Perjantaina menimmme koululle isäntiemme kanssa kahdeksaksi jättämään jäähyväisiä luxemburgilaisille ystävillemme. Tunnelma oli vähän haikea, mutta toisaalta odotimme innolla Ranskaan pääsyä. Yhdeksän jälkeen lähdimme kävelemään Eschin rautatieasemalle. Opettajat ja laukut menivät autoilla, mikä herätti kapinahenkeä miehistössä. Matkalla poikkesimme vielä karkkikauppaan ostamaan luxemburgilaisia erikoisuuksia, syötäviä puukeppejä. Juna-asemalla kokosimme joukkomme ja opettajat jakoivat jokaiselle viisi lippua. Ensimmäinen junamatka kesti 15 minuuttia ja toinen muutaman tunnin. Jälkimmäisellä junamatkalla vaunuosastoomme eksyi myös joitain tavallisia matkustajia, joita kävi sääliksi, sillä seurueemme oli melko äänekäs.
Menimme takseilla Nancyn juna-asemalta majapaikkaamme, Château de Remicouriin. Siellä asettauduimme huoneisiimme, meillä oli yksi viiden hengen huone tytöille, yksi pojille sekä yksi kymmenen hengen huone lopuille tytöille ja opettajille omansa. Siinä hetken ihmeteltyämme lähdimme etsimään ruokaa. Harhailujen ja muutaman sanaharkan jälkeen löysimme ruokakaupan. Kaupassa saimme vähän kosketusta ranskalaiseen kulttuuriin juuston ja patongin muodossa. Monen teki mieli salaattia tai hedelmiä luxemburgilaisen ruokavalion jälkeen, joten niitäkin tarttui ostoskoriin. Kaupassa vierähti jokunen tovi, jonka jälkeen lähdimme harhailemaan takaisin majataloomme, jossa söimme piknikin kommuunihuoneen likaisella lattialla istuen. Loppuilta sujui yleisen häröilyn merkeissä, hierottiin rinkan kannosta kipeytyneitä hartioita, tehtiin kampauksia ja tanssittiin balettia.
Oli kivaa olla Ranskassa vapaasti, ilman tarkkaa aikataulua, johon Luxemburgissa olimme tottuneet. Pidimme Chateâusta ja isosta huoneestamme paljon, vaikka opettajat toivatkin välillä vastakkaisia näkemyksiä esille.
Osa vietti illan rauhallisesti, osa ei. Yhtäkaikki, Nancyssa oli mukava olla.
Satu ja Linda
|
