OPETUKSEN MENETELMÄLLISET PERIAATTEET
KESKEISET TAVOITTEET JA OPPISISÄLLÖT VUOSILUOKITTAIN
Esiopetus
TAVOITTEET
Lapsen kielellisen tietoisuuden vahvistuminen ja kielikyvyn kehittyminen.
OPPISISÄLLÖT
Kuuntelemisen, puhumisen ja ymmärtämisen taitojen monipuolinen harjoittelu.
1. luokka
TAVOITTEET
Kotona ja esiopetuksessa alkanut kielen oppiminen jatkuu. Kieltä käytetään monipuolisesti puhumiseen, kuuntelemiseen, lukemiseen ja kirjoittamiseen. Oppilaan sanavarasto laajenee entisestään ja lukuinnostus herää.
OPPISISÄLLÖT
Otettava huomioon, että oppilaat voivat olla oppimisprosessissaan hyvin eri vaiheissa.
Lukeminen ja kirjallisuus
-lukutaidon harjoittelu omien edellytysten mukaan
-äänteen ja kirjaimen vastaavuus
-tavu, sana, lause ja teksti
-kielellä leikkiminen, lorut ja runot
Kirjoittaminen
-oikea kynäote ja kirjoitusasento
-pienaakkoset ja aakkosjärjestys
-kirjain, tavu, sana, lause
-motoriikan monipuolinen harjoittelu
Puhuminen ja kuunteleminen
-koulun vuorovaikutustilanteisiin totuttelu
-äänenkäyttö
-kerronnan, leikin ja improvisoinnin harjoituksia
-muiden kuunteleminen ja oman vuoron odottaminen
-ikäkaudelle sopivan kirjallisuuden kuunteleminen
ARVIOINTI
Arviointi sidotaan tavoitteisiin!
HYVÄ OSAAMINEN (8)
normi velvoittaa ottamaan kantaa hyvän osaamisen kuvauksiin ja perustamaan arvioinnin niihin. (8) Sen paikka kunkin oppiaineen osalta on tässä
ALIN HYVÄKSYTTY SUORITUS (5)
2. luokka
TAVOITTEET
Ensimmäisen luokan taitoja syvennetään. Oppilas harjaantuu lukemaan erilaisia ikätasolleen sopivia tekstejä. Hän kiinnostuu kirjoista ja lukemisesta. Myös medialukutaito kehittyy. Oppilas oppii kirjoittamaan lauseita ja tekstejä eri tarkoituksiin. Hän tottuu ilmaisemaan itseään myös suullisesti ja osallistuu yhteisiin ilmaisuharjoituksiin.
OPPISISÄLLÖT
Lukeminen ja kirjallisuus
-lukutaitoa vastaavien kirjojen lukeminen
-ymmärtävä lukeminen painottuu
-medialukutaito kehittyy
-sadut, runot, kertomukset ja sarjakuvat
-tietojen etsiminen
-kirjaston käytön opettelua
Kirjoittaminen
-lause ja teksti
-isot alkukirjaimet, sanavälit ja lopetusmerkit
-kirjoituskirjaimet ja kirjainten yhdistäminen
-totutellaan tekstin tuottamiseen tietokoneella
Puhuminen ja kuunteleminen
-omien kokemusten, havaintojen, tietojen ja tarinoiden kertominen
-keskustelutaitojen kehittyminen
-keskittyvä, tarkka ja päättelevä kuuntelu
-ilmaisuharjoitukset
ARVIOINTI
Arviointi sidotaan tavoitteisiin!
HYVÄ OSAAMINEN (8)
normi velvoittaa ottamaan kantaa hyvän osaamisen kuvauksiin ja perustamaan arvioinnin niihin. (8) Sen paikka kunkin oppiaineen osalta on tässä
ALIN HYVÄKSYTTY SUORITUS (5)
3. luokka
TAVOITTEET
Oppilas kiinnostuu kielenhallinnan uusien taitojen käytöstä. Hän pyrkii keskustelutilanteissa odottamaan vuoroaan ja osaa selkeästi ilmaista mielipiteensä. Sujuva lukutaito kehittyy ymmärtävää lukemista kohti, jolloin erilaisten tekstien lukeminen mahdollistuu. Oppilas perehtyy kirjaston käyttöön. Erilaisten tekstien tuottaminen kirjallisesti onnistuu hyvällä käsialalla. Oppilas osaa käyttää isoa alkukirjainta ja loppuvälimerkkejä. Sanaluokista opitaan verbit, substantiivit ja adjektiivit.
