Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Comenius

YLLÄPITOON >>    
Lifelong Learning Programme
 
 
 

5. Tapaaminen Rheinzabernissa, Saksassa - Team Mussukat kertoo

Sunnuntaina 5. toukokuuta tapasimme lentokentällä klo 17. Meidän piti suorittaa turvatarkastus ja sen jälkeen menimme lähtöportille odottamaan lentoamme. Suomen jääkiekkopeli näkyi televisioista. Katsoimme sitä ja katselimme ulos kun lentokoneita laskeutui kentälle. Kello alkoi lähestyä aikaa jolloin meidän piti mennä portista ja astua koneeseen. Odotimme koneessa ja lentokone alkoi hiljaa liikkua. Pian olimmekin jo taivaalla. Sää oli hyvin kaunis. Laskeuduimme vaihtamaan konetta Tanskaan, Kööpenhaminaan. Vaihdoimme konetta ja olimme pian taas taivaalla. Myöhään illalla olimmekin Stuttgartin lentokentällä. Otimme laukut ja lähdimme ajamaan 100km kohti Rheinzabernia. Loppumatkasta osa meistä jännitti kauheasti isäntäperheen tapaamista. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja meillä oli ollut pitkä päivä.
Menimme maanantaina kouluun puoli yhdeksäksi ja aloitimme päivän sirkustelulla. Kahdentoista aikaan menimme Karlsruhen kaupunkiin ja opas kertoi kertoi meille kaupungin historiasta. Lopuksi saimme kierrellä siellä opettajien kanssa ostoksilla. Illalla palasimme isäntäperheisiimme.
Tiistaina koulu alkoi vähän ennen yhdeksää. Menimme saliin ja sirkustelimme koko päivän pitäen välillä pieniä taukoja. Koulu loppui sinä päivänä klo 12.00. Lähdimme sen jälkeen isäntäperheisiimme ja saimme siellä ruoan ja puuhastelimme loppupäivän isäntäperheidemme kanssa.
Keskiviikkona heräsimme aikaisin ja lähdimme koululle. Koululla etsimme ystävämme ja rupesimme ottamaan aurinkoa nurmella sekä odottamaan bussia joka veisi meidät Ranksan Strasbourgiin. Vierailimme Euroopan parlamentissa. Siellä kävimme kokoushuoneessa ja lauloimme projektilaulut: From the raindrop, Find your way sekä Come on Board. Sen jälkeen opas johdatti meidät keskustaan Münster-kirkolle. Kävimme opettajien kanssa syömässä ja saimme tehdä ostoksia. Illalla palasimme kotiin isäntäperheidemme luo.
Torstaina lähdimme me Comenius-vieraat Fischbachiin, jossa menimme Biosfääritaloon. Siellä oli kaiken näköisiä taideteoksia. Kun käytimme biosfääritalossa hissiä, jäimme sinne jumiin joksikin aikaa, koska ovi puolen kerroksen välein kerrostetun talon hissin ovet aukesivat väärältä puolelta. Kun olimme kerroksessa 1B, aukesivat kerroksen 1A puolen ovet ja päinvastoin. Kun olimme päässeet pois hissistä, lähdimme sellaiseen paikkaan, jossa oli kävelypolku, joka meni puiden päällä. Kun olimme kävelleet jonkin matkaa tuli vastaan monta kymmentä metriä pitkä liukumäki, jossa pääsi todella nopeaa. Laskimme siitä monta kertaa. Ostimme vielä juotavaa kioskista ja lähsimme linja-autolla takaisin kohti Rheinzabernia ja vietimme lopun päivää kodeissamme.
Perjantaina oli pelle-esityksemme kuvaus. Emme päässeet esittämään sitä lauantaina sirkusesityksessä, koska meidän suomalaisten piti lähteä seuraavana yönä.
Myöhemmin iltapäivällä menimme Rhein-joen ranalle. Siellä me purjehdimme ja pidimme hauskaa. Muutaman tunnin jälkeen aloimme syödä. Se ei ollut mikä tahansa piknik, koska syötävää oli todella paljon. Kun olimme syöneet, jouduimme hyvästelemään ystävämme, koska lähtisimme seuraavana yönä. Näin vähän haikein mielin menimme isäntäperheisiimme nukkumaan.

