Kuvailutulkkaus välittää näkövammaiselle tv-ohjelmasta, teatterista tai taidenäyttelystä sen, mitä näköaisti ei hänelle välitä. YLE lähettää eräissä ohjelmissa kuvailutulkkauksen näkövammaisten tv-katsojien avuksi. Kuvailutulkkauksessa ohjelmaäänen lisäksi kuullaan puhuttu kuvailuääni, joka kertoo, mitä ohjelmassa tapahtuu. Kuvailutulkkaus siis sisältää sekä varsinaisen ohjelmaäänen ja kuvailuäänen. YLE lähettää kuvailutulkkauksen hollanninkielen paikalla. Useimmissa vastaanottimissa se voidaan asettaa suosikkikieleksi.
Televisio- ja radiolain 19 a § yhdessä viestintämarkkinalain 134 §:n kanssa velvoittaa Yleisradion 1.7.2011 lähtien vuoden 2016 loppuun mennessä lisäämään äänitekstityksellä varustetun ohjelmiston määrää 50 %:sta 100 %:iin. Kuvailutulkattujen ohjelmien osuutta ei ole määritelty, mutta kuvailutulkkaus kuuluu Yleisradion julkisen palvelun tehtävän piiriin, joka rahoitetaan vuoden 2013 alusta Yle-verolla.
|
Englanninkielinen linkkilista sokeista valokuvaajista.
|
Sokean valokuvaajan Evgen Bavcarin kuvagalleria. Mietteitä valokuvaamisesta, ja hienoja valokuvia - miten näkövammainen näkee maailaman.
|
RP-diagnoosin jälkeen - Pekka Makkonen kertoo hitaasta sokeutumisestaan verkkokalvorappeutuman takia Retinitis-yhdistyksen verkkojulkaisussa 1 / 2011 www.retina.fi/Rp_uutiset. ( Artikkeli löytyy sivun puolesta välistä Geenihoitoa värisokeuteen - artikkelin jälkeen)
|
Vaikeasti näkövammainen Mikko Vento on koonnut valokuvistaan kirjan. Musiikkifestivaaleilta otetut kuvat näyttävät maailman näkövammaisen silmin. YLE Etelä-Karjala.
http://areena.yle.fi/audio/1311239416678
|
ja näkövammaisille
|
Voiko ääni korvata kuvan?
|
Argus II Retinal Prosthesis System on antanut jo yli 60 sokealle osittaisen näön. Verkkokalvolle on istutettu 60 valon herkkää tunnistinta, jotka on yhdistetty silmälasien kehyksessä olevaan kameraan.
|
Esteetön ja hyvinvoiva oppimisympäristö edellyttää moniammatillista yhteistyötä opetuksen toteutuksessa, tukipalveluissa ja sisällöissä. Erityisen tärkeää on rakentaa osa-alueiden välille rajojen sijaan yhdyspintoja.
|
Esteettömän ja saavutettavan oppimisen edellytyksenä on aitojen vuorovaikutustilanteiden mahdollistaminen.
|
Selvitä miten erotat värit.
|
Italialainen vaateyritys Benetton on vetänyt pois mainoksensa pikaisesti sen jälkeen, kun Vatikaani ilmoitti, ettei se hyväksy mainosta.
|
Digiwiki tarjoaa koostettua tietoa kulttuuriperintöaineistojen digitoinnista ja pitkäaikaissäilyttämisestä. Jatkuvasti täydentyville sivuille kerätään valokuvien, kuvataiteen, audiovisuaalisen aineiston, äänitteiden, asiakirjojen sekä muiden aineistojen digitointia käsitteleviä kuvauksia ja kokemuksia.
|
Ilmeet, eleet, ja äänensävy vaikuttaa olennaisesti puheemme merkitykseen, siksi on vaikea ilmaista itseään täysin sähköpostitse tai jopa Skypessä. Koska verkkoviestintä ei pysty välittämään tunteita, väärinkäsitykset ovat yleisiä,kun puhutaan henkilökohtaisista asioista. Miten sitten ilmaista aidosti tunteita? Sano vähemmän Facebookissa ja puhu enemmän kasvotusten kun tapaat ihmisen.
|
Kiron facebooksivulla "voi keskustella ajankohtaisista, akuuteista ja vaikeistakin asioista", Sivulta löytyvät normaalit yhteisösivu-toiminnot, seinä, asiakirjat, kuvat ja tykkäämiset. Sivulla toimii myös reaaliaikainen yksityischat, joka on avoinna keskusteluun aina, kun työntekijä on paikalla. Chatissa voi keskustella anonyymisti ja kirkon työntekijöille voi puhua luottamuksellisesti, heillä on ehdoton vaitiolovelvollisuus.
|
Miksi kuvaamme ja tallennamme valokuvia, äänitteitä ja videoita? Ihmisenä olemme aikaa ja historiaa ymmärtäviä olentoja. Pystymme välittämään tietoa menneiltä sukupolvilta tuleville median keinoin. Eläimillä ei tätä mahdollisuutta ole. Tämä ajassa tapahtuva tarkastelu antaa meille ymmärryksen omasta historiastamme. On voimaannuttava kokemus tuntea ja kokea oma historiansa. Kulttuuriperinnön tallennetuotanto palvelee meitä tässä tarkoituksessa. Ihmiset kokevat tallennetuotannon vomaannuttavaavana terapeuttisena kokemuksena silloin kun he kokevat olevansa itse osa tuota prosessia.