OPPISISÄLLÖT
Kielentuntemus
-yleisnimet, erisnimet
-yhdyssanat
-isot alkukirjaimet lauseen alussa ja erisnimissä
-loppuvälimerkit (piste, kysymysmerkki ja huutomerkki)
-sanaluokat (verbit, substantiivit ja adjektiivit)
Kirjallisuus ja lukeminen
-paljon erilaisten tekstien lukemista (sadut, romaanit, runot, tietotekstit,
sanomalehdet)
-lukemista hiljaa, ääneen, tietoa etsien
-käsitteisiin tutustuminen (juoni, henkilöt, tapahtumapaikka)
Kirjoittaminen
-käsialakirjoituksen sujuvuuden varmistaminen
-oman tekstin tuottaminen hyvällä käsialalla (oikeat kirjainmuodot)
-hyvän yleiskielen käyttö kirjoituksissa
-kirjallinen selostus kirjasta tai mielenkiintoisesta aiheesta
Suullinen ilmaisu
-tutun asian selostaminen, kirjan juonen selvittäminen
-kuuntelemisen harjoittelu
-kysymysten esittäminen
-ryhmäkeskustelu yhteisesti sovituista aiheista
-hyvän esiintymisen harjoittelu
Tiedonhankintataidot
-aakkostaminen
-kirjaston perusluokittelu
-itselle sopivan kirjan löytäminen (koti, kirjasto, koulukirjasto)
-tietoverkon käytön harjoittelua
ARVIOINTI
Arviointi sidotaan tavoitteisiin!
HYVÄ OSAAMINEN (8)
normi velvoittaa ottamaan kantaa hyvän osaamisen kuvauksiin ja perustamaan arvioinnin niihin. (8) Sen paikka kunkin oppiaineen osalta on tässä
ALIN HYVÄKSYTTY SUORITUS (5)
4. luokka
TAVOITTEET
Oppilaan vuorovaikutustaidot karttuvat. Hän oppii lukemaan, kuuntelemaan ja tuottamaan erilaisia tekstejä. Taito itse valita tarkoituksenmukaisia tekstejä karttuu. Oppilas oppii ilmaisemaan itseään selkeästi sekä suullisesti että kirjallisesti ja oppii kirjoittamaan selkeää käsialakirjoitusta. Hän oppii kirjoittamaan kieliopillisesti oikein (isot alkukirjaimet, välimerkit ja yhdyssanat) ja osaa luokitella sanoja. Oppilas oppii tekstinkäsittelytaidon perusteita ja tiedon etsimistä erilaisista lähteistä.
OPPISISÄLLÖT
Kielentuntemus
- yhdyssanat ja yhdysmerkki
sanaluokat
sanojen merkityksen tarkastelu
erilaiset lauseet (pää- ja sivulause sekä toteamus-, käsky- ja huudahduslause), välimerkit
vuorosanaviiva ja lainausmerkki
oikeinkirjoituksen perusasiat
Kirjallisuus ja lukeminen
lukutaidon varmentaminen mm. ääneen lukemalla
luetun ymmärtämisen varmentaminen
erilaisten tekstien avaamista (kertomus, tietoteksti)
erilaisten kirjojen lukeminen ja niistä kertominen
erilaisten tekstien (kokonaisteokset ja lyhemmät tekstit) kuunteleminen
kirjallisuuden lajeihin tutustuminen (sadut, seikkailukirjat yms.)
Kirjoittaminen
selkeän ja hyvän käsialan harjoittelu
omien tarinoiden kirjoittaminen
kirjoituksen prosessointi
selkeän ilmaisun harjoittelu
sisällön rikastuttaminen
juonikaavio, miellekartta
Suullinen ilmaisu
oman ilmaisun kehittäminen
oman mielipiteen rohkea ilmaiseminen
tutun asian selostaminen ja kuvailu
pienimuotoisia esitelmiä
ääneen lukemista, pyrkimys selkeään ja ilmeikkääseen lukemiseen
Tiedonhankintataidot
tietokirjojen ja tietoverkon käytön harjoittelua
aakkosjärjestys, sisällysluettelo
tietotekstien avaamisen harjoittelua
kirjaston käyttö
ARVIOINTI
Arviointi sidotaan tavoitteisiin!