 
 

4. tapaaminen Unkarissa - Team Nassikat kertoo


Heräsimme sunnuntaiaamuna klo 4. Lentomme lähti 6.23 Oulusta. Saavuimme Helsingin lentokentälle n. klo 8. Vaihdoimme lentokonetta Helsingissä melko nopeasti. Saavuimme Wienin lentokentälle klo 11 ja yhden matkalaukun kanssa tuli ongelmia, mutta onneksi sekin selvisi aamun aikana ja pääsimme aika nopeasti lähtemään Wienin keskustaan. Wienissä menimme katsomaan Stefansdom-kirkkoa ja sitten lounaalle. Illalla tulimme takaisin lentokentälle ja lähdimme espanjalaisten kanssa samalla bussilla Budapestiin. Saavuimme Budapestiin klo 23 ja maanantainaamuna herätys oli jo kuudelta.
Maanantaina koulu alkoi klo 8. Päivämme alkoi isäntäperheen lapsen tunnilla ja sitten meillä oli tervetulojuhla. Maanantaina kävimme myös katsomassa Budan nähtävyyksiä (mm. Kalastaja linnake, labyrintit, Budan linna, Gellert kukkula). Illan vietimme isäntäperheidemme kanssa.
Tiistaina meillä oli työpajoja. Lounastimme ravintola Troféessa. Kävimme tutustumassa parlamenttitaloon ja sen jälkeen kiersimme Pestin puolen nähtävyyksiä. Illallisen söimme isäntäperheidemme kanssa.
Keskiviikkona teimme opintomatkan Visegradiin. Tutustuimme kuningas Mathiaksen museoon ja osallistuimme myös keskiaikaisiin turnajaisiin. (Kuva kuningattaresta, kuninkaasta ja narrista) Lounaan jälkeen siirryimme Szenterdreen, missä kävimme marsipaanimuseossa ja kaikki oppilaat saivat kokeilla marsipaanitaideteoksen tekemistä. Illaksi palasimme takaisin Budapestiin.
Torstaina olis maailman vesipäivä (World Water Day). Menimme uudelleen Gellert-kukkulalle, jossa oli iso "vesisäiliö", joka toimi vesitornin tapaan. Sieltä menimme Palace of Miraclesiin, paikalliseen Tietomaahan. Lounasta söimme merirosvoravintola Tortugassa, jossa oli paljon kilpikonnia ravintolasalin puolella. Oli jännää istua pöydissä tietäen, että alapuolella on pieni akvaario jossa on kilpikonnia! Torstai-iltana meillä oli myös Tonavan risteily. Laivalla pidettiin muotishow, jossa jokainen maa esitteli tyypillistä pukeutumistaan.
Perjantai oli työpajapäivä ja lounastimme koululla. Opettaja-Janosch oli keittänyt gulassia 3 tuntia avotulen päällä! Lounaan jälkeen siirryimme bussilla keskustaan ja pääsimme ostamaan tuliaisia. Illalla jäähyväisjuhlassa katsoimme kaikkien maiden vuoden 2050 sääennusteet, jotka oli laadittu vuosien 2001-2011 säätietojen perusteella. Sen jälkeen vietimme jäähyväisjuhlaa discon muodossa. Discopaikka oli hienosti valittu - takaseinällä saattoi ihastelle akvaarion rauskuja ja haita!
Lauantaina bussimme lähti klo 7.30 takaisin Wieniin. Menimme päiväksi Wienin keskustaan ja lentomme Helsinkiin lähti vasta illalla. Viikon aikana koimme todella paljon ja meillä on ikävä Unkaria ja isäntäperheitämme!

 
 

3.tapaaminen Kiimingissä

Marraskuussa 2011 ulkomaalaiset ystävämme tulivat vierailulle Kiiminkiin. Opettajat majoittuivat Suvelassa, joka toimi oivallisesti kansainvälisen ystäväporukan majapaikkana. Oppilaat viettivät viikon uusien "siskojensa" ja "veljiensä" kanssa Alakylän lasten perheissä.
Viikkoon saatiin mahdutettua monenlaista ja teimme yhteistyötä myös Tirinkylän koulun kanssa. Maanantaisessa avajaisjuhlassa mukaan esitykseen osallistui Tirinkylän mahtavan kokoinen kuoro ja Tirinkylän oppilaat viettivätkin koko päivän Alakylällä. Ennen ruokailua isoimmat oppilaat jaettiin kansainvälisiin ryhmiin, jotka kiersivät Olympialaispisteeltä toiselle. Tehtävinä oli muunmuassa Fear factor goes Finland, ilmakitaran soittoa, halkopinon kasausta ja perisuomalaisittain saappaanheittoa.
Tiistaina ja torstaina vieraamme osallistuivat työpajoihin; tiistaina Alakylän koululla ja torstaina Tirinkylän koululla. Työpajat liittyivät läheisesti suomalaisuuteen tai vesi-teemaamme.
Keskiviikkona Alakylän koulun oppilaat, opettajat ja vieraat vierailivat Joulupukin luona Rovaniemellä. Joulupukin vierailun jälkeen isot oppilaat ja vieraat tutustuivat vielä Arktikumissa mm- revontuliin. Ja sattuipa samalle päivälle sopivasti illalla myös oikeat revontulet taivaalle!
Perjantain kohokohdaksi muodostui jäähyväisjuhla Suvelassa, jossa vieraamme kertoivat joulunvietosta omassa kotimaassaan. Isäntäperheet oli myös kutsuttu paikalle. Erityisen mieliinpainuva kokomus oli puolalaisten joululeivät jakaminen, minkä uskotaan tuovat hyvää onnea jouluksi ja tulevalle vuodelle.
Viikko oli unohtumaton kokemus sekä oppilaille että opettajille, Kiitosta saivat erityisesti hyvät järjestelyt koululla, Suvelassa ja erityisesti loistavat isäntäperheemme. Kiitokset myös koulun puolesta isäntäperheinä toimineille!
 

