Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Jyväskylä > Lohikosken koulu > Oppiminen ja kasvatus > Oppilaskunta >

Oppilaskunta

YLLÄPITOON >>    

Oppilaskunta

Lohikosken koulun oppilaskunta on jo 22-vuotias! Suomen alakouluista näin pitkään toiminutta oppilaskuntaa ei taida muualta löytyä. Oppilaskunnan hallitus koostuu viidennen ja kuudennen luokan oppilaista. Jäsenet valitaan vuosittain vaalilla. Lukuvuoden alussa toimitettavassa vaalissa kuudennen luokan oppilaiden joukosta valitaan oppilaskunnan puheenjohtaja. Varapuheenjohtaja valitaan viidennen luokan oppilaista. Lisäksi hallitukseen valitaan jäseniä ja varajäseniä.

Oppilaskunta saa heti syksyllä vastuullisen tehtävän osallistuessaan järjestämään vuosittain yhä enemmän suosiota saanutta Lohikoski-tapahtumaa. Toinen tärkeä työ on vuosittain ilmestyvän koulumme lehden, Lohikoskelaisen toimittaminen, jonka toimituskuntaan valitaan oppilaskuntaluokilta toimittajia, kuvaajia ja taittajia. Varsinaista painoprosessia lukuunottamatta lehti tuotetaan kokonaan omin voimin. Oppilaskunnan kokouksissa päätetään monista asioista ja järjestellään myös muita tapahtumia, joista vakiintunein lienee tammi-helmikuussa järjestettävä oppilaskuntaviikko. Lisäksi oppilaskuntaluokilta valitaan nettiryhmä, joka päivittää uutisia ja tapahtumia koulun verkkolehteen sekä äänentoistoryhmä, joka auttaa juhlien järjestelyissä ja huolehtii äänentoistolaitteiston kokoamisesta. "Emäntä ja isäntä" vastaavat juontotehtävistä.

 

Oppilaskunnan hallitus lukuvuonna 2010-2011

Gölly Melisa, puheenjohtaja
Siikaranta Sulo, varapuheenjohtaja
Hallituksen jäsenet: Korhonen Miili, Lohikainen Topi,
Rein Sanna, Kantanen Henri, Mikkola Jenna, Salonvaara Lasse,
Kuisma Tuomas, Kantala Sara ja Linnove Antti.