HYVÄ OSAAMINEN (8)
normi velvoittaa ottamaan kantaa hyvän osaamisen kuvauksiin ja perustamaan arvioinnin niihin. (8) Sen paikka kunkin oppiaineen osalta on tässä
ALIN HYVÄKSYTTY SUORITUS (5)
5. luokka
TAVOITTEET
Oppilaan taidot erilaisissa viestintätilanteissa karttuvat. Hänestä tulee aktiivinen viestijä ja kuuntelija. Oppilas oppii lukemaan erilaisia tekstejä, osaa etsiä pääasiat ja oppii hakemaan tietoa erilaisista lähteistä. Oppilas kehittää taitoaan ilmaista itseään, sekä suullisesti että kirjallisesti. Tietoisuus kielen rakenteesta kehittyy: sanojen luokittelu, merkitys ja lauseen jäsennyksen perusteet. Hän oppii perustietoja mediasta ja oppii hyödyntämään viestintävälineitä tavoitteellisesti.
OPPISISÄLLÖT
Kielentuntemus
sanaluokat
verbioppi: pääluokat, persoonamuodot ja tempus
lauseenjäsenistä subjekti, predikaatti ja objekti
lauserakenteeseen perehtyminen, sivu- ja päälause ja pilkun käyttö
puhutun ja kirjoitetun tekstin erot
oikeinkirjoituksen perusasiat
Kirjallisuus ja lukeminen
lukutaidon varmentamien, kokonaisteosten ja lyhyempien tekstien lukeminen
erilaisten tekstien avaamisen harjoittelu
kirjallisuuden lajeihin tutustuminen
tarinan sisältö, juoni tutuksi
kirjaesitelmät
Kirjoittaminen
- hyvän käsialan harjoittelu ja käyttö eri tilanteissa
oman tekstin suunnittelu, muokkaaminen ja viimeistely
otsikointi ja kappalejako
selkeä ilmaisu ja sisällön rikastuttamien
otsikoinnin, kappalejaon ja ajatuskartan käytön harjoittelu
puhe- ja kirjakielen erot
Suullinen ilmaisu
oman mielipiteen ja perustelun ilmaiseminen
esitelmät
kertominen omin sanoin (tukisanalista)
rohkeus ilmaista itseään erilaisissa tilanteissa
Tiedonhankintataidot
joukkoviestintään tutustuminen
tiedonhakua erilaisista lähteistä
kirjaston käyttö
ARVIOINTI
Arviointi sidotaan tavoitteisiin!
HYVÄ OSAAMINEN (8)
normi velvoittaa ottamaan kantaa hyvän osaamisen kuvauksiin ja perustamaan arvioinnin niihin. (8) Sen paikka kunkin oppiaineen osalta on tässä
ALIN HYVÄKSYTTY SUORITUS (5)
6. luokka
TAVOITTEET
6. luokka-asteen tavoitteena on kerrata alempien luokka-asteiden asioita ja valmentaa ylemmille luokka-asteille.
OPPISISÄLLÖT
Kielentuntemus
taipuminen, perussijamuodot (nominatiivi, genetiivi, partitiivi ja paikallissijat)
sanaluokkien kertaus
verbiopin kertaus
päälauseenjäsenten kertaus
Kirjallisuus ja lukeminen
asiatekstin lukeminen
nuorten kirjat
kirja-arvostelu
Kirjoittaminen
oman tekstin suunnittelu, muokkaaminen ja viimeistely
kappalejaon periaatteiden varmentaminen
erilaisten tekstien tuottaminen (esim. kirje, mielipideteksti, kertomus, uutinen)
tietokoneella kirjoittaminen (mahdollisuuksien mukaan)
Suullinen ilmaisu
esitelmäteon perusteet, esim. tukisanalista ja esiintymistaidot
teatteri
Media- ja viestintäkasvatus
tiedonhakutaidot
joukkoviestintään perehtyminen
tietoteknisten taitojen kehittäminen (mahdollisuuksien mukaan)
ARVIOINTI
Arviointi sidotaan tavoitteisiin!
HYVÄ OSAAMINEN (8)
normi velvoittaa ottamaan kantaa hyvän osaamisen kuvauksiin ja perustamaan arvioinnin niihin. (8) Sen paikka kunkin oppiaineen osalta on tässä
ALIN HYVÄKSYTTY SUORITUS (5)
7. luokka
TAVOITTEET
Oppilas kehittyy lukemisessa, suullisessa ja kirjallisessa ilmaisussa sekä viestintävalmiuksissa.