Terapeuttinen kokemus syntyy tässä tapauksessa itseohjautuvana liittyen media-alan ammatilliseen toimintaan. Tallenteteilla on terapeuttinen vaikutus, kun ne johtavat itsetutkiskeluun ja taiteelliseen ilmaisuun. Valokuvan tekemiseen liittyvä itsetutkiskelu koetaan usein terapeuttisena toimintana, etenkin kun kameraa käytetään henkilökohtaisen ja sosiaalisen muutoksen agenttina. Se on kuitenkin eri asia, kuin esimerkiksi psykiatrian piiriin kuuluva valokuvaterapia vaikka luovan työn terapeuttinen vaikutus usein virheellisesti sekoitetaan lääketieteellisin perustein annettuun terapiaan.
Terapeuttinen valokuvaus ja tallennetuotanto tapahtuu virallisen terapiakontekstin ulkopuolella. Terapeutit käyttävät valokuvaterapiaa auttaakseen asiakkaitaan, jotka tarvitsevat apua ongelmiinsa, mutta terapeuttinen valokuvaus on valokuvaajan oma prosessia, johon ei liity terapeutin ohjausta.
|
Howard Gardner: Truth, Beauty, and Goodness Reframed, Educating for the Virtues in the Twenty-First Century, Basic Books, 2011.
|
Miksi keskijohto antaa ne inhottavimmat duunit. Tai miksi valtionhallinnon virkailija käyttäytyy alentuvasti muita kohtaan. Saati sitten miksi Abu Ghraibin vankilan vartijat kiduttivat sotavankeja. Tutkijat ovat havainneet, että valta ilman asemaa turmelee, ja saa ihmiset jakamaan muille nöyryyttäviä töitä. Näin todetaan Kaliforniassa kolmen yliopiston yhteistyössä tehdyssä tutkimuksessa.
Vallan tai aseman vaikutuksesta työpaikan suhteisiin ja hierarkiaan on tehty lukuisia tutkimuksia, mutta näiden kahden tekijän vaikutuksia yhdessä ei ole selvitetty. Alkuoletuksena tutkijat arvelivat vallan ilman asemaa saavan aikaan alentuvaa käytöstä muita kohtaan. Asema tuo yleensä kunnioitusta, mutta mitä tapahtuu sen puuttuessa?
Tutkijat testasivat alkuoletustaan opiskelijoilla, joille kerrottiin työhön liittyvästä harjoituksesta. Opiskelijat olisivat vuorovaikutuksessa toisten kollegojen kanssa. Opiskelijat satunnaistettiin joko korkean aseman ”ideoijan” tai alemman statuksen ”työntekijän” rooliin. Seuraavaksi opiskelijoiden piti valita tehtäviä muiden toteutettavaksi listalta, jossa oli kymmenen erilaista tehtävää, osa niistä oli nöyryyttävämpiä kuin toiset.
Kokeessa korkean vallan-alhaisen aseman -ihmiset valitsivat listalta muille alentuvampia tehtäviä kuin ne, joilla oli sekä valtaa että asemaa. Esimerkkinä nöyryyttävästä tehtävästä oli toisen käskyttäminen haukkumaan kuin koira kolme kertaa. Alhaisen statuksen asemasta puuttuu muiden kunnioitusta ja ihailua, jonka ihminen itse vaistoaa ja kokee tilanteen negatiivisena. Huonot tuntemukset saavat käyttäytymään muita nöyryyttäen. Tämä sai mahdollisesti Abu Ghraibin yhdysvaltalaiset sotilaat kiduttamaan irakilaisia vankeja vuonna 2004.
Journal of Experimental Social Psychology 09/2011
|
Tutkiva verkko-oppiminen tarkoittaa yhteisöllistä ongelmanratkaisua ja tiedonrakentelua verkkoteknologian avulla. Oppimisen lähtökohta on tutkimusongelma, joka pohjautuu oppijoiden ennakkokäsityksiin ja aiempiin tietoihin. Tietoa tutkitaan, tuotetaan ja jaetaan yhdessä. Erilaiset verkko-oppimisympäristöt soveltuvat hyvin tällaisen ongelmalähtöisen ja tietoa rakentelevan keskustelun välineeksi.
http://www.tutkiva.edu.hel.fi/vuorovai.html
http://www.tutkiva.edu.hel.fi/kohti.html
|
Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan Risto Uimosen mukaan julkisen keskustelun siirtyminen internetiin on lisännyt suvaitsemattomuutta Suomessa. Uimosen mukaan verkkokeskustelu on vapauttanut suomalaisista pahan pullonhengen. Internetissä on hänen mukaansa helppo vahvistaa omia, kapeakatseisia mielipiteitä.
