Luet koulumme yhtä tärkeintä yksittäistä vihkosta, lukuvuositiedotetta. Tähän on koottu tärkein informaatio, joka koskee koulumme yhteystietoja ja käytäntei-tä. Ajatuksena on, että vihkonen palvelisi perheitä mahdollisimman hyvin koko lukuvuoden aikana. Elämme kuitenkin maailmassa, missä kirjoitettu teksti saat-taa olla vanhentunutta hyvinkin pian kirjoittamisen jälkeen. Siksi julkaisemme-kin tämän ja kaiken muunkin kouluinformaation sähköisessä muodossa kou-lumme verkkosivuilla: http://www.peda.net/veraja/jyvaskyla/pohjanlammenkoulu .
Näitä sivuja päivitetään säännöllisesti ja etenkin pääsivulla olevat asiat ovat ajan tasalla. Tämä tiedote kannattaa kuitenkin säilyttää kotona ja työpaikoilta voi lueskella sähköistäkin versiota. Lukuvuoden alussa koittaa uuden alku myös tiedotteissa. Tämä on viimeinen kerta, kun lukuvuositiedote kopioidaan kaikkiin perheisiin paperiversiona. Kuukausitiedote siirtyy heti ensimmäisestä alkaen sähköiseksi jo tänä lukuvuonna ja se ilmestyy teille Wilman kautta. Monilla opettajilla on tapana tehdä myös muita tiedotteita ja niiden ilmestymisistä opet-tajat kertovat teille itse.
Vaikka siirrymme sähköiseen muotoon tiedotteissa, ei ole mahdotonta saada myös paperiversiota niistä. Kertokaa se luokanopettajalle, niin se toimitetaan teille. Poissaoloja ei pysty enää hoitamaan papereilla, vaan Wilma on ainut kei-no. Poikkeuksena on yli viiden päivän harkinnanvaraiset poissaolot (esim. lo-mamatkat), jotka anotaan rehtorilta luokanopettajan kautta. Lomake löytyy Wilmasta ja koulun kotisivulta kohdasta koulun arkipäivää>poissaolot. Wilma on ainut koulumme virallinen oppilasta koskeva yhteydenpitoväline kodin ja koulun välillä. Toivon, että seuraatte sitä aktiivisesti ja olette kiinnostuneita lapsenne kouluarjesta.
Tämän lukuvuoden painopiste/teema koko opetustoimessa on hyvinvointi ja oppiminen. Pyrimme myös meidän koulussamme ottamaan huomioon se toi-missamme ja ratkaisuissamme. Haastaisin kaikki Pohjanlammen perheet nou-dattamaan etenkin teeman ensimmäistä osaa kotiarjessa ja muistamaan ala-koululaisen hyvinvointiin liittyvät henkiset ja fyysiset asiat. Uni, ulkoilu ja oikea ravinto pitävät meidät kaikki virkeinä ja mahdollisimman toimintakykyisinä. Sel-laisina ihmisinä, jotka voivat kohdata eteen tulevat haasteet rohkeina ja huoma-ten myös lähimmäiset niin koulussa kuin kotonakin.
Antoisaa ja iloista kouluvuotta kaikille!
Petri -rehtori
|