Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Tekstiilityö

YLLÄPITOON >>    

Tekstiilityö

Tekstiilityön opetuksen tehtävänä on kehittää oppilaan käsityötaitoa niin, että hänen itsetuntonsa sen varassa kasvaa, ja hän kokee iloa ja tyydytystä työstään. Lisäksi hänen vastuuntuntonsa työstä ja materiaalin käytöstä lisääntyy ja hän oppii arvostamaan työn ja materiaalin laatua ja suhtautumaan arvioiden ja kriittisesti sekä omiin valintoihinsa että tarjolla oleviin virikkeisiin, tuotteisiin ja palveluihin.

Tekstiilityön opetuksen tavoitteena on antaa oppilaille monipuolisia tietoja ja taitoja tekstiilityön eri osa-alueilta. Pyrkimyksenä on ohjata oppilasta suunnitelmalliseen, pitkäjänteiseen ja itsenäiseen työntekoon, kehittää luovuutta, esteettisiä, teknisiä ja psyykkis-motorisia kykyjä, ongelmanratkaisutaitoja sekä ymmärrystä teknologian arkipäivän ilmiöistä. Oppilasta johdatetaan tutustumaan suomalaiseen ja myös muiden kansojen käsityön kulttuuriperinteeseen.

Opetus toteutetaan oppilaan kehitysvaihetta vastaavin aihepiirein ja projektein kokeillen, tutkien ja keksien. Tunneilla suunnitellaan ja valmistetaan vaatteita, sisustustekstiilejä sekä käyttöesineitä, joissa käytetään monipuolisesti eri materiaaleja ja käsityötapoja.

Tekstiilityön opettajana toimii lukuvuotena 2008 - 2009 Elisa Kalari