Opinto-ohjaaja Meri Hirvonen
p. 040-8445417
sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@kiiminki.fi
|
Laivakankaan koulussa käynnistetään syksyllä 2008 peruskoulun päättöluokkalaisten ohjausryhmä, joka on tarkoitettu erityistä tukea ammatinvalinnassaan tarvitseville oppilaille. Ryhmään valitaan 6-8 nuorta. Ryhmään voi osallistua aivan tavallisia nuoria, joiden on vaikea päättää mihin kouluun he hakevat peruskoulun jälkeen. Toiminnan tavoitteena on auttaa nuoria löytämään heille soveltuvia koulutusratkaisuja, tukea nuorten elämänhallinta- ja opiskelutaitoja sekä auttaa heitä löytämään omia vahvuuksiaan ja sitä kautta tukea heidän itsetuntonsa kehittymistä. Ryhmään valittavien oppilaiden edellytetään sitoutuvan työskentelyyn koko projektin ajan.
Ryhmän työskentely aloitetaan 3.-5.9.2008 leiriviikonlopulla Hossassa. Toiminnan rungon muodostaa 2-3 viikon välein tapahtuva ryhmäohjaus, josta päävetovastuun kantaa opinto-ohjaaja. Muita ryhmäohjauksen järjestämiseen osallistuvia henkilöitä ovat Laivakankaan koulun erityisopettaja ja Kiimingin kunnan erityisnuorisotyöntekijä. Ryhmäohjaus tapahtuu kouluaikana, mutta tapaamiset pyritään järjestämään siten, että niistä on mahdollisimman vähän haittaa koulutyölle. Tämän lisäksi kaikille ohjausryhmään osallistuville nuorille järjestetään OPAS-testit Ammattiopisto Luovissa. Testien avulla pyritään löytämään kunkin nuoren vahvuusalueita, joista voisi olla hyötyä jatko-opintoja ajatellen. Myös keskustelut ammatinvalintapsykologin kanssa ovat mahdollisia. Tämän lisäksi järjestetään tarpeen mukaan keskusteluja nuoren ammatinvalintaan liittyen kunkin ryhmän työskentelyyn osallistuvan nuoren ja hänen vanhempansa sekä opinto-ohjaajan ja/tai erityisopettajan ja/tai erityisnuorisotyöntekijän kanssa.
Ryhmän toiminta jatkuu yhteishaun tulosten julkistamisen (kesäkuussa 2009) jälkeen siten, että erityisnuorisotyöntekijä Pasi Karvonen seuraa ryhmään osallistuneiden nuorten jatko-opintoja 2. asteen oppilaitoksissa (amikset ja lukiot) syyslukukauden 2009 ajan. Tällä pyritään estämään 2. asteen koulutuksen aikana tapahtuvia opintojen keskeyttämisiä.
Projekti päättyy marraskuussa 2009. Projekti toteutetaan Opetushallituksen tuella. Ryhmään osallistuvilta nuorilta ei luonnollisestikaan peritä mitään maksuja.
|