Jyväskylän Lasten Parlamentin suunnittelu aloitettiin syksyllä 2005, jolloin kuntaan tehtiin alkukartoitus Suomen Lasten Parlamenttiyhdistys ry:n kautta. Samana syksynä Jyväskylä lähti mukaan Osallistuva oppilas - yhteisöllinen koulu -hankkeeseen. Heti alussa päätettiin, että on ensisijaisen tärkeää käynnistää ensin oppilaskuntatoiminta kaikilla alakouluilla, jotta se tukee kunnassa tehtävää työtä. Keväällä 2006 kouluttajaryhmä vieraili sellaisilla kouluilla, joissa oppilaskuntatoimintaa ei vielä ollut ja piti koko henkilökunnalle muutaman tunnin mittaisen koulutuksen aiheesta. Loppukeväästä kutsuttiin kaikki ohjaavat opettajat yhteen ja vahvistettiin vielä intoa jakamalla lisää materiaalia. Opettajan tueksi valmistettiin oppilaskunnan ohjaavan opettajan kansio.
Syksyllä 2006 jatkettiin opettajien ohjaamista ja tehtiin kysely sekä opettajille että rehtoreille siitä, kuinka heidän näkökulmastaan työ on koulussa alkanut. Keväällä 2007 kokoontuivat alakoulujen oppilaat suunnittelemaan omaa vaikuttamiskanavaansa. Suunnittelupäivän aikana päätettiin, että jokaisesta Jyväskylän kaupungin koulusta valitaan 3-4 oppilasedustajaa Lasten Parlamenttiin. Edustajat ovat 5.-6.-luokkalaisia ja heidät valitaan vaaleilla. Lasten Parlamentilla on kolme suurkokousta vuodessa: syksyllä järjestäydytään, tammikuussa jaetaan hankerahaa ja huhtikuussa arvioidaan.
Ensimmäiset vaalit järjestettiin helmikuussa 2007 ja maaliskuun 29. päivä oli ensimmäinen suurkokous, jossa paikalla oli 56 edustajaa ja runsaasti tiedotusvälineiden edustajia.
|