Uimosen mukaan nettikeskustelua käytetään paljon myös poliittisen värväämisen välineenä. Helsingin Sanomien päätoimittaja Riikka Venäläinen kertoo, että lehden maahanmuuttoaiheisista jutuista seuraa aina palautevyöry. Sama juttu voi olla "järkyttävän rasistinen" tai "vihervasemmistolaista maahanmuuttajien hyysäystä".
Venäläisen mukaan HS on tietoisesti pyrkinyt nostamaan maahanmuuttoa, rasismia ja suvaitsevaisuutta koskevia asioita vahvasti esiin, koska kyseessä on merkittävä yhteiskunnallinen aihe ja koska poliittinen ilmapiiri Suomessa on muuttunut.
Helsingin Sanomien toimituksessa on viime aikoina pohdittu paljon sitä, missä menee maahanmuuttajan raja. – Onko maahanmuuttajan lapsi enää maahanmuuttaja, jos hän puhuu täydellistä suomea? Venäläinen kysyy.
|
Facebookissa käyttäjät antavat itsestään hyvinkin tarkkaa, yritysten näkökulmasta todella arvokasta informaatiota (opinnäytetyö). Facebook tekee rahaa sillä, että se houkuttelee ilmaisille sivuilleen ihmisiä jakamaan tietoa keskenään ja myy sitten näiden keskustelijoiden tietoja mainostajille.
|
Olemisen monet tarinat -tapahtuma on lasten ja nuorten hyvinvointia ja mielenterveyttä valokuvan ja draaman keinoin edistävän hankkeen loppuhuipennus. Hankkeen ohjaajat ja mukana olleet aikuiset, lapset ja nuoret esittelevät satoaan eli tuloksia siitä, millaisin uusin menetelmin lasten ja nuorten kanssa on työskennelty.
|
Kuvia peilin edessä ja ilman...
|
Vasen puoli aivoista on rationaalinen, objektiivinen, konkreettinen ja looginen. Oikea puoli on subjektiivinen, intuitiivinen, käsittelee visuaalisen inputin. Oikea puoli näkee maailman jatkuvana muuttuvana virtana kuvia ja muotoja. Elämä on jatkuvaa tasapainottelua vasemman ja oikean aivopuoliskon välillä.
|
jotain kunnioitusta...
|
Kristiina sai 17-vuotiaana tietää, että hänellä on Aspergerin oireyhtymä. Kommunikointi ihmisten kanssa on hänelle salatiedettä. Asperger-henkilöillä on usein alueita, joissa he ovat huomattavan hyviä - Kristiinalla se on videokuvaaminen.
http://www.kristiinalehto.net/videot.html#
|
|
|
M-disk on uusi tekniikka digitaaliseen pitkäaikaistallennukseen...
|
Viva3 on menetelmäkehityshanke digitoinnin prosessien kehittämiseksi, alan osaamisen vahvistamiseksi ja palvelutuotannon mahdollistavien kustannustehokkaiden toimintamallien luomiseksi. Hankkeessa keskitytään digitoinnin erityisaloihin, eli 3D mallinnuksiin ja liikkuvaan kuvaan, jotka kuuluvat Mikkelin ammattikorkeakoulun rooliin seudullisessa DigitalMikkeli -konsortiossa. Viva3:een ja DigitalMikkeliin liittyy sisarhanke Ephemera Kansalliskirjaston Kansallisessa digitointikeskuksessa.
|
Kanadalaistutkijoiden mukaan lapsen keskittymiskyvyn ja muun toiminnanohjauksen parantamisessa ei pitäisi keskittyä kapeasti vain opillisiin suorituksiin vaan myös lasten emotionaalinen, sosiaalinen ja fyysinen kehitys tulisi ottaa huomioon.
|
Verkkomateriaalia
|
Persoona muuttaa itseään jopa manipuloimalla omaa kuvaansa
|
Kuinka vihreä muuttuu siniseksi...
|
Kennon tai filmin halkaisija (diagonaali) suhteessa polttoväliin määrää kuvakulman. Kun halkaisija vastaa polttoväliä puhutaan normaali-optiikasta. Kun objektiivin polttoväli on pienempi kuin kennon tai filmiruudun halkaisija kyseessä on laajakulma. Kun objektiivin polttoväli on suurempi kuin kennon tai filmiruudun halkaisija kyseessä on tele.
|
Sonyn tekniikka takaa nopean tarkennuksen.
|
Suomen Mainosvalokuvaajat Vuosikilpailun 2011 valokuvanäyttely Sanomatalon mediatorilla 12.–25.9.2011.
|
Valokuvasta on tullut yhä tärkeämpi dokumenttitallentamisen muoto
|
Photography tarkoittaa valolla piirtämistä, mutta onko valokuvaus todellakin valolla piirtämistä ?
|
Margit Ekman (1919–2011) mullisti yhdessä kumppaninsa Eila Marjalan (1919–1983) kanssa muotokuvauksen Suomessa.
|
Kulttuuriperinnön taltiointia valokuvin. Tallennetuotannon retki Kalliomaalauksia Kalliossa kädenjälki -näyttelyyn.
