|
Markku Tossavainen, Marianna Liminka ja Johanna Ahonen
Palokan koulumukana KroatianGlobe-
konferenssissa
Kansainvälinen Globe-konferenssi pidettiin tänä vuonna Kroatiassa, Sibenikin kaupungissa 28.6. - 6.7. välisenä aikana. Tapahtumaan osallistui 24 maata kaikilta mantereilta Australiaa lukuun ottamatta. osallistujia olin. 400, oppilaita, opettajia ja tutkijoita sekä projektin kansainvälisiä koordinaattoreita. Suomesta oli 12 osallistujaa, joiden matka- ja majoituskustannukset maksoi Opetushallitus oma kunta.Toiminnan koordinaattorina Suomessa on tällä etkellä ylitarkastaja Kaija Salmio petushallituksesta. Viime kädessä hän myös valitsi konferenssin suomalaisetosallistujat.
Koulumme on ollut mukana Globe-projektissa vuodesta 1997 alkaen. Projekti on kansainvälinen koululaisten, opettajien ja tiedemiesten ympäristön tutkimushanke, jossa tehdään havaintoja omalta sääasemaltasekä laajemminkin omasta ympäristöstä. Tulokset syötetään Globe-serveriin, josta ne ovat kaikkien nähtävissä jamyös hyödynnettävissä.Koulumme 7.–9.-luokkien oppilaat ja opettajat keränneet säähavaintoja vuodesta 1997 lähtien sekä tehneet muutakoulun lähiympäristöön liittyväätutkimustamm. Palokkajärven vesibiologiasta. Parin viime vuoden ajan olemme kehitelleet myös ns. kevätfenologiaprojektia (ks. http://www.peda.net/verkkolehti/projektilehdet)
muutaman suomalaisen koulun kanssa (Jeesiöranta, Salo, Jyväskylä, Espoo). Projektiin on liittynyt myös kouluja Virosta, Ruotsista ja Norjasta. Myös koulut Tsekistäja USAsta (Alaska) ovat tulossa mukaan projektiin.
Globe-projektinpäätavoite on saada oppilaat innostumaan pienten havaintojen ja tutkimusten teosta, ja samalla saada heidät ymmärtämään ihmisen ja luonnon välisen suhteen merkitys. Kroatian konferenssissa jokaisen osallistujamaan oppilailla oli mahdollisuus esitellä koulun omia tutkimuksia. Koulumme oppilaat Marianna Liminka ja Johanna Ahonen esittelivätyhdessä Viitaniemen koulun oppilaiden (Marjo Lehtinen ja Samuel Hienonen)kanssafenologiaprojektin tämänhetkisiä tuloksia. Konferenssin virallisena kielenä oli englanti.
Konferenssin päivät kuluivat paitsi mielenkiintoisia esitelmiä kuunnellessa myös maastotutkimuksia tehden. Oppilaat ja opettajat oli jaettu kymmenen hengen ryhmiin, joissa oli kahdeksan oppilasta eri maista, yksi opettaja ja tutkija, jonka tehtävänä oli toimia ryhmän johtajana. Retkiä tehtiin Krkan kansallispuistoonsekä Obonjan saarelle. Työt olivat ns. Globe-protokollan mukaisia töitä, eli samoja, joita onkukin koulu jo tehnytprojektin puitteissa.
