Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Jyväskylä > Halssilan koulu > Tukitoiminnot > Iltapäivätoiminta 'Jälkkäri' >

Iltapäivätoiminta 'Jälkkäri'

YLLÄPITOON >>    

Adjektiivi tarina

Teimme lasten kanssa pikkujouluissa adjektiivitarinan. Ideana oli, että lapset saavat luetella erilaisia adjektiiveja ja ne lisätään valmiiseen tarinaan. Lapset eivät tienneet millainen tarina on tulossa, josta sitte tulikin erittäin hauska.... Joka menee näin... (isolla kirjoitetut sanat ovat lasten keksimiä... )

Jälkkärissä on mahdottoman mukavaa

Olipa kerran Halssilan VIHAISESSA Jälkärissä kolme todella HÄMMÄSTYNYTTÄ ohjaajaa. YLEINEN Pasi ohjaaja aina kiusaa ÄRSYTTÄVIÄ lapsia. YSTÄVÄLLINEN Mirva ohjaaja puolestaan koko ajan häiritsee lapsia ja KIROILEVA Olli ohjaaja joutuu aina JALKAPALLOILEVIEN lasten jekuttamaksi. Kaikesta huolimatta ILKEÄSSÄ Jälkkärissä on aina tosi kivaa. Eikä lapset muista aina lähteä edes ajoissa ILOISEEN kotiin.

Joskus ILOISET lapset käyvät HERKULLISESSA salissa pelaamassa sählyä. Välillä huidotaan PAHAN HAJUISILLA sählymailoilla niin, että VOIMISTELEVIIN varpaisiin osuu ja niistä kuuluu TÖRKEÄ rutina. Joskus salissa on JUOKSEVA temppurata, johon kuuluu myös PUNAINEN patja. Siihen voi hypätä vaikka pepulleen tai KELTAISELLA mahaplätsyllä. Jalkapalloa on myös kiva pelata. Varsinkin silloin kun ROHKEAT aikuiset pelaa ISOKORVAISIA lapsia vastaan ja voittavat ihan helposti.

Jälkkärissä on myös kiva askarrella. Joskus ommellaan VIHREITÄ tyynyjä ja joskus tehdään SÖPÖJÄ hamahelmikoruja. Olisi vielä mukavampaa, jos ISOPÄISET lapset muistaisivat leikata HILJAISTA kangasta niin, ettei sitä menisi hirveästi hukkaan.

Läksyjä on aina mukava tehdä Jälkkärissä. Koskaan ne eivät ole liian vaikeita ja kaikki tekevät ne innokkaasti, huolellisesti ja hyvin.

SURULLISISTA piparkakuista tuli tosi ILKIKURISIA ja niitä oli mukava syödä. Kohta alkaakin PELOTTAVA joululoma ja jouluna kaikki saa paljon JOUTAVIA lahjoja, paitsi Pasi, koska on kiusannut liikaa lapsia ja RUUDULLISEN ikkunan takaa kurkkiva ISOSILMÄINEN tonttu on kertonut Joulupukille.

 

Marras-Joulukuu 2009

Jouluinen tervehdys Jälkkäristä !
Marraskuussa toiminta painottui sisätiloihin märkien kelien myötä. Talven tultua lisäämme taas ulkoilun määrää. Muistutamme sisäkenkien käytöstä. Lapsilla olisi hyvä olla ulkohousut ja vara rukkaset.
Marraskuussa askartelimme paljon ( mm.pullovärimaalauksella seinälakana,tuikkulyhdyt, taikataikina muovailua.) Pidimme myös levyraadin ja pantomiimituokion sekä kävimme salissa voimistelemassa, palloilemassa, sählyilemässä ja painimassa.

Joulukuussa leivomme pipareita, askartelemme joulukortteja sekä koristeita.
11.päivä perjantaina pidämme lasten kanssa pikkujoulut, johon lapset voivat halutessaan tuoda pienen määrän naposteltavaa. Pikkujoulujen jälkeen vanhemmat ovat tervetulleita nauttimaan pipareista ja glögistä sekä keskustelemaan menneestä syksystä.

Kiitos hyvästä yhteistyöstä kuluneen syksyn aikana ja mukavaa joulun odotusta kaikille.

Terveisin
Pasi, Mirva ja Olli
 

lokakuun kuukausikirje

Tervehdys Jälkkäristä !


Jälkkäri palaa uudistettuihin tiloihin syysloman jälkeen ja uusien tilojen käytäntöihin tutustuminen vie varmasti aikansa. Käytössämme on edelleen englannin luokka, kirjasto, ruokala ja tietysti liikuntasali. Vaihtovaatteita ( sukkia, hanskoja) olisi hyvä olla lapsilla mukana sekä omat sisäkengät/tossut.
Paljon on touhua riittänyt syyskuun aikana. Erilaiset askartelut mm.karvamato ovat olleet suosiossa. Myös pelejä on pelailtu, erityisesti shakki on ollut poikien suosiossa ja tyttöjen suosikki on ollut Twister. Syyskuun aikana pystyimme ulkoilemaan paljon ja erilaiset pallopelit ovatkin nostattaneet punaa lasten ja välillä myös ohjaajien poskille. Sählyn, koripallon, jalkapallon, pesäpallon ja yleisurheilun saloja on tutkailtu. Erityisen suosittua on ollut vanha kunnon pukkitaistelu, jossa varsinkin tytöt ovat olleet vahvoilla.

Lokakuussa vietämme kaikki ansaittua syyslomaa. Toivotamme kaikille hyvää lomaa.

Terveisin Pasi, Mirva ja Olli
 

Jälkkärin päivärytmi

Jälkkärissä ulkoillaan klo 12.15-13.45 välisenä aikana. Sateisina päivinä olemme sisällä. Välipala syödään klo 13.50 koulun ruokalassa. Läksyille on varattu aikaa välipalan jälkeen ja samalla erilaisiin tuokioihin. Loppu päivän n.klo 15.30 alkaen pyrimme olemaan ulkona. Jotta kaikki lapset saisivat päivän aikana raitista ilmaa myöskin ne jotka pääsevät vasta klo 14.15 koulusta.
 

Yhteystiedot

Halssilan Jälkkäri

puh. 040 733 5342

Lokintie 9, 40400 Jyväskylä

Vast. ohjaaja Pasi Laaksonen