Suomen kansallismuseossa 18. 9. asti.
|
1. Keskity sommitteluun
2. Ole kärsivällinen
3. Matkailu avartaa
4. Pelkistetty varustelu
5. Kuvaa lapsia
6. Kunnioita kohdettasi
7. Tarkkaile maailmaa taiteilijan silmin
8. Rajaa kohde kuvaushetkellä
9. Kuvaa niin ettei sitä tarvitse jälkikäsitellä
10. Ponniste niin iloitset tuloksesta
|
Digikameralla kuvaaminen on vaivatonta, mutta moni harrastajakuvaaja kokee kuvien käsittelyn ja paperimuotoon saattamisen työlääksi. Kun otoksia vaikkapa kesälomareissuilta on räpsitty tuhansittain tulee kuvaajalle tietokoneen ääressä helposti hiki.
|
Mutta missä harjoitella eläiten kuvaamista?
|
Mutta kuinka kuvata aurinkoa?
|
Leikkiä kuvasuhteilla
|
Elokuvaohjaaja katuu nyt työtään
|
|
|
Luonnon valo muotokuvassa
|
Keskiaikainen latinankielinen lääketieteen oppi- ja käsikirja Theorica Pantegni on Suomen vanhin sidottu käsikirjoitus ja yksi Kansalliskirjaston helmistä. Nyt 1100-luvulta juontava käsikirjoitus on digitoitu, transkriboitu eli kirjoitettu modernein kirjaimin ja tallennetu verkkoon.
|
- Valokuvaaminen on valolla maalaamista. Tärkeintä onkin hyvä valo. Valo on usein hyvä aamulla, kun aurinko on noussut, tai illalla, kun aurinko on laskemassa. Sen lisäksi tarvitaan mielenkiintoinen kohde, joka puhuttelee kuvaajaa itseään.
|
Vaikeasti näkövammainen Mikko Vento on koonnut valokuvistaan kirjan. Musiikkifestivaaleilta otetut kuvat näyttävät maailman näkövammaisen silmin (YLE Etelä-Karjala).
|
Mitä tallennetuotannon(TT) opiskelijan tulee tietää valokuvauksesta?
|
OKM tiedote 07-07-2011
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 925 000 euroa hankkeisiin, jotka edistävät kulttuurikokoelmien, tietoaineistojen ja kuvakokoelmien digitointia.
Tukea saaneet 37 hanketta toteuttavat osaltaan opetus- ja kulttuuriministeriön toimialan vuonna 2008 käynnistynyttä Kansallinen digitaalinen kirjasto –hanketta. Kansallisen digitaalisen kirjaston tavoitteena on varmistaa suomalaisen kulttuurin ja tieteen digitaalisten tietovarantojen tehokas ja laadukas hallinta, jakelu ja pitkäaikaissäilytys.
|
Kun suomalaista valokuvaa on nähty maailmalla, se on osaltaan rakentanut myös kuvaa suomalaisuudesta.
|
Helsingin kirjasto antaa maksuttoman mahdollisuuden digitoida VHS- ja c-kasetteja. Digitointipisteiden lisäksi Helsingin kirjasto perustaa kirjasto 10:n Vinyylibaarin, jossa voi tallentaa vanhat LP-levyt ja C-kasetit digitaaliseen muotoon. Kirjasto aikoo järjestää Vinyylibaarin ympärille myös tapahtumia.
|
Vuodelta 1839
|
Neurotieteilijät ovat ensimmäisen kerran paikantaneet alueen, jossa esteettinen elämys syntyy. Tämä "esteettinen alue" aktivoituu ihmisen kauniiksi kokemista asioista, riippumatta siitä aistitaanko ne näkemällä vai kuulemalla.
|
Kuvissa...
|
Emmy-Winning Director Uses Canon HDSLRs to Shoot Commercials
|
Pieniä lunttilappuja muistin tueksi.
|
Yksi monista online-simulaattoreista, joissa näkee havainnollisesti aukon, suljinajan, polttovälin jne. vaikutuksen.
|
American Medical Association Speaks Out Against Photoshopped Ad Photos.
|
Kheopsin suuri pyramidi rakennettiin noin vuonna 2550 eaa. Vaikka se on pyramideista tunnetuin, kameran avulla löytyy uutta tutkittavaa.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011053113815949_ul.shtml
|
1500 vuotta vanha kulttuuri on saatu näkyville kameran avulla.
|
Sisältöä kannettaville av-laitteille: http://m.hs.fi/inf/infomo
|
Fujifilm IS Pro
http://www.davidkennardphotography.com/blog/324-more-on-the-fuji-is-pro-and-infrared-photography.xhtml
|
Millainen on oikean rikospaikkakuvaajan varustelaukku.
