Konneveden paikallisyhdistys on perustettu 1928.
80v. syntymäpäivät vietettiin viime keväänä.
Yhdistyksemme on aloittanut 30-40 -luvuilla monta toimintaa täällä Konnevedellä. Näitä ovat mm. kouluterveydenhoito, uimakoulu, äitiys- ja lastenneuvolapalvelut. Kun liiton aloittamasta neuvolatyöstä säädettiin lait v.1944, valmis neuvolaverkosto siirrettiin kunnan hoidettavaksi.
Tavoitteenamme on tänä päivänäkin tukea paikallistasolla lasten ja nuorten kasvatukseen liittyviä toimintoja. Järjestämme erilaisia retkiä ja tapahtumia, osallistumme aktiivisesti tukioppilastoimintaan,
järjestämme ohjattua puistotoimintaa Kummila-puistossa jne...
Olemme lahjoittaneen koko 2000-luvun ajan jokaiselle uudelle vastasyntyneelle vauvalle ja perheelle pienen tuotelahjan neuvolan terveydenhoitajan välityksellä.
Samalla haluamme kutsua perhettä mukaan aktiiviseen toimintaamme.
Nykyisinkin yhdistys toimii vireästi, vaikka toimintamuodot ovat muuttuneet.
Kalenterista näet mitä on toiminnassamme tulossa, ota rohkeasti yhteyttä ja
tule mukaan toimintaan!!