|
|
 |
|
Pohjanlammen koulu on valmistunut vuonna 1988. Koulun suunnittelusta on vastannut Arkkitehtityö Oy, arkkitehdit Jorma Vesanen ja Arto Simonen.
Koulussamme annetaan opetusta 1.-6. luokkalaisille. Päärakennuksessa on tilat neljälletoista perusopetusryhmälle. Koulua laajennettiin 1992 viiden perusopetusryhmän lisärakennuksella ja toisen kerran kesällä 1996 kahdeksan luokan lisärakennuksella. Koulussa toimii nykyään 25 perusopetusryhmää, yhteensä 466 oppilasta ja 32 päätoimista opettajaa.
|
|
 |
Pohjanlammen koulu toimii kahdessa rakennuksessa. Piha-alueemme Pohjanlahdentien puoleisessa reunassa sijaitsee kuvassa oleva koulurakennus, jota itse kutsumme ylätaloksi, koska se on välituntipihalta katsottuna ylempänä kuin myöhemmin rakennettu lisärakennus Koivula.
Ylätalolla on rehtorin, koulusihteerin, terveydenhoitajan, koulupsykologin, kuraattorin ja vahtimestarin huoneet.Yläkoululla on 18 luokkahuoneen lisäksi myös teknisen -ja tekstiilityön luokat, liikuntasali, musiikkiluokka, atk-luokka ja erityisopettajan luokka.
Ylätalolaiset ruokailevat kahdessa kouluravintolassa; Helenassa ja Anjassa. Nämä kouluravintolat ovat saaneet nimensä emäntien mukaan.
|
|
|
|
|
|
 |
Vuonna 1996 koulumme välituntipihan toiseen reunaan rakennettiin lisärakennus nimeltään Koivula. Koivulassa työskentelevät alkuopetusluokat eli 1.-2. luokat. Syksyllä 2008 Koivulassa aloitti koulutyönsä neljä eppuluokkaa, kolme toppuluokkaa,yksi kolkkiluokka, starttiluokka sekä 1-3 -luokkien pienryhmä. Oppilaita Koivulassa on 166. Myös Koivulassa työskentelee oma erityisopettaja.
|
|
|
|
|
|