|
|
Vietimme Ylioppilasjuhlaa & Suomen itsenäisyypäivän juhlaa koulumme juhlasalissa perjantaina 04.12.2009
missä Sanna Berg sai urakkansa päätökseen Konneveden lukiossa, ja sai ylioppilaslakin itselleen. Salissa kuulimme myös oppilaiden loistavia musiikkiesityksiä.
Ohessa on kuvagalleriaa paikan päältä.
|
Vietimme kevätjuhlaa & Ylioppilasjuhlaa koulumme juhlasalissa Lauantaina 30.05.2009 missä tämän vuoden 9 luokkalaiset pääsivät peruskoulu urakkansa päätökseen ja ylioppilaat saivat lakin päähänsä. Ohessa on kuvagalleriaa paikan päältä.
|
|
|
|
|
Perjantai päivä 29.05.2009 saatin viettä pelipäivän ja kirkon merkeissä. Aamu aloitettiin kirkkokäynnillä josta tultiin sitten omia kyytejä käyttäen koulun kentälle missä alkoivat pesisturnauksen ottelut, ja niille ketkä eivät olleet pelivuorossa oli oheispelejä mm. Mölkkyä, jalkapalloa sekä koripalloa. Katsomossa oli myös musiikinsoittajia kitaran kera virkistämässä katsojia. Saatiinhan vieraaksi myös tuore SM-Liigan kultamitalisti Jypistä "Oman kylän kasvatteja" Miika Lahti, joka toi näytille Canada cup maljan "pojan" jota sai käydä ihastelemassa ja ottamassa valokuvia miikasta & pojasta itsensä kanssa. Saipa jopa muutamat oppilaat nimmaritkin ja näin voitiin jatkaa hyvillä mielin turnausta joka päättyi riemukkaasti 9b luokan voitonjuhliin.
|
|
21.5 kt 09.09.
Lukion ja yläkoulun tulokset yleiurheilukisoissa 6.9.2005
|
|
Konneveden lukion ekskursio Lahden muotoiluinstituuttiin 24.4.2006
Mukana olivat lukion rehtori Lauri Pirkkalainen, kuvataideopettaja Terhi Toropainen
sekä Jere Mehto, Hannes Mölsä, Saara Rossi. Jarno Rovio ja Markku Utriainen.
Lahden instituutin elokuva- ja tv-linja täytti vuoden alussa 20 vuotta ja linjan
yliopettajana on 19 vuotta toiminut Erkki Perkiömäki, Terhi Toropaisen kurssikaveri
Taideteollisesta korkeakoulusta. Käynnistä on puhuttu ennenkin ja nyt lähdettiin.
Päivä oli tosilämmin ja keväinen. Perille löydettiin ja Erkki saapui meitä opastamaan.
Ruokailimme muiden mukana koulun ruokalassa, joka oli avara ja valoisa, kuten muutkin
tilat.
Ensin kiersimme koulun tiloja, eri aineiden luokkia ja työtiloja, ja sitten elokuva- ja
tv-työn tarkemmin. Meille esiteltiin studioita ja kuvauskalustoa, äänitysvehkeitä ja
editointia. Eräs opiskelija näytti meille lopputyötään editointiyksikössä ja kertoi
kuvauksista. Saman elokuvan äänen työstöä kävimme myös katsomassa.
Katsoimme toisessa esitystilassa parinkymmenen minuutin mittaisen elokuvan
syntiinlankeemuksesta tänä päivänä.
Ja kahvien jälkeen käänsimme autot kohti Konnevettä.
|
Perjantaina saatiin jälleen päättää koulupäivä Oppilaskunnan & Tukioppilaitten järjestämään Vappuriehaan... Linkistä painamalla näet kuvia tapahtumasta.
|
|
Vietimme jälleen kevät- ja ylioppilasjuhlaa koulumme juhlasalissa lauantaina 05.06.2010. 9.-luokkalaiset saivat peruskoulu-urakkansa päätökseen ja ylioppilaat lakitettiin.
|
Toiseksi viimeisen koulupäivän vietimme taas kerran urheillen, lajeina oli vanha tuttu pesäpallo, sekä mökki & pihapelit jossa sai itse valita mitä peliä halusi pelata. Tänä vuonna oli myös oma koirapiste tarjolla. Alla muutama kuva tapahtumapäivästä.
|
Reijo Vähälän runonlausuntaa Konneveden yläkoulun salissa aiheena Aleksis Kivi
sekä Kunnantalolla toiverunotilaisuus on nähtävillä/ladattavissa meidän koulun Bambuser sivuilta.
|
|
02.12.2011 Juhlittiin Suomen itsenäisyyspäivää koulussamme, ja samalla 5 lukiolaista sai ylioppilaslakin päähänsä. Alla muutama kuva hienosta tapahtumasta.
|
16 & 17 päivä saimme taas uudet vanhat lukioomme, kun vanhat poistuivat lukulomalle, ja uudet astuivat vanhojen saappaisiin.
Alla kuvagalleria Penkinpainajaisista ja Vanhojen tansseista vm. 2012
|
Oheisesta linkistä näet kuvia meidän Oppilaskunnan & Tukioppilaitten järjestämästä vappuriehasta koulussamme 30.04.2012
|
|
13.4.2012. Kiitos kaikille juhlassamme mukanaolleille ja juhlaamme muistaneille. Erityinen kiitos ohjelmien esittäjille. Ohessa muutama kuva tapahtumasta.
|
|
|