Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Jyväskylä > Voionmaan lukio > Hakeminen opiskelemaan >

Hakeminen opiskelemaan

YLLÄPITOON >>    

Hakeminen ja opiskelijavalinta

Voionmaan lukioon ja urheilulukioon haetaan yhteishaussa viimeistään 20.3.2008.

Keväällä 2008 lukioon pyritään nyt ensimmäistä kertaa sähköisen yhteishaun kautta. Sähköisen yhteishakulomakkeen voi täyttää tai tulostaa osoitteessa www.haenyt.fi.
Lisäksi Jyväskylän lukioihin haettaessa täytetään ainevalintakortti, jonka jyväskyläläiset oppilaat saavat omalta opinto-ohjaajaltaan. Ainevalintakortti löytyy myös vasemmalla olevasta "Hakulomakkeet" -linkistä.

Voionmaan lukion hakukoodi on 1675 ja Voionmaan urheilulukion hakukoodi on 1675 lisättynä linjakoodilla 800.

Opiskelija lähettää sähköisen yhteishakulomakkeen verkon kautta yhteishakutoimistoon. Ainevalintakortti palautetaan täytettynä opinto-ohjaajan välityksellä yhteisvalinta-aikana siihen lukioon, johon opiskelija ensisijaisesti pyrkii. (siis Voionmaan lukioon ensisijaisesti pyrkivät palauttavat sen meille Voionmaan lukioon). Sähköisen haun tekemisessä ja ainevalintakortin toimittamisessa eteenpäin auttaa oman yläasteen opinnonohjaaja.

Lisätietoja Jyväskylän kaupungin lukioista ja niihin hakeutumisesta voit katsoa vasemmalla olevan "Lukio-opas" -linkistä.

Urheilulukioon pyrkivä täyttää ainevalintakortin lisäksi URHEILIJATIETOLOMAKKEEN. Myös tämä lomake on palautettava yhteisvalinta-aikana Voionmaan lukioon. Urheilijatietolomakkeen löydät klikkaamalla vasemmalla olevasta navigointipalstasta kohdan "Hakulomakkeet".


Opiskelijavalinta
Lukiopaikan saamisen Jyväskylän lukiosta ratkaisee peruskoulun päästötodistuksesta laskettava lukuaineiden keskiarvo (äidinkieli, toinen kotimainen kieli, vieraat kielet, uskonto tai elämänkatsomustieto, historia ja yhteiskuntaoppi, matematiikka, fysiikka, kemia, biologia, maantieto ja terveystieto).

Jyväskylän lukioihin opiskelijat valitaan lukiokohtaisesti. Opiskelijan on erittäin tärkeä pohtia valintansa huolellisesti ja merkitä sähköiseen hakulomakkeeseen kaikki toiveena olevat lukiot. Hakutoivejärjestys
on sitova. Jyväskylän lukioiden opiskelijavalinnoista päättävät
lukioiden rehtorit.

Jos siis haluat varmistaa pääsysi joko Voionmaan lukioon tai urheilulukioon, Sinun on merkittävä hakutoiveesi selkeästi sekä sähköiseen hakulomakkeeseen että myös koulukohtaiseen ainevalintakorttiin. Toive kannattaa myös perustella.

Voionmaan urheilulukioon valitaan vuosittain yhteishaussa 25-35 uutta opiskelijaa.
Lukuaineiden keskiarvo ja urheilumenestys vaikuttavat opiskelijavalintaan seuraavasti:

-lukuaineiden keskiarvo (liikunnan numerolla vahvistettuna) enintään 10 pistettä
-urheilun lajiliiton antamat pisteet 0-7 p.
-Voionmaan lukion antamat pisteet 0-3 p.
-valintapisteet yhteensä enintään 20 p

Lisäksi
Voionmaan urheilulukion opiskelijavalinnassa otetaan huomioon urheilulukion lajivalikoima: opiskelijat valitaan ensisijaisesti niihin lajeihin, joissa lukio järjestää valmennusta valmentajan johdolla (hiihto, yleisurheilu ja uinti sekaryhmissä, tyttöjen koripallo, poikien jääkiekko ja poikien jalkapallo). Lisäksi lukioon voidaan valita muita yksilöllisesti valmentautuvia urheilijoita, joiden valmennuksesta huolehtii lukion urheilulukiokoordinaattori.

LUKIOON PÄÄSYSTÄ TIEDOTTAMINEN
Tiedon lukioon pääsystä saa aikaisintaan perjantaina 13.6.2008. Ilmoitus on nähtävillä koulun ovessa, valituille ilmoitetaan myös kirjallisesti. Lukioon hyväksytyn tulee vahvistaa sähköpostilla tai kirjeellä lukiopaikkansa kahden viikon sisällä ja toimittaa lukuvuoden alussa jäljennös perusopetuksen päättötodistuksesta lukion kansliaan.