Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Historiaa

YLLÄPITOON >>    

Koulurakennus vuodelta 1932, valokuvattu 3.2.2004

Koulurakennus vuodelta 1932, valokuvattu 3.2.2004
 

Koulurakennus vuodelta 1954, valokuvattu 3.2.2004

Koulurakennus vuodelta 1954, valokuvattu 3.2.2004
 

Historiaa

 

Lähde

Historiasivuissa on käytetty lähteenä rehtori Antti Raution Jäälin uuden koulun vihkiäisissä 30.10.1977 esittämää historiikkia.

 

Nykyinen koulurakennus

Nykyinen koulurakennus
 

Nykytilanne

Jäälin koululla opiskelee Jääli-Välikylä –alueen vuosiluokkien 1-4 lisäksi koko Kiimingin kunnan erityisopetuksen kaikki EHA- luokat (vuosiluokat 0-9). Lukuvuonna 2007-2008 koulullamme opiskelee 336 oppilasta kahdenkymmenenviiden ammattitaitoisen opettajan ja yhdeksäntoista koulunkäyntiavustajan ohjauksessa. Lisäksi syksystä 2007 alkaen koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminta on järjestetty koulun omana toimintana. Yleisopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta järjestetään ns. ostarin tiloissa ja erityisopetuksen erityisluokkien tiloissa.

Koulumme fyysisiä puitteita on kesän 2007 aikana jälleen kunnostettu. Erityisopetus on keskitetty omaan siipeensä ja tiloihin on tehty varsin mittava remontti. Lisäksi koulun muissa tiloissa on toimivuutta parannettu entisestään ja kehitystyö myös tältä osin jatkuu edelleen.

Viikolla 39 vietämme työpajaviikkoa ja juhlistamme samalla Jäälin vanhan koulurakennuksen 75- vuotista ja uuden koulurakennuksen 30- vuotista taivalta. Erityisen hienoa on, että juhlavuonna saamme viettää myös Laivakankaan uuden koulun vihkijäisjuhlaa.