johtaa siihen,että opettaja puhuu ja oppilaat kuuntelevat.Eräs opettaja sanoikin, että kun luokassa on 30 oppilasta, ei aikaa riitä edes minuutin verran oppilaan henkilökohtaiseen neuvomiseen, esimerkiksi kielten opiskelussa, sillä siihen kuluisi lähes koko tunti. Siksi on tärkeää, että oppilas itse pyytää apua, kun sitä tarvitsee. Opettajat eivät tästä pahastu, päinvastoin. Vuorovaikutus vaatiikin toimiakseen aktiivisuutta molemmilta osapuolilta.

Myöskin opettaja voi opettaessaan oppia uutta.Oppilaat voivat kysymyksillään herättää opettajan ajattelemaan asioita uudelta näkökannalta.

Useimmitenhan ne oppilaiden lempiopettajat ovat hauskoja, rentoja,niitä jotka eivät turhasta niuhota. Sellaiset asiat kuten helpot kokeet ja vähäinen kotitehtävien määrä monia miellyttävät, mutta eipä se vielä opettajasta hyvää tee. Sopivassa määrin pitää vaatia ja potkia oppilaita persuksille ja laittaa näitä tekemään töitä.

Ei ole vielä tähän mennessä opiskelijan uraa sellaista opettajaa vastaan tullut, jossa ei olisi mitään, oli se sitten kuinka pieni asia tahansa, mikä ärsyttäisi.

Pääpiirteittäin hyvä opettaja on innostava, jaksaa päivästä toiseen opettaa asioita, jotka on jo kymmeniä kertoja luennoinut oppilaille aikaisemminkin.

Opettajalla tulee olla arvovaltaa. Asiat sujuvat paljon helpommin kun opettajalla on oppilaiden kunnioitus, ja luokan saa pysymään hiljaisena ja tarkkaavaisena. Olisi kuitenkin hyvä jos opettaja osaisi kuunnella myös oppilaiden ehdotuksia ja ajatuksia, miten kurssilla työskennellään.

Joillain opettajilla on paha taipumus löytää ryhmästä ne kiltit ja lahjakkaat joista sitten tulee niitä "suosikki" oppilaita. Eihän siinä mitään vikaa, jos sattuu olemaan se suosikki-oppilas, mutta muille opiskelijoille on melko raivostuttavaa tällaista seurata. Opettajan pitäisi pyrkiä tasapuolisuuteen, innostaa lahjakkaita yhä parempiin suorituksiin, mutta jaksaa myös kärsivällisesti auttaa niitä joilla kaikki ei suju niin vaivatta.

Opettjat joutuvat työskenteleemään tiukkojen kurssi- aikataulujen sisällä, mutta on aina mukavaa, jos opettaja poikkeaa totutusta kaavasta, ja asioita opiskellaan uudella, innostavalla tavalla.

Hyvä opettaja kehuu kun siihen on aihetta, ja antaa rakentavaa kritiikkiä kun se on tarpeen. Painotus sanalla rakentavaa.Opiskelijan kun ei ole kovin mukava kuunnella sellaista "en mä nyt oikein tiedä oliko tää sun yks essee joku munaus vai mikä" palautetta. Nimimerkillä kokemusta on.

Siinä nyt jotain ajatuksia hyvistä opettajista. Harmi vaan kun noita ominaisuuksia ei voi hullun tiedemiehen tavoin yhdistellä ja siirrellä.

Valitsimme tarkastelun kohteeksi englannin opiskelun lukiossa. Se on tullut viime aikoina erittäin tutuksi, kun ainetta on ollut molemmilla joko 2 tai 3 kurssia jaksossa, eli jopa 15 tuntia englantia saman opettajan kanssa viikossa.

Englannissa käytetään monia erilaisia menetelmiä oppimisen mahdollistamiseksi: kappaleiden lukeminen ja kuuntelu, sanakokeet, parikeskustelut, studio-tunnit, yo-vihkot ja erilaiset oppikirjasta löytyvät tehtävät. Joskus tunneilla katsotaan myös uutisia ja elokuvia, jos aikaa siihen löytyy.

Kielen kuuleminen ja puhuminen on oppimisessa erittäin tärkeää, joten studiotunneilla harjoitellaan muun muassa ääntämistä lausumalla äänitteen perässä, ja kommmunikointia harjoitellaan tunneilla tekemällä suullisia tehtäviä pareittain tai ryhmissä. Suullisen harjoittelun osuus normaalikursseilla on melko pieni, mutta englannista on mahdollista valita erillinen keskustelukurssi.

Sama ongelma vaivaa niin englannin, kuin monien muidenkin aineiden opiskelua: paljon asiaa, liian vähän aikaa. Kappaleita paahdetaan läpi hurjaa vauhtia, eikä esimerkiksi kielioppi-asioiden oppimiseen ja omaksumiseen usein jää tarpeeksi aikaa. Ja eräs suuri ongelma,johon muutkin ovat jo viitanneet, on se että opiskelun ainoa päämäärä tuntuu olevan ylioppilaskirjoitukset.

On hyvä, että tunneilla on suullista harjoittelua, onhan jopa harkittu että ylioppilaskokeisiin tulisi suullinen testi. Ongelmana vain on, että välillä on vaikeaa ottaa suulliset harjoitukset tosissaan luokkatoverin kanssa, useimmilla kun on mielipide että on kiusallista puhua englantia tutun suomalaisen kanssa, ja helposti ei yritetä tosissaan saada viestiä perille, vaan ne asiat mitä ei osata sanoa, sanotaan suomeksi.

Yksi tapa saada oppilaat innostumaan asiasta enemmän olisi vaikkapa kutsua tunneilla ulkomaalaisia vierailjoita. Tällä tavoin ehkä paremmin ymmärrettäisiin, että kielitaito ei ole vain tutkintoa varten, vaan se voi avata uusia hienoja kansainvälisiä kontakteja ja ystävyyssuhteita.

Oppimateriaalina voisi myös oppikirjojen tukena käyttää myös sanoma- ja aikakausilehti- materiaalia, jolloin opiskelijat voisivat vaivattomammin rikastuttaa sanavarastoaan perehtymällä aiheisiin jotka heitä itseään kiinnostavat.

Oppiminen on uuden asian tallentumista mieleen,säilömuistiin. Joskus oppiminen tarkoittaa vuosilukujen ulkoa-opettelua, joskus uusien toimintamallien ja esimerkiksi uusien tekniikoiden haltuun ottoa. Oppiminen on uusien asioiden sisäistämistä. Asiat menevät muistiin, josta niitä voi hyödyntää myöhemmin.

Verkko-opiskelu voi edistää oppimista monin tavoin: opiskella saa omaan tahtiin ja omassa rauhassa, silloin kuin itselle sopii. Työskentelyrauhaa perinteisillä lukiotunneilla voi olla välillä vaikea saada, mutta verkkomateriaalin tutstuessa kaikki häiriöt voi karsia pois. Verkko-opiskelu asettaa myöskin haasteita, ainakin iselleni perinteisistä kirjoista ja pulpetista luopuminen, ja uuteen tyyliin totuttelu, on hankalaa. Kynnys lähteä kirjoittamaan tehtäviä blogiin tuntuu ainakin aluksi korkeammalta kuin kirjoitella vihkoon vastauksia, mutta kaikkeen kai tottuu.