Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Jyväskylä > Voionmaan lukio > Opiskelu > Opinto-opas > Yleistä lukio-opinnoista > Cygnaeus-lukion etusivu >>

Yleistä lukio-opinnoista

YLLÄPITOON >>    

Yleistä lukio-opinnoista

Lukio rakentuu peruskoulun oppimäärälle. Lukion oppimäärä on laajuudeltaan kolmivuotinen, joten koulu suunnittelee toimintansa ja opiskelijat laativat opinto-ohjelmansa pääsääntöisesti siten, että lukio-opiskelu päättyy kolmannen lukiovuoden keväällä. Ylioppilastutkinto suoritetaan lukio-opiskelun päättövaiheessa, pääosin kolmannen lukiovuoden keväällä. Lukion voi suorittaa myös 2-4 vuodessa ja erityisestä syystä ja rehtorin päätöksellä 5 vuodessa.

Lukioaikanaan opiskelija suorittaa yhteensä vähintään 75 kurssia. Näistä valtakunnallisia pakollisia kursseja on 47-51. Vähintään kymmenen kurssia on valittava eri oppiaineiden syventävistä kursseista ja loput joko syventävistä tai soveltavista.

Kunkin oppiaineen kurssit on suoritettava koulun opetussuunnitelman määräämässä järjestyksessä. Kunakin lukuvuonna suoritettava kurssimäärä on vapaa, mutta jotta lukio-opinnot tulisivat valmiiksi kolmessa vuodessa, on opiskelijan syytä valita ensimmäisenä ja toisena lukuvuonna vähintään 28 kurssia. Näin viimeiseen vuoteen jää noin 19 kurssia, ja ne tulevat suoritetuiksi ennen helmikuun puolivälissä alkavaa ylioppilaskirjoituksiin valmistavaa aikaa.

Luokattomassa lukiossa jokainen opiskelija opiskelee monissa eri ryhmissä, minkä ohella hän kuuluu johonkin ohjausryhmään. Ohjausryhmällä on tunnus, jonka numero-osa ilmoittaa lukioontulovuoden ja kirjainosa sen, mikä tulovuoden ryhmä on kyseessä. Ohjausryhmä pysyy samana läpi lukion. Jokaisella ohjausryhmällä on ryhmänohjaaja. Osa erityisesti pakollisista kursseista tarjotaan erikseen kullekin ohjausryhmälle.

Lukion tuntijako eli kurssien jakautuminen pakollisiin ja syventäviin kursseihin ilmenee seuraavasta taulukosta (huom! uusi opetussuunnitelma):
 

Lukion tuntijako

Oppiaine tai aineryhmä
Pakolliset kurssit
Syventävät valtakunnalliset kurssit
Äidinkieli ja kirjallisuus
6
3
Kielet
   A-kieli
6
2
   B1-kieli
5
2
   Muut kielet
16
Matematiikka
   Pitkä oppimäärä
10
3
   Lyhyt oppimäärä
6
2
Ympäristö ja luonnontieteet
   Biologia
2
3
   Maantiede
2
2
   Fysiikka
1
7
   Kemia
1
4
Uskonto ja elämänkatsomustieto
3
2
Filosofia
1
3
Psykologia
1
4
Historia
4
2
Yhteiskuntaoppi
2
2
Taito- ja taideaineet
5
   Liikunta
2
3
   Musiikki
1-2
3
   Kuvataide
1-2
3
Terveystieto
1
2
Opinto-ohjaus
1
1
Pakolliset kurssit
47-51
Syventävät kurssit väh.
10
Soveltavat kurssit
Yhteensä väh.
75