|
Huhtikuu2011.doc 170.5 kt 31.03.
Olemme olleet paljon ulkona aurinkoisella ilmalla. Kelien lämmetessä alkavat vaatteet jälleen kastua, kun vettä ja märkää lunta riittää. Koulun pihassa on kiehtovia vesilammikoita, joissa on mukava leikkiä ja tehdä puroja. Joten varavaatteita on hyvä laittaa reppuun tai eriliseen kassiin mukaan.
JÄLKKÄRISSÄ TAPAHTUU
Jälkkäri on kiinni 9.5 ohjaajien toiminnansuunnittelupäivän vuoksi. Silloin lapset lähtevät koulupäivän päätyttyä suoraan kotiin. 18.5 on luvassa Lounaispuiston konsertti kaikille Jyväskylän Jälkkäriläisille. Konsertissa esiintyy Klovni Dodo ja Los Piratos. Tänä päivänä ei ole muuta toimintaa Jälkkäriläisille, eli ne jotka eivät halua konserttiin osallistua, lähtevät suoraan koulusta kotiin. Laitamme näistä muistutusta vielä lähempänä.
Kädentaidoissa teemme pehmonallet ja erilaisia pääsiäisaskarteluja
|