Lohikosken koulun toiminta-ajatuksena on tukea luovaa lasta kasvamaan suvaitsevaksi ja itseensä luottavaksi sekä oppimishaluiseksi ja oppimiskykyiseksi ihmiseksi, joka haluaa ottaa vastuuta itsestään ja ympärisristöstään.
Ohjenuoranamme on pyrkiä kasvattamaan ilmaisukykyisiä ja esteettiseen ajatteluun kykeneviä lapsia. Oppilaskunta ohjaa ja kannustaa yhteisten asioiden hoitamiseen. Opettelemme kantamaan vastuuta omasta ympäristöstä ja lähiympäristöstä. Teemme yhteistyötä lähiympäristömme päiväkodin, yläasteen koulun, kirkon ja lohikoskelaisten kanssa. Kehitämme jatkuvasti arviointia ja tuemme sekä ohjaamme oppilaan yksilöllistä oppimista ja tavoitteiden asettamista. Itsearvioinnilla kehitämme lapsen itsenäisyyttä ja vastuuntuntoisuutta. Vanhemmilla on myös mahdollisuus osallistua arviointiin.
|