Projektin toinen tapaaminen Prienaissa, Liettuassa

Liettuan Prienaissa vierailimme 1.-7.5. Mukanamme oli tällä kertaa opettajia Alakylän koulun Alakylän ja Tirinkylän yksiköistä sekä 5 oppilasta Tirinkylän yksiköstä.
 
 
 

Ensimmmäinen projektitapaaminen Betanzoksessa, Espanjassa (Oppilaiden matkapäiväkirja)

Maanantaina aamulla aikaisin lensimme Oulusta Helsinkiin ja vaihdoimme siellä konetta. Nopeasta koneen vaihdosta huolimatta jouduimme odottelemaan lentokoneessa 1,5h lähtölupaa, koska Lontoossa oli sumuista. Kirjauduttuamme hotelliin menimme metrolla katsomaan kuuluisia nähtävyyksiä mm. Big Beniä, Towerin linnaa ja siltaa ja Buckinghamin palatsia. Nähtävyyksien jälkeen teimme ostoksia Oxford Streetillä. Keskustassa kuljimme punaisilla kaksikerroksisilla busseilla. Yläkerroksen eturivissä matkustaminen oli mahtavaa.
Tiistaina menimme aikaisin aamulla Heathrown lentokentälle, mutta lentomme Espanjaan oli sumusta johtuen 6h myöhässä. Illalla klo 20 olimme Betanzoksessa. Isäntäperheemme olivat meitä vastassa opettajien hotellilla. Vastaanotto oli sydämellinen. Vietimme iltamme isäntäperheissä.
Keskiviikkona menimme bussilla Santiago de Compostelaan, jossa kävimme katsomassa isoa hienoa katedraalia. Kerkesimme myös hieman tehdä ostoksia. Isäntäperheemme vei meidät illalla tutustumaan La Corunan kaupunkiin, jossa joimme espanjalaista kaakaota, joka oli kuin lämmitettyä vanukasta. Kaakaon kanssa tarjolla oli espanjalaisia keksejä, churroja.
Torstaiaamuna pidimme englanniksi esitelmän koulustamme kaikille espanjalaisille oppilaille ja opettajille sekä Comenius -vieraille. Esitelmän jälkeen kävelimme 6km pitkän vesivaelluksen ”Route of Water”. Kävelyn jälkeen menimme isäntäperheisiimme, jossa vietimme loppuillan.
Perjantaina menimme bussilla Vigoon ja teimme lyhyen veneretken Ria de Vigon lahdella Atlantin rannikkovesillä. Vigossa kävimme merimuseossa. Siellä oli akvaario, laivoja ja meriaiheisia tauluja. Vigon jälkeen ajoimme Baionaan, jossa meille oli järjestetty herkullinen juhla-lounas. Tarjoilutilakin oli koristeltu projektiteemaamme vastaavasti meriaiheiseksi.
Lauantaina menimme bussilla La Corunaan ja kävimme katsomassa nähtävyyksiä. Sen jälkeen kiipesimme 240 porrasta Hercules Toweriin ja siellä tuuli tosi paljon. Sen jälkeen meillä oli vapaa-aikaa tutustua La Corunaan. Illalla kävimme Betanzoksessa italialaisessa ravintolassa syömässä isäntäperheidemme kanssa. Pidimme ravintolasta!
Sunnuntaina aamulla ajoimme taksilla La Corunan lentokentälle, josta lentomme lähti Heathrown lentokentälle Lontooseen. Vaihtoaikaa Lontoossa oli 8h, joten pääsimme uudestaan kokemaan punaisten bussien viehätyksen. Kävimme lentokentän ulkopuolella McDonaldsissa syömässä.
Matkan aikana opimme hieman espanjan kieltä ja saimme uusia kavereita. Kehityimme myös englannin kielessä. Meille jäi ystävällinen ja sydämellinen mielikuva espanjalaisista ystävistämme.