Marjut Jurva
Olen Marjut Jurva, Jyväskylän kaupungin lukioiden erityisopettaja. Olen karannut Pohjanmaalta Jyväskylään opiskelemaan liikuntatieteitä vuonna 1979 . Valmistuin liikunnanopettajaksi 1984. Samaan aikaan olin myös opiskellut toista suurta "rakkauttani" erityispedagogiikkaa. Liikunnanopettajan töiden ohella valmistuin sitten myös kasvatustieteiden maisteriksi ja erityisopettajaksi. Oppiminen ja opiskelu onkin ollut harrastukseni vuosikymmeniä. Työurani on kulkenut peruskoulun ala-asteelta yläasteelle, yliopistoon, erityiskouluun ja lukioon. Liikunnanopettajan hommat lopetin vuonna 1999 - kuinkas ollakaan - täällä Voionmaalla! Erityisopettajana viihdyn loistavasti ja tunnen "tulleeni kotiin".
Harrastan kuntosalilla ja jumpassa käyntiä (mieluiten ilman kelloa ja aikatauluja), puutarhanhoitoa, kesämökkeilyä ja perheen kanssa oleilua. Pidän myös lukemisesta ja maailman parantamisesta ystävien kanssa.
marjut.jurva@jkl.fi
p. 0400-268599
|
Erityisopetuksen tavoitteena on tukea opiskelijaa kaikissa oppimiseen liittyvissä vaikeuksissa (kielelliset oppimisvaikeudet, esim. lukivaikeus, tarkkaavaisuuden ongelmat, Asperger, jaksamiseen liittyvät pulmat). Kielelliset vaikeudet voivat näkyä esim. lukemisen hitautena ja/tai virheellisyytenä, luetun ymmärtämisen vaikeutena, kirjoitusvirheinä, tuottavan kirjoittamisen ongelmina, lauserakenteen tai kieliopin hahmottamisen vaikeutena. Vieraiden kielten opiskelua voivat vaikeuttaa lukemisen ja kirjoittamisen vaikeuksien lisäksi sanojen ja kielioppirakenteiden muistamisen vaikeus.
Erityisopetuksen tavoitteena on opastaa opiskelijaa löytämään itselleen sopivin opiskelutyyli ja rakentaa koko lukioajan kattava yksilöllinen tuki ja siihen liittyvä seuranta. Lue-kurssi, OP 4, on tarkoitettu ensisijaisesti opiskelijoille, joilla on kielellisiä oppimisvaikeuksia. Kurssilla pyritään tehostamaan luku –ja kirjoitustaitoa, tukemaan opiskelijaa oman oppimistyylin löytämisessä, opiskelutaitojen parantamisessa sekä vahvistamaan opiskelijan myönteistä minäkuvaa oppijana. Kurssilla voidaan arvioida opiskelijan lukivaikeutta ylioppilastutkintoa varten. Kurssille voi ilmoittautua opinto-ohjaajien kautta. Kurssista saa opinto-ohjauksen, OP 4, soveltavan kurssin suoritusmerkinnän. OP 4 –kurssi järjestetään myös maahanmuuttajille Jyväskylän yhteisen lukion kurssina syyslukukaudella.
Vastaanotto ja ajanvaraus
Vastaanottoajan voit varata joko sähköpostilla, soittamalla, tekstiviestillä tai opon kautta. Voit myös jättää viestin puhelinvastaajaan. Ajanvaraus on tarkoitettu kaikille opiskelijoille, joilla on oppimista haittaavia tai estäviä pulmia.
Lukitestaus, lukilausunto
Lukitestaus tehdään pääsääntöisesti vain Lue-kurssin (OP 4) opiskelijoille.
Lukilausunto
Tutustu ohjeisiin osoitteessa www.ylioppilastutkinto.fi
Kokelas voi saada enintään yhden arvosanan korotuksen ylioppilaskirjoituksissa silloin, kun pistemäärä sijoittuu riittävän lähelle ylempää arvosanaa. Jos kokelaalla on lievä lukihäiriö, hän voi saada enintään yhden arvosanan korotuksen yo-kirjoituksissa
erityisopettajan tekemällä lukilausunnolla.
Sama koskee myös keskivaikeasta tai vaikeasta lukihäiriöstä kärsivää kokelasta, ellei hän ole hakenut kirjoituksiin erityisjärjestelyjä.
Erityisjärjestelyt yo–kirjoituksissa
Lukihäiriön ollessa keskivaikea tai vaikea häiriö otetaan ylioppilastutkinnossa huomioon ensisijaisesti koetilanteen erityisjärjestelyin. Tavoitteena on, että lukihäiriöistä kokelasta autetaan erityisjärjestelyin eikä arvosanamuutoksin. Silloin opiskelijan täytyy hankkia lisäksi foniatrin tai neurologin lausunto. Erityisjärjestelyjä haetaan viimeistään silloin, kun kokelas ilmoittautuu ensimmäisen kerran tutkintoon.
Kokeiden ja tuntitilanteiden erityisjärjestelyt
Jos opiskelija aikoo hakea erityisjärjestelyjä yo-kirjoituksiin, niitä on syytä kokeilla jo ennen kirjoituksia koetilanteissa. Jos lukivaikeus on keskivaikea tai vaikea, opiskelija voi mm. pyytää kokeisiin lisäaikaa, kokeen tai sen osan suorittamista suullisesti tai paloittain, tuntimuistiinpanojen saamista monisteina.
Näistä asioista tehdään kirjallinen suunnitelma ja seurataan, hyötyykö opiskelija erityisjärjestelyistä. Opiskelijan on syytä keskustella aina hyvissä ajoin jakson alussa aineenopettajan kanssa ja sopia, minkälaista apua hän voi saada.
|