|
|
|
Avaruusaihe ympäristötiedossa ruokki mielikuvitusta - askartelimme lentäviä lautasia.
Lukukirjassa seikkailtiin sademetsässä. Oppilaiden piirroksissa vilistävät mm. norsut, leijonat, hämähäkit, käärmeet, jaguaarit...
Käkikellon käkiä voi oikeasti "kukuttaa" puisen pyöröriman avulla!
|
Nalleille tehtiin pahvilaatikoihin pienet kodit, joiden seinät tapetoitiin ja joita sisustettiin puupalikoilla ja piirroksilla.
|
Kankaanpainantatyöhön teimme sabluunoiden avulla töpöttämällä muuttolintuja ja osmankäämejä.
Kalataulujen kalat on tehty metallinpakotustyönä ohkolevylle.
|
Perjantaina 21.11. meillä oli kaksi tuntia kummitusjuttuja.
Ope päästi oppilaat pimeään luokkaan kynttilänvalossa. Jännittävä musiikki loi tunnelmaa, kun luokasta löytyi pari outoa "kummitusta". Kun valot sytytettiin, kummitukset paljastuivat lakanakankaalla peitetyiksi tuoleiksi ja muovipussimytyiksi.
Lukukirjasta luettiin ja laulettiin Joskus pimeällä -laulua. Leikittiin kummitusleikkiä, jossa piirin keskellä olijat saivat kokeilla, miten lähelle uskaltaa päästää kummituksia esittävät, lähenevät lapset.
Vielä askarreltiin omat kummitukset, joita tunnin lopuksi lennätettiin pimeässä luokassa.
|
|
|