|
Miten toimin nuoruusikäisen kanssa koulussa tai työpaikalla?
|
Tallennetuotannon valinnaisessa tutkinnon osassa voidaan suorittaa täydellinen tuotantoprosessi työelämän mallin mukaan. Siinä painotetaan pienyrittäjämäistä tuotantotapaa ja otetaan huomioon erityistä tukea tarvitsevat tutkinnon suorittajat.
|
Karpalo-hanke kutsuu kaikki mukaan Ympäristöviikon valokuvakilpailuun. Nappaa otos joka kuvaa, mistä sinä saat energiaa elämääsi? Miten sinä lataat akkujasi arjessa? Saatko lisää energiaa tavallisiin arjen puuhiin läheisistä ihmisistä tai harrastuksista vai lataatko akkujasi luonnon keskellä, kaukana kaikesta? Kilpailussa on kaksi sarjaa: nuoret (alle 16 -vuotiaat) ja yleinen sarja. Lähetä kuva, teksti ja yhteystietosi osoitteeseen ymparisto@lahti.fi. Kuvien on oltava Ympäristöneuvonnassa 31.8.2011 klo 16 mennessä.
|
Kolmiopettajajärjestelmä on etu projektiopetuksessa, kun työ opetetaan peräkkäisinä prosesseina, jolloin opiskelijat näkevät lopputuloksena kokonaisuuden. Käytännössä ammattiopetus on av-alalla enemmän perusvalmiuksien antamista, kuin huippuosaajien kouluttamista. Opetuksen voimavarat eivät riitä opetuksen tarvittavaan yksilöllistämiseen.
Liian suuret ja nopeat tulosodotukset tekevät mahdottomaksi laajan, kultaiseen sääntöön perustuvan vastuun kantamisen. Ihmisen toive toimia oikein ei saa tilaa toteutua. Pahimmillaan on kyse kilpajuoksusta alas, jolloin lisääntyvä vauraus heikentää tuotteen, yrittämisen, työn ja muun elämän laatua. Ihmisyyteen on liittynyt vuosituhansia ymmärrys kohtuullisuuden välttämättömyydestä. Me olemme ruumiillisia, rajallisia ihmisiä. Kohtuus on ihmisen mittaista, ihmisen ja muun luomakunnan mittaista. Se on terveen järjen ja sydämen käyttämistä mittapuuna. Kohtuus on vaikea taito realiteettien puristuksessa. Mutta ei mahdoton. Ihmisten sisäinen halu toimia oikein ja yhä laajeneva ymmärrys nykyisen tilanteen kohtuuttomista puolista voi olla muutoksen lähde. Muutoksen, joka auttaa pitämään talouden omalla arvokkaalla paikallaan, hyvän elämän tuojana. (Paarma 2004).
|
Korumyyjästä valokuvaajaksi verkkoon
|
Kuinka varmistetaan erilaisten oppijain jatkuva tuki ja kaikkien opiskelijain tasapuolinen arviointi. Kuinka rakennetaan arviointiasteikko, jonka kaikki osapuolet hallitsevat? Miten arvioidaan ilman stigmaa? Kuinka ylläpidetään koulutuksen laatua?
|
Osa-aikaista erityisopetusta tai muita tukitoimia tarvitsee yli puolet ammatillisten oppilaitosten opiskelijoista.
|
Ongelmien ehkäiseminen ja varhainen tunnistaminen ja niihin puuttuminen ovat avain- asemassa kaikissa palvelu- ja hoitoketjuissa.
|
2§...opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden kasvua ihmisyyteen ja eettisesti vastuukykyiseen yhteiskunnan jäsenyyteen sekä antaa heille elämässä tarpeellisia tietoja ja taitoja.
|
Opettaja voi käyttää katsetta ohjauksellisen keinona kohdistamalla sen oppijasta opetettavaan asiaan.
|
Mielenterveys opintojen voimavara
|
Dialektisen käyttäytymisterapian menetelmiin kuuluu tietojen ja taitojen opettaminen ja pyrkimys ajattelun ja käyttäytymisen muutokseen.
|
Nuoren havaittu psyykkinen oireilu on usein signaali siitä, että kehitys on vaarassa. Nuorten mielialahäiriöiden varhaisessa tunnistamisessa ja näiden nuorten hoitoon ohjaamisessa perusterveydenhuollon, erityisesti kouluterveydenhuollon, sekä oppilashuollon ja opetuksen piirissä kouluissa työskentelevien aikuisten kyky tunnistaa masennuksen oireita on keskeinen.
|
Muuttuneet tunnetilat tai muuttunut käyttäytyminen voi olla varomerkkejä opiskeluongelmista...
|
ja muut persoonallisuushäiriöt
|
|
|
Psyykkistä tukea tarvitsevan opiskelijan opetus ja ohjaus ammatillisessa oppilaitoksessa
|
Tämä on opas on tarkoitettu työvälineeksi nuorten kanssa kouluissa ja terveydenhuollossa työskenteleville aikuisille itsetuhokäyttäytymisen arvioinnin ja hoitoon ohjaamisen tueksi.
