|
|
Tänään päivä alkoi väsyneesti: Oli roudattava taas tavarat ennen aamiaista alas pikku hotellissamme, jonka hissiin mahtui 2 ihmistä kerrallaan. Ja alkoi sataa ! Tosi masentavaa... Siirryttiin vielä lyhyt matka eri rakennukseen aamiaiselle.
Mutta siellä odotti yllätys ! Meille oli katettu oikea Eurooppalainen aamiainen munakokkelia, pekonia, leipää leikkelitä hedelmiä mansikoita...
Kaikki taisivat syödä vähän liikaakin, kun olivat annokset jääneet vähän pieniksi aikaisemmin.
Pirteinä lähdimme uuteen esiintymispaikkaan, Satsuma Sendain erään kaupungin osan kulttuurikeskukseen, jossa pidettiin musiikki festareita. Ennen keskukseen saapumista kävimme paikallisella näköalapaikalla, joka oli myös virkistysalue, eläinpuisto, puutarha...
Meidät otettiin vastaan kuin suuren maailman tähdet.
Pari esitystä meni rutiinilla ja alkoi kihelmöivä jännitys: perhemajoitus odotti.
Perheet jaettiin yhteisessä tutustumistilaisuudessa ja kaikki lähtivät iloisina ja odottavina kohti uusia kokemuksia.
|
|
|