1990-luvulla leikkaukset ja karsimiset heikensivät toimintaedellytyksiä. Koulukohtaiset opetussuunnitelmat otettiin käyttöön. Musiikkipainotteinen opetus aloitettiin uutena työmuotona. Tällöin kouluyksikön itsenäisyys oli huipussaan Jyväskylässä, sillä opetussunnitelmatyön lisäksi hallintovaltaakin oli purettu kouluille ennätyksellisesti. Tämä sopi erinomaiseti Kypärämäen koululle, jota luotsasi kaukonäköisesti kokenut pedagogi ja hallintomies rehtori Yrjö Kuha. Kerhotoiminta pidettiin hengissä tiukassakin taloustilanteessa.
Rehtori Yrjö Kuhan jäädessä eläkkeelle marraskuun lopussa 1996 koulun rehtori vaihtui. Rehtorin valinta oli moni vaiheinen ja kiemurainen prosessi niin koulun sisällä kuin kaupungin hallinnossakin. Rehtoriksi valittiin Timo Knuuttila, joka oli toiminut luokanopettajana koulullamme vuodesta 1985 alkaen. Jonkin aikaa ennen valintaansa hän oli myös vararehtori.
Päätös musiikkiluokkatoiminnan lopettamisesta tuli lopulta keväällä 1997. Sitä vastustettiin ankarasti, mutta koulumme oppilaspohja oli liian pieni. Tai ainakin niin väitettiin.
Vuoden 1997 syksyllä aloitettiin autististen lasten opetus yhden luokan voimin. Toinen opetusryhmä aloitti syksyllä 1998. Ensimmäiseksi opettajaksi autismiopetukseen valittiin erityisluokanopettaja Sari Honka.
Koulumme täytti 50 vuotta syksyllä 1998 ja juhlia vietettiin 18.2.1999, tasan 50 vuotta vihkiäisten jälkeen. Komean juhlan juhlapuhujana oli opetushallituksen pääjohtaja Vilho Hirvi. Oppilaat ja henkilökunta lahjoitti koululleen suuren "Ajan kasvot"-reliefin. Nykyään se löytyy Yrjönportaasta Opintien tasolta.
|