OPPISISÄLLÖT
Kielentuntemus
sanaluokkien kertaus
sijamuotojen kertaus
aikamuotojen kertaus
oikeinkirjoituksen hiominen
lauselajit
Kirjallisuus ja lukeminen
lukutaidon varmentaminen
tekstinymmärtäminen
kirjallisuuden lajit
fakta ~ fiktio
sarjakuva
tarinan ainekset (juoni, hahmot, miljöö…)
runo
Kirjoittaminen
jaksotus
tarina
kerronnan keinot (kuvaus, dialogi, kertoja)
aineistopohjainen aine
Suullinen ilmaisu
oman ilmaisun kehittäminen
esitelmä
haastattelu
Media- ja viestintäkasvatus
joukkoviestintää
kirjaston käyttö
sarjafilmit
elokuva
uutiset
kuvantulkinta
tiedonhaku
ARVIOINTI
Arviointi sidotaan tavoitteisiin!
HYVÄ OSAAMINEN (8)
normi velvoittaa ottamaan kantaa hyvän osaamisen kuvauksiin ja perustamaan arvioinnin niihin. (8) Sen paikka kunkin oppiaineen osalta on tässä
ALIN HYVÄKSYTTY SUORITUS (5)
8. luokka
TAVOITTEET
Oppilas kehittyy lukijana, kirjoittajana ja kuulijana kriittiseksi sekä aktiiviseksi ja oppii perustelemaan mielipiteensä. Oppilas kehittyy monipuoliseksi tekstilajien tuntijaksi ja tulkitsijaksi.
OPPISISÄLLÖT
Kielentuntemus
tapaluokat (modukset)
lauseenjäsenet
oikeinkirjoituksen kertaus (välimerkit)
Kirjallisuus ja lukeminen
romaanilajit (kauhu, scifi, fantasia, salapoliisiromaani, nuortenkirjallisuus)
kirjallisuuden peruskäsitteet (aihe, hahmot, miljöö, teema, kertoja)
Kirjoittaminen
tekstinkäsittelyn perusteet
asia-aine (esim. mielipidekirjoitus)
referaatti
tyyli
rakenne
Suullinen ilmaisu
väittelyt
esitelmä
keskustelutaidot (esim. ongelmaratkaisukeskustelut)
Media- ja viestintäkasvatus
mainonta
vaikuttava kuva
uutiset
tiedonhaku ja lähdekritiikki
ARVIOINTI
Arviointi sidotaan tavoitteisiin!
HYVÄ OSAAMINEN (8)
normi velvoittaa ottamaan kantaa hyvän osaamisen kuvauksiin ja perustamaan arvioinnin niihin. (8) Sen paikka kunkin oppiaineen osalta on tässä
ALIN HYVÄKSYTTY SUORITUS (5)
9. luokka
TAVOITTEET
Oppilas syventää tietojaan ja taitojaan kielentuntemuksen, kirjoittamisen, kirjallisuuden ja lukemisen, suullisen ilmaisun ja median alueilla.
OPPISISÄLLÖT
Kielentuntemus
- suomen kielen historia, suku, piirteet ja asema
- kielenhuolto: kirjoitetun kielen perussäännöt
Kirjoittaminen
- erilaiset aineistopohjaiset kirjoitelmat (elämäkerta, lyhennelmä, aineistopohjainen aine, tutkielma)
Kirjallisuus ja lukeminen
- kotimaisen kirjallisuuden historia ja teokset
- klassikoiden lukeminen ja käsittely
- kansanperinne
Suullinen ilmaisu
- esiintymis- ja viestintätaitojen syventäminen (tilannepuheet, kokoustekniikka, kirjaesitelmä)
Media- ja viestintäkasvatus
- elokuva
Tiedonhakutaidot
- tiedonlähteiden monipuolinen ja kriittinen hallinta
ARVIOINTI
Arviointi sidotaan tavoitteisiin!
HYVÄ OSAAMINEN (8)
Kielentuntemus:
Kirjoittaminen: yleiskielen perussääntöjen hallinta
Kirjallisuus ja lukeminen:
Suullinen ilmaisu:
Media- ja viestintäkasvatus:
ALIN HYVÄKSYTTY SUORITUS (5)
|