Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >
Logo
Tukioppilaat
YLLÄPITOON >>    

TUKIOPPILASTOIMINTA

Tukioppilaat ovat 8.-9. luokkalaisia oppilaita, jotka koulutetaan toimimaan nuorempien oppilaiden kanssa ja heidän tukenaan. Tukioppilastoiminnan tavoitteena on edistää hyviä toverisuhteita, kouluviihtyvyyttä, yhteisvastuuta sekä turvallista ja kannustavaa ilmapiiriä koulussa.

Koulumme ensimmäiset tukioppilaat koulutettiin keväällä 2007. Tukioppilaitamme ovat kahdeksannelta luokalta Jemina Matomäki, Taru Jokinen, Enni Järvenpää, Jere Jyväsjärvi ja Olli Haapasalo. Yhdeksänneltä luokalta tukioppilas on Saara Syrjä.


 
 
 
Kuva
 

Tukioppilaiden toimeenkuvaan kuuluu:

- myönteisen "meidän koulu" -hengen luominen

- perehdyttää tulevat oppilaat uuteen kouluun jo 6. luokan aikana ja 7. luokan alussa

- osallistua erilaisten tapahtumien, esimerkiksi teemapäivien, vanhempainiltojen, retkien ja päivänavausten järjestämiseen

- toimia tiedottajana (koulussa, alaluokkalaisille, vanhempainilloissa, välitunneilla, ystäväpiirissä ja vapaa-aikana)

- luottamushenkilönä toimiminen (sovittelija toveripiirissä ja luokassa, luokkahengen kehittäjä omassa ja kummiluokassa)

- olla YSTÄVÄ ja REILU KAVERI (kuuntelee, keskustelee, ohjaa, neuvoo, tukee ja auttaa!)