Perusopetuksen valinnaisten aineiden tehtävä on syventää ja laajentaa perusopetuksen yhteisten oppiaineiden, erityisesti taide- ja taitoaineiden, mukaan luettuna kotitalous, sekä haluttaessa aihekokonaisuuksien tietoja ja taitoja oppilaan valinnan mukaisesti. Valinnaisten aineiden tehtävä on myös antaa oppilaalle mahdollisuus syventää harrastuksiaan ja löytää uusia kiinnostuksen kohteita. Valinnaisten aineiden tulee tukea perusopetuksen tavoitteita.
|
1. Musiikki, kuvataide, kotitalous ja käsityö jäävät pakollisina oppiaineina pois.
2. Kaikille oppilaille yhteisiä oppiaineita on 23 kurssia (=23 vuosiviikkotuntia) kahdeksannella ja 25 kurssia yhdeksännellä luokalla.
3. Kahdeksannelle ja yhdeksännelle luokalle oppilas valitsee yhteisten oppiaineiden lisäksi kuusi vuosiviikkotuntia valinnaisaineita.
Miten valitaan
1. Kohdasta A valitaan kaksi kahden vuosikurssin valinnaisainetta (=4 kurssia). Saksaa A2-kielenä opiskelevat valitsevat yhden kahden vuosikurssin valinnaisaineen. Nämä valinnat tehdään kahdeksatta ja yhdeksättä kouluvuotta varten.
2. Kohdan A valinnaisaineista annetaan oppilaalle numeroarviointi päättötodistukseen.
3. Kohdasta B valitaan kaksi valinnaisainetta kahdeksannelle ja kohdasta C kaksi valinnaisainetta yhdeksännelle luokalle. Kohtien B ja C valinnaisaineet ovat yhden vuosikurssin mittaisia ja niistä annetaan oppilaalle suoritusmerkintä todistukseen.
4. Valinnat merkitään valintakorttiin X:llä ja varavalinnat 1, 2 ja 3.
5. Valintojen perusteena tulee olla oppilaan harrastukset ja kiinnostus.
6. Mikään valinnaisaineista ei ole ehtona jatko-opinnoille.
7. Jokaisesta on kuitenkin hyötyä ja on hyvä muistaa, että taito- ja taideaineiden arvosanat otetaan huomioon haettaessa toisen asteen ammatilliseen koulutukseen.
|