|
|
|
|
|
Väkivaltaiset videopelit on jo pitkään yhdistetty aggressiivisuuteen. Oletus on, että väkivaltapelien pelaajien aivojen hermosolut turtuvat eli desensitisoituvat niin, että tunnereaktio väkivaltaan laimenee. Tämä taas ruokkii aggressiivisuutta.
|
From our Bakhtinian perspective, understanding requires an active process of talking and listening. Dialogue is a precondition for positive change in any form of therapy. Using the perspectives of dialogism and neurobiological development, we analyze the basic elements of dialogue, seeking to understand why dialogue becomes a healing experience in a network meeting. From the perspective of therapist as dialogical partner, we examine actions that support dialogue in conversation, shared emotional experience, creation of community, and creation of new shared language. We describe how feelings of love, manifesting powerful mutual emotional attunement in the conversation, signal moments of therapeutic change.
|
Kuvankauniiksi kaikin keinoin
|
Kun huolet kasvavat, tulee houkutus lisätä hallintaa koettamalla hallita toisia - heidän ajatuksiaan ja toimintaansa. Houkutus monologisuuteen on erityisen suuri silloin, kun toisten toiminnalla on suuri vaikutus omaan toimintaan - etenkin, jos toisten toiminta tuntuu aiheuttavan häiriöitä omille pyrkimyksille.
|
Internet mahdollistaa tiedonvälityksen laajoille joukoille ajasta ja paikasta riippumatta. Se voi palvella myöskin erityisryhmien kuten kehitysvammaisten tarpeita, kunhan käytettävyysasiat on otettu oikein huomioon. Tässä työssä on selvitetty mitä käytettävyysongelmia kehitysvammaisilla käyttäjillä on selkokielisillä Internet-sivuilla, ja miten näitä havaittuja ongelmia voisi ratkaista selkokielen ja käytettävyyden periaatteita noudattaen. Samalla on tutkittu miten kehitysvammaiset käyttäjät huomioidaan Internet-sivujen käytettävyystestauksessa.
|
|
|
Jos haluaa huipulle, lahjakkuus ei yksin riitä. Tarvitaan 10 000 tuntia harjoittelua, että taito sujuu vaivatta. Huipulla voi korottaa taas rimaa. Toistoa, toistoa, toistoa. Sitä se on, kun harjoittelee 10 000 tuntia yhtä ja samaa asiaa. Vaikkapa 10 vuoden ajan 3 tuntia joka päivä. Esimerkiksi musiikkia, jalkapalloa, shakkia tai laskutaitoja. Jos jaksaa uurastaa nuorena, se palkitsee aikuisena. 10 000 tunnin työllä voi päästä maailman huipulle alalla kuin alalla – kunhan sen tekee elämänsä alkutaipaleella. Tuhansia, tuhansia tunteja uurastivat aikoinaan esimerkiksi tennistähti Andre Agassi, shakkilahjakkuus Bobby Fischer ja säveltäjä Wolfgang Amadeus Mozart.
Timo Paukku Helsingin Sanomat 11.05.2011
Uutteraa tietä menestykseen on kutsuttu 10 000 tunnin säännöksi.
|
Tämä valokuvateos on näyttävä katsaus custom-, hotrod- ja muskeliautojen maailmaan.
|
|
|
Valokuvanäyttely 19.5.-16.6.2011
ma-ke 12-18, to 12-20, pe 12-16
Goethe-Institut, Mannerheimintie 20 A, 6. kerros
Vapaa pääsy puh. +358 9 68035523
kultur@helsinki.goethe.org
|
Kelaranta tuo mieleen maalarin. Hän liikkuu itsekseen ja kuvaa kohteensa häiritsemättä ja häirityksi tulematta. Hän viettää pitkiä aikoja työhuoneessaan, hakien oikeita mittasuhteita ja sävyjä.
Syntyi 22. toukokuuta 1951 Helsingissä. Valmistui valokuvaajaksi Taideteollisen korkeakoulun iltalinjalta 1975. Yksityis- ja ryhmänäyttelyitä eri puolilla maailmaa vuodesta 1968 lähtien.
Kun valokuvaaja Timo Kelaranta asettuu valokuvaaja Juhani Niirasen kuvattavaksi, hän asettaa yhden toivomuksen: että takin rinnuksessa oleva pinssi näkyy kuvassa. . . ihmisoikeusrikoksia Argentiinassa", Kelaranta sanoo. . . .
http://www.katse.org/galleria/timokelaranta/
|
Valokuvaaja Sanna Kannisto on pystyttänyt studionsa keskelle sademetsää. Sanna Kanniston (s.1974) valokuvat ovat usein helposti tunnistettavia; valkoisella steriilillä taustalla on kuva eksoottisesta kasvista tai eläimestä. Kannisto on jo vuosia kuvannut omintakeisella tavallaan sademetsien lajeja. Hänen työskentelynsä tapahtuu tiiviissä yhteydessä luonnontieteilijöiden kanssa, ja se näkyy kuvista.
|
Maahanmuutto- ja kuvajournalismikriittinen kansanedustaja pillastui Aamulehden hänestä julkaisemista kuvista.
|
Ennen ylioppilaskuvan ottamista kannattaa miettiä, millaisen viestin kuvallaan haluaa välittää. Vasta sen jälkeen on syytä keskittyä miljööseen tai kuvattavan asentoon.
