● Kortepohjan koulu on monen ihmisen työpaikka, lapsen ja aikuisen.
● Koulussa jokaisella on oikeus tehdä työtään rauhassa ja turvallisin mielin.
● Koulumme on hyvä työpaikka kaikille, kun jokainen kunnioittaa tätä toisen oikeutta
ja pitää huolta yhteisestä omaisuudesta.
1. Otan huomioon toiset. Olen rehellinen, kohtelias ja ystävällinen sekä autan muita.
2. Teen työni niin hyvin kuin pystyn. Annan toisillekin työskentelyrauhan.
3. Huolehdin toisten ja omasta turvallisuudesta.
4. Pidän huolta yhteisistä ja omista tavaroista.
5. Vietän välitunnin sovitulla piha-alueella.
6. Pidän ympäristön kauniina ja siistinä.
7. Kuljen koulumatkat liikennesääntöjä noudattaen.
|