| Mahtavaa oli suomalaisena tutustua Kroatian kaltaisen maan luontoon aivan uudenlaisesta näkökulmasta maata, vettä, ilmaa ja kasvillisuutta tutkien. Mahtavaa oli myös nähdä nuorten iloinenkansainvälinenkirjo, erilaisuus ja omaleimaisuus, joka antoi väriä koko tapahtumalle. Oppilaille ja opettajille seloi mahdollisuuksia uusien tuttavuuksien ja jopa ystävyyssuhteiden solmimiseen. Yksi hauskimpia tapahtumia oli kunkin maan esittelyt oppilaiden esittäminämusiikin, tanssin, laulun ja/taisoiton merkeissä. Suomalaisten koululaisten letkajenkkaesitys tempasi yleisön mukaansa reippaudellaan ja iloisuudellaan. Esitys uusittiin vielä Sibenikin torilla pidettävässä nuorisofestivaalissa. |
 |
Marianna Limingan ja Johanna Ahosen matkapäiväkirja Kroatian Globe-konferenssista
Lauantai 28.6.2003
Kahdeksan aikoihin lähti juna Jyväskylästä kohti Tamperetta, jossa junan vaihdon jälkeen jatkoimme matkaa kohti Helsinkiä. Siellä oli muutama tunti vapaa-aikaa, jonka jälkeen suuntasimme kohti lentokenttää. Kone Prahaan lähti 16.50. lentomatka sujui ongelmitta lukuun ottamatta koneen henkilökunnan kielitaidon puutetta. Perillä olimme 18.15. Sieltä jatkoimme matkaa kohti Splitiä tunnin kuluttua. Astuessamme ulos koneesta kostean kuuma ilma oli ensimmäinen havaintomme paikallisesta ilmastosta. Bussi Sibenikiin lähti 21.00 paikallista aikaa. Paikanpäällä olimme 22-23.00 aikoihin, jossa kuulimme, että meidät oli siirretty toiseen hotelliin, kun meidän piti alunperin mennä.
Sunnuntai 29.6.2003
Aamupala oli noin yhdeksän aikoihin. Aamupäivällä meillä oli runsaasti vapaa-aikaa, jonka käytimme mm. uimiseen ja auringon ottoon. Pystytimme myös oman esittelypöytämme, jossa ulkomaalaiset saivat tutustua Suomeen ja GLOBE -toimintaan. Pöydällä oli tarjolla myös joitakin maistiaisia kuten: salmiakkia, ruisleipää ja suklaata. Suklaa hävisi alta aikayksikön, kun taas salmiakilla ja ruisleivällä ei ollut niin suurta vientiä. Maistelijoiden joukkoon mahtui kuitenkin yksi saksalainen joka myönsi rehellisesti pitävänsä salmiakista. Iltapäivällä oli vuorossa avajaisseremonia ja sen jälkeen meillä oli taas vapaata. Illalla tutustuimme omiin ryhmiimme hotellin terassilla, joiden kanssa tulisimme työskentelemään tiistaina ja keskiviikkona kenttätöiden merkeissä.
Maanantai 30.6.2003
Aamupalan jälkeen kuuntelimme päivän avauspuheen lisäksi Dr. Dixon Butlerin tervetulopuheen. Aamupäivällä oli vuorossa oppilaiden esitelmiä joita katselimme kiinnostuneina. Iltapäivällä me suomalaiset lähdimme käymään Sibenikin keskustassa, jossa meillä oli pari tuntia aikaa tehdä ostoksia ja tutustua kaupunkiin. Tulimme takaisin hieman ennen illallista. Loppuilta vierähti iltaohjelmaa katsellessa.
Tiistai 1.7.2003
Aamulla lähdimme bussilla kohti Krkan luonnonpuistoa. Kun mutkainen ja kuuma bussimatka oli vihdoin ohi lähdimme ryhmiemme kanssa kävelemään kohti kenttätyöpisteitä. Siellä teimme tutkimuksia liittyen mm. maaperään, pilvisyyteen, kasvillisuuteen, aerosoleihin ja veteen. Lounaan söimme mahtavien vesiputousten äärellä, jossa oli mahdollisuus myöskin uida. Lounaan jälkeen jatkettiin taas tutkimuksia. Paluu hotellille oli 15-16.30 aikoihin. Iltaohjelmissa oli vuorossa mm. meidän letkajenkka- esitys, joka onnistui menestyksekkäästi.