* - Ammattikuvaajahan ottaa juuri sellaisen kuvan, kuin asiakas tahtoo. Ylioppilaskuvassa esimerkiksi asuvalinnoilla on iso merkitys.
* Valot ja varjot aiheuttavat päänvaivaa useimmille kotikuvaajille.
* Yhä useammassa muotokuvassa on manipuloitu tausta, ja 2000-luvun puolivälissä ylioppilaskuvatkin siirtyivät kuvamanipulaatioon. Kuvia ei enää tarvitse käydä otattamassa perinteisesti studiossa, sillä kotitietokoneista löytyy monenmoisia ohjelmia kuvien käsittelyyn.
|
|
|
Googlen teknologiaan perustuvan WebP-kuvaformaatin tarkoituksena pakata tiedostot aiempaa pienempään tilaan ilman kuvanlaadun olennaista heikkenemistä.
|
|
|
Kotiin
|
pyramidin salaisuuksia...
|
Hyvä valokuva ei synny ilman ponnistuksia ja kärsivällisyyttä. Esittelyssä Pentti Koskinen. Kuvaa klikkaamalla hän kertoo kyseisestä työstä.
|
Joutsenmerkki kampanjoi ympäristöystävällisen kosmetiikan puolesta haastamalla kosmetiikan käyttäjät menemään meikittöminä töihin kansainvälisen ympäristöpäivän jälkeisenä maanantaina 6. kesäkuuta.
Kampanjan ydinviesti on ”Ympäristöystävällinen kosmetiikka on ystävällistä myös iholle”, sillä Joutsenmerkin mukaan sääntelystä huolimatta nykyiset kosmetiikkatuotteet sisältävät lukuisia erilaisia kemikaaleja, jotka voivat olla haitallisia ympäristölle ja terveydelle.
Kampanjan päämedia on Facebook. Tapahtumasivu julkaistiin ja ensimmäiset haasteet lähetettiin perjantaina 20. toukokuuta. Tähän mennessä haasteeseen on vastannut vajaat 23 000 ihmistä.
Kampanjalla pyritään nostamaan kuluttajien tietoisuutta joutsenmerkityn kosmetiikan saatavuudesta sekä innostamaan kosmetiikkavalmistajia tarjoamaan joutsenmerkittyjä tuotteita osoittamalla heille kysyntä konkreettisella tavalla. Joutsenmerkittyjä kosmetiikkatuotteita on toistaiseksi vain muutaman valmistajan valikoimissa. Joutsemerkittyjä kosmetiikkatuotteita ovat muun muassa Aloe Vera Groupin Avivir-tuotesarja, Yves Rocher’n kiiltoshampoo ja Kicksin Oliv Naturell Sensitive ihon- ja hiustenhoitotuotteiden sarja.
Aiemmin verkkopalvelussa
Joutsenmerkki uuden katon alle 21.12.2010 »
Joutsenmerkillä Parhaat Pikselit 16.12.2010 »
Muualla Talentumin verkostossa
Yritykset: Joutsenmerkki tärkeä osa markkinointia (Kauppalehti) 31.05.2010
Roubini: Finanssialan sääntely pelkkää kosmetiikkaa (Kauppalehti) 19.05.2010
Joutsenmerkki on ylivoimainen (Kauppalehti) 24.03.2010
Lämpikäsitelty puu sai Joutsenmerkin (Kauppalehti) 17.03.2010
Joutsenmerkin ehdot tiukkenevat (Kauppalehti) 18.11.2009
|
|
|
Get the Picture -seminaari valokuvaajille ja kuvankäsittelijöille. Seminaari on maksuton. Ilmoittautuneilta, jotka eivät kuitenkaan saavu paikalle veloitetaan 50 euron suuruinen maksu. Ilmoittautuminen tulee peruuttaa viimeistään edellisenä päivänä. Seminaarit ovat englanninkielisiä.
