Erityisesti nuoruudessa ihminen etsii itseään. Kuka minä olen? Mihin minä kuulun? Mitä haluan elämältäni? Mikä on minun paikkani maailmassa? Elämän taitekohdissa ihminen kyselee samoja kysymyksiä yhä uudelleen. Kuuluisaksi on tullut Paul Gauginin maalaus: "Keitä olemme, mistä tulemme, minne menemme?" (D'où venons-nous? Que sommes-nous? Où allons-nous?) Identiteetti on vastaus näihin kysymyksiin, se on ihmisen itseys, yksilöllisyys, minuus ja samalla ihmisen yhteenkuuluvuus muiden kanssa, meisyys.
Ympäristö vaikuttaa voimakkaasti identiteetin muodostumiseen. Ympäristö ei sijaitse ainoastaan ihmisen ulkopuolella, vaan myös hänen sisällään, osana ajattelua, maailmankuvaa, käsitteistöä ja mielikuvia. Monenlaiset kulttuurin piirteet, arvot, käsitykset ja säännöt luovat perustan identiteetin rakentamiselle. Toisaalta ympäristö toimii myös pintana, jota vasten yksilö peilaa omaa kehittyvää identiteettiään. Jos näky ei miellytä, ihminen uudistaa ja muokkaa kulttuuria itselleen mieluisampaan suuntaan. Tapahtuu siis kaksisuuntaista liikettä: identiteetti kehittyy samaistumalla omaan kulttuuriin ja oma kulttuuri kehittyy yksilöiden sekä ryhmien uudistustyön kautta.
Mieti, mitä sanalla kulttuuri tässä yhteydessä tarkoitetaan! Voit tutkia oppikirjasi tai muiden lähteiden avulla, mitä sana kulttuuri laajassa merkityksessä tarkoittaa. Sen lisäksi voit tutustua identiteettiin, kulttuuriin ja kulttuuri-identiteettiin monella tavalla. Jos olet itse elänyt toisenlaisessa kulttuurissa, voit pohtia asiaa oman kokemuksesi kautta. Jos tunnet johonkin itselleen vieraaseen kulttuuriin muuttaneen ihmisen, voit haastatella häntä. Löydät kuvauksia kulttuurien kohtaamisesta ja yksilön kokemuksista vieraassa kulttuurissa myös kirjoista, elokuvista, verkkosivuilta tai lehdistä.
Voit löytää vastauksia myös kulttuurienvälisen kohtaamisen oppikirjoista, kuten Salminen & Poutanen: Kulttuurikompassi (Edita) tai Salo-Lee & Malmberg & Halinoja: Me ja muut - Kulttuurienvälinen viestintä (YLE Opetuspalvelut).
Poimi alta yksi kysymys ja pohdi sitä mahdollisimman monipuolisesti.
-
Miten ympäristö vaikuttaa ihmisen persoonallisuuden muodostumiseen?
- Vertaile vahvan ja selkeän kulttuurin vaikutuksia yksilöön suhteessa heikon ja moniarvosen kulttuurin vaikutuksiin.
- Miten kulttuuri näkyy ihmisen toiminnassa, ajattelussa, tunteissa ja motivaatiossa?
- Mitä tapahtuu ihmiselle, kun hän joutuu äkisti muuttamaan kulttuurista toiseen? Miksi uusi ja vieras kulttuuri vaikutta eri tavalla eri-ikäisiin?
- Millaiseen vieraaseen kulttuuriin et kykenisi samaistumaan?
- Mikä muualta tulleille on suomalaisuudessa merkillistä ja ehkä vaikeaakin?
- Miten voidaan selittää kulttuurien välisissä kohtaamistilanteissa ylemmyyden tai alemmuuden tunnetta?
- Mitä kulttuurishokki tarkoittaa? Miten se ilmenee?
|