Keskiviikko 2.7.2003
Lähdimme aamulla armeijan laivalla kohti Obonjan saarta. Matkustimme laivan ruumaan sulloutuneena eikä ilmastoinnista ollut tietoakaan. 45 tuskallisen kuuman minuutin jälkeen näimme taas päivänvaloa saavuttuamme perille, jossa teimme taas melko samanlaisia kenttätöitä ryhmissämme, kuitenkin hyvin erilaisessa maastossa. Yhdellä pisteellä saimme tutustua meren ihmeellisiin otuksiin: meritähtiin, merimakkaroihin jne… Lounaan jälkeen meillä oli runsaasti vapaa-aikaa, jonka vietimme uimalla ja auringossa löhöilyllä. Laiva saapui takaisin hotellin satamaan n. 18.00. Illalla ei ollut enää järjestettyä ohjelmaa, joten piipahdimme läheisessä kaupassa ja nettikahvilassa.
Torstai 3.7.2003
Jätimme avauspuheet väliin harjoitellessamme omaa esitelmäämme. Se käsitteli kevätfenologiaa ja männyn kukintaa. Esitys sujui hyvin ilman ongelmia. Oppilaiden esitysten jälkeen oli vuorossa Sibenikin historiasta kertova luento. Ruuan jälkeen pistäydyimme uimassa ja kaupassa. Illalla lähdimme Sibenikin keskustaan Kansainvälisille lasten festivaaleille, joka toimi samalla myös konferenssimme päätösjuhlana. Ohjelmaa riitti. Mekin esitimme toistamiseen letkajenkka-esityksemme, johon liittyi kiitettävän paljon innokkaita tanssijoita ympäri maailmaa.Paluu hotellille oli 23.00.
Perjantai 4.7.2003
Aamulla kävimme kuuntelemassa kenttätöiden tulokset, joiden jälkeen alkoi loppuseremoniat. Iltapäivällä lähdimme suomalaisen porukkamme kanssa kohti Sibenikiä, josta taas jatkoimme Splitiin. Siellä kävimme syömässä herkulliset pizzat ja sen jälkeen meillä olikin vapaa-aikaa kierrellä kaupungissa ja ostella kotiin tuliaisia ja matkamuistoja. Lähtö Splitistä oli kahdeksan aikoihin ja hotellilla olimme taas kymmenen jälkeen.
Lauantai 5.7.2003
Aamupalan jälkeen, meillä oli tapaaminen hotellin terassilla, josta sitten jatkoimme matkaa satamaan. Siellä meitä jo odottikin pienehkö risteilyalus, jolla matkustimme Kornatin saarelle. Matka kesti hieman yli kolme tuntia. Aika kului jutellen, korttia pelaillen ja kauniita maisemia ihaillen. Söimme myös päivällisen laivalla. Perillä meillä oli n. 1½ tuntia aikaa. Kävimme kävelemässä saarella ja limsalla. Perillä hotellilla olimme n. 17.00-18.00. Meillä oli vielä mahdollisuus vielä lähteä käymään Sibenikissä, mutta jäimme mielummin pakkailemaan tavaroita. Kaikki onneksi mahtui mukaan!
Sunnuntai 6.7.2003
Herätys oli jo ennen kukonlaulua, sillä jouduimme nousemaan neljältä! Bussi Splitiin lähti ennen viittä ja vaadittiin paljon tahdon voimaa, jotta sai pideltyä silmänsä auki. Lentokone Prahaan lähti n. 07.00. Prahaan päästyämme meillä oli n. 1½ tunnin tauko ja sitten jatkoimme matkaa kohti koti-Suomea. Helsinki-Vantaan lentokentällä olimme n.14.00 ja juna Jyväskylään lähti 16.00, johonka juuri ja juuri kerkesimme. Kellot kun sattuivat vielä olemaan Kroatian ajassa (-1h). Jyväskylässä olimme ennen kahdeksaa. Kotona oli taas ihan mukavaa olla, vaikka matka olikin mielenpainuva. Kiitos kaikille, jotka sen tekivät meille mahdolliseksi! |