12. toukokuuta Helsinki
SESauditorio Kino K-13 Kanavakatu 12, Helsinki www.ses.fi/sesauditorio/english/auditorium.asp
|
Opetus- ja kulttuuriministeriö esittää 3000 kuolutuspaikan vähentämistä kulttuurialoilta
|
Nähtävissä yli 300 lyhyt-, dokumentti-, teollisuus- ja mainosfilmiä.
|
Ihmisen geneettinen moninaisuus vähenee sitä mukaa kuin edetään kauemmas Afrikasta. Eniten äänteitä sisältäviä kieliä puhutaan Afrikassa, missä ihminen on asunut kaikkien pisimpään. Sitä vastoin niukimmin äänteitä on kielissä, joita puhutaan maankolkissa, jotka ihminen on asuttanut viimeiseksi.
|
|
|
Vaalitaktiikka Amerikasta
|
|
|
Lastenklinikan kummit...
|
Yksinäinen susi...
|
Miten laajentaa kuvan sävyaluetta.
|
|
|
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2011/04/28/liikkumattomuus-vie-hyodyn-tyourien-pidentamiselta/20116057/139
|
Mustikka toimii läskin torjunnassa - estää rasvasolujen kasvua
|
Huippusuunnittelija Karl Lagerfeld on suunnitellut juomapulloille kolme grafiikkaa. Hän on myös kuvannut ulkomainoskampanjan malleina olevat huippumallit CoCo Rocha, Heidi Mount ja Jeneil Williams. Maillineidoista kukin edustaa tyyliltään yhtä Lagerfeldin suunnittelemista pullografiikoista. Heidi Mount on romanttinen, CoCo Rocha on huippumuodikas ja Jeneil Williams rock.
|
Vain rohkeus on rajana...
|
Vain inspiraatio on rajana...
|
|
|
Syynä erityisopetuksen tarpeeseen on yhä useammin tunne-elämän häiriöt. Opetushallituksen mukaan noin joka kymmenes oppilas sai toissa vuonna erityisopetusta. Vajaassa kymmenessä vuodessa erityisopetuksessa olevien määrä on kasvanut yli 70 prosenttia. Erityisopetusta annetaan pääasiassa eriasteisen aivotoiminnan häiriön tai liikuntavamman vuoksi. Erityisopetuksessa tunne-elämän häiriöiden tai sosiaalisen sopeutumattomuuden vuoksi olevien osuus on kuitenkin voimakkaassa kasvussa.
|
Näyttely osallistaa ja rohkaisee omaan oivaltamiseen ja rajojen ylittämiseen. Valokuvanäyttelyn elämyspisteissä pääsee itse näkemään, kuulemaan, haistamaan, kokeilemaan ja tekemään. Autismi- ja Aspergerliitto ry toteuttaa näyttelyn yhteistyössä Helinä Rautavaaran museon ja Keskuspuiston ammattiopiston kanssa. Näyttely on avoinna 2.4.–29.4.2011.
http://www.trombit.net/blog/2011/04/08/autistille-tarkeaa-on-kokeminen/
http://www.theatlantic.com/infocus/2011/04/autism-awareness-month/100037/
|
Yksi Suomen parhaista ortopedeista on entinen vankilakundi ja nuorisorikollinen, joka leimattiin nuorena toivottomaksi tapaukseksi.
|
Kun 2 D ei riitä tallentamaan todellisuutta...
|
|
|
Kuvasi netissä voi päätyä vaikka naapurin mukiin...
|
Kun valokuvaaja rakastui linssiinsä, hän halusi ikuistaa ihailunsa kohteen...
|
Hei opiskelija, Teemme Helsingin yliopistossa sosiaalipsykologian oppiaineessa harjoitustutkimusta, jonka tarkoituksena on selvittää erityyppisten ihmisten suhtautumista luonnonkatastrofeihin. Vastauksesi on meille tärkeä. Kiitos! Ystävällisin terveisin, Tanja Hyvämäki, Viivi Mäkinen, Anna-Marie Paavonen, Liisa Vikman. Lisätietoja: viivi.m.makinen@helsinki.fi ----- Välitetty viesti päättyy -----
|
Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan kännyköiden säteily vaikuttaa aivoihin, vaikka muutosten vakavuudesta ei ole vielä tietoa.
|
...kuva kyltissä
|
Projektit kuvina...
|
Valomaalauksella voidaan valo kohdistaa juuri sinne, missä lisävaloa tarvtaan
|
kohtelevat heitä tasa-arvoisina kumppaneina tai samastuvat lapseensa niin, etteivät voi uskoa tämän tekevän mitään väärin. Seuraus on se, että lasten on aikuistuttuaankin vaikea ottaa vastuuta, olla täsmällisiä tai hankkia töitä.
|
Keskuspuiston ammattiopiston audiovisualisen viestinnän perustutkinnon lopputyönäyttelyt ovat nähtävillä toukokuun ajan.
- Jani: Post-Apocalyptic World ; paikka; Keskuspuiston ammattiopisto, 5. kerros aula Tenholantie 10 B, Helsinki
- Mariah: Ihanaiset; paikkka; Keskuspuiston ammattiopisto, 5. kerros av-osasto Tenholantie 10 B, Helsinki
- Joonas: Searching for the American Dream ; paikka: Keskuspuiston ammattiopisto Metsälän toimipiste, auto-osasto, Läkkisepänkuja 8, Helsinki
- Mirka: Still life - pysähtynyt elämä - Stop Motion!; paikka ; Respecta näyttelytila 2. kerros Tenholantie 12, Helsinki
- Pia: Kauniita unia ; paikka; Klaukkalan terveysaseman neuvola, Vaskomäentie 2, Klaukkala
|