Lukio-opintojen aikana lukiolainen voi opiskella myös Jyväskylän ammattiopistossa ammatillisen perustutkinnon. Hän voi valmistua datanomiksi, elektroniikka-asentajaksi, merkonomiksi, muusikoksi, ravintolakokiksi tai tarjoilijaksi. Hakeutuakseen näihin opintoihin lukiolaisen tulee ottaa yhteyttä omaan opinto-ohjaajaan 31.8.2008 mennessä.
Ammattiopiston yhteyshenkilöt näillä aloilla löytyvät linkistä
http://www.jao.fi/?deptid=14863
Ammatillisen perustutkinnon suorittajaksi lukiolaiset valitaan ammattiopistossa järjestettävän haastattelun ja perusopetuksen päättötodistuksen perusteella.
Lukiolaisten mahdollisuuksia ammatillisen perustutkinnon suorittamiseen kehitetään edelleen. Voi tiedustella mahdollisuutta opintoihin myös seuraavilta ammattialoilta, joilla on alustavat mallit lukio- ja ammattiopintojen yhdistämiseksi:
- kosmetologi
- laborantti
- lähihoitaja
- media-assistentti
- parturi-kampaaja.
Muutaman ammattialan ohessa olevat mallit ovat yleisluonteisia. Opintojen yhdistäminen vaatii paljon opinto-ohjausta ja suunnittelua. Siksipä opintopolku saattaa olla hyvinkin yksilöllinen. Malleista voi kuitenkin hahmotella pääpiirteittäin opintojen etenemisen.
|