Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Musiikkikerhot

YLLÄPITOON >>    

SÄESTYS- JA LAULUKERHO 2-4 LUOKILLE


Opetellaan säestämään sointumerkeistä mm. pianolla ja kitaralla. Maksimi 10 oppilasta. Tarvittaessa järjestetään toinen eri aikaan.

Aika: Maanantaisin klo 14.00 – 15.00 (alkaen 27.10)
Paikka: Musiikki-luokka
Vetäjä: Nina Ågren

 

Kiiminkijoen koulun kuoro

Kiiminkijoen koulun kuoron esiintyi ensimmäistä kertaa Lucian päivänä 2004. Siitä lähtien kuoro on kokoontunut nk. projektikuorona eli olemme harjoitelleet tiettyä esiintymistä varten. Kuoro on esiintynyt paitsi koulun omissa tilaisuuksissa myös seurakunnan juhlissa ja jumalanpalveluksissa mm. radiojumalanpalveluksessa syksyllä 2005 sekä veteraanipäivän juhlissa vuosittain.
Keväällä 2007 koulun kuoro äänitti lauluja Kiimingin seurakunnan yhteisvastuu-CD:lle. Marraskuussa 2007 kuoro toimi esilaulajina kiiminkiläisessä Ihme olet itsekin-lastenkirkossa.

Syksyllä 2008 kuoro esiintyy Kiimingin koulujen yhteisessä 150-vuotisjuhlassa to 27.11 ja pe 28.11. Laivakankaan koululla.
Joulukuun 11. päivä esiinnymme Kiimingin seurakunnan Lasten kauneimmat joululaulut-tapahtumassa seurakuntakeskuksessa.
 

Pohjantähdet pokkasi tiernakisan perinnesarjan voiton

Pohjantähdet pokkasi tiernakisan perinnesarjan voiton
Pohjantähdet eli Janne Kajava (vas.), Lauri-Matti Kulmala, Lassi Nevalainen ja Puneet Singh iloitsivat voitostaan.