Maire Vidgren-Hätinen asui kämppistensä kanssa kuvassa kauempana näkyvissä valkoisissa tornitaloissa, joissa joka ikkunan takaa löytyy pieni yksiö. Yksiötalot olivat ensimmäisiä Ylioppilaskylään valmistuneita rakennuksia, vanhin talo on vuodelta 1968. Etualalla vasemmalla näkyvään talokompleksiin tehtiin kaksioita, ja se valmistui vuosina 1973-74.
1970-luvun alun Ylioppilaskylässä oli ahdasta, mutta halpaa.
Maire Vidgren-Hätinen aloitti Jyväskylässä suomen kielen ja kirjallisuuden opinnot vuonna 1971. Iisalmesta muuttanut nuori nainen ehti asua hetken Kortemäessä alivuokralaisena, mutta pian hänelle lohkesi asunto silloin vielä osittain rakenteilla olleesta ylioppilaskylästä Kortepohjassa.
Ylioppilaskylässä asutaan nykyäänkin ahtaasti, mutta 70-lukuun verrattuna nykytilanne vaikuttaa luksukselta. 20 neliön pikkuyksiöön mahtui hyvin asumaan kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä aina 1990-luvulle asti.
─ Sen oli pakko onnistua. Mitä enemmän ihmisiä saman katon alla asui, sitä halvemmaksi se tuli. Keskustassa oli kolhooseja, joissa oli esimerkiksi kolme huonetta ja jokaisessa kaksi asukasta, Vidgren-Hätinen muistelee.
Sopiva rakastavaisille
Nykyajan opiskelijoita Vidgren-Hätinen ei enää pakottaisi ahtautumaan samalla tavoin.
─ Kyllä uskon, että nykyäänkin joku rakastunut pari voisi ihan mielellään olla tämmöisessä. Mutta ei ehkä nykyään, ihmiset ovat muuttuneet. Silloin ei vain ollut muuta mahdollisuutta.
Vuoden asumisen jälkeen hän sai kämppiksekseen liikunnanopiskelijan Porista, jonka kanssa tulee pidettyä yhteyttä tänäkin päivänä.
─ Lisäksi täällä asui paljon kavereita, jotka olivat muuttaneet Iisalmesta. Meillä oli oikein kiva yhteisö täällä.
Opiskeluvuosien varrella hän ehti mennä naimisiin ja hankkia lapsen. Yksiön lisäksi hän ehtikin asua myös perheasunnossa.
─ Silloin eivät päivähoitojärjestelyt olleet niin hyvät kuin nykyään. Kun poikani syntyi vuonna 1974, emme saaneet häntä mihinkään kunnalliseen hoitoon. Täällä oli sellainen lasten parkkipaikka, jonne sai vaunuissa viedä vauvan pariksi kolmeksi tunniksi, jotta ehti luennolla käydä. Sitten tietysti kaverit katsoivat välillä.
Päivähoito ei ehkä ollut hyvällä tolalla, mutta toista kylän silloista palvelua nykyiset asukkaat kenties arvostaisivat kovasti.
─ Silloin oli talon puolesta siivous ehkä kahden viikon välein. Sitä perusteltiin sillä, että muuten asunnot tulisivat liian sotkuisiksi, ja niissä hajotettaisiin paikkoja. Se oli samalla kontrollia.
Toveriyksiöihin ei paljon omaisuutta mahtunut, eikä opiskelijoilla ollutkaan juuri omia huonekaluja kuten nykyään. Televisiota käytiin katsomassa kerrosten yhteisissä olohuoneissa. Ravintola Rentukassa oli paljon erilaista toimintaa, ja lisäksi eri poliittiset liikkeet toimivat toki tuohon aikaan vilkkaasti.
─ Jokaisella oli oma rintanappi.
Silli ja piimä, krapulapäivän pelastus
Rentukka ehti valmistua juuri parahiksi Vidgren-Hätisen opiskeluaikana, ja hän ehti vierailemaan paikan harjannostajaisiinkin.
─ Rakennusyhtiö oli kutsunut kaikki kylän naispuoliset asukkaat juhliin. Siellä oli aloitettu jo päivällä hyvissä ajoin juhliminen, ja kun me saavuimme sinne, ehkä noin kello 18, rakennusliikkeen miehet olivat jo suunnilleen sammuneina.
Ilmaisen juoman virrattua seuraavan päivän pelasti silloin Taitoniekantien päässä sijainnut kauppa.
─ Siellä oli kotiin kuljetus, ja sieltä tilasimme sitten ruisleipää, piimää ja silliä, ja selvisimme sen päivän.
Vuonna 1976 oli Maire Vidgren-Hätisen aika muuttaa pois Kortepