Syksystä 2006 alkaen Kittilässä on voitu tarjota koulukuraattori palveluja alakoulujen ja yläkoulun oppilaille sekä lukiossa opiskeleville opiskelijoille.
Koulukuraattorityön lainsäädännöllinen perusta on kirjattu lastensuojelulakiin (LSL 7§, LSA 2a§). Lain mukaan kunnan tulee järjestää riittävästi tukea ja apua oppilaalle ja tämän perheelle koulunkäynnin vaikeuksien lieventämiseksi ja ehkäisemiseksi.
Koulukuraatorityön tavoitteena on tukea lapsen ja nuorten kokonaisvaltaista myönteistä kehitystä sekä edistää sosiaalista hyvinvointia. Koulukuraattori on osa koulun oppilashuollon ammattihenkilöstöä ja hänen tehtävänään on tukea oppilaita erilaisissa kouluun, kotiin, kaverisuhteisiin tai vapaa-aikaan liittyvissä elämän pulmatilanteissa.
Koulukuraattori tekee yksilö- ryhmä- ja kouluyhteisötason työtä tukea antavien keskustelujen, neuvottelujen, ryhmä- ja verkostomenetelmien sekä konsultaation avulla. Koulukuraattori työskentelee yhteistyössä oppilaan, hänen vanhempiensa, koulun opetus- ja oppilashuoltohenkilöstön sekä tarvittavien ulkopuolisten tahojen kanssa. Oppilaan kokonaistilanteen arvioinnissa ja jatkotyöskentelyn suunnittelussa kuraattori ottaa huomioon oppilaan ja perheen näkökulmat sekä erilaiset psykososiaaliset tekijät kuten vuorovaikutussuhteet luokassa, kaveripiirissä ja kouluyhteisössä.
Koulukuraattori on mukana selvittämässä oppilaan kannalta tarkoituksenmukaisia tukitoimia ja opetusjärjestelyjä koulunkäynnin tueksi. Koulukuraattori voi työskennellä tarvittaessa yhdessä luokan kanssa luokassa tai oppilasryhmässä ilmenevien ongelmien ratkaisemiseksi.
Koulukuraattori osallistuu koulun vanhempainiltoihin, opetus- ja kasvatustyöhön, kouluyhteisön hyvinvoinnin sekö koulun ja kotien välisen yhteistyön kehittämiseen. Koulukuraattori on mukana oppilashuollon suunnittelussa ja kehittämisessä.
Koulukuraattorin työhuone sijaitsee Kittilässä koulukeskuksessa Majarin rakennuksessa. Sirkan koululla kuraattori käy kahden viikon välein, tarvittaessa useammin. Kuraattorin palvelut ovat jatkuvasti ajanvarauksella saatavilla.
t.
koulukuraattori p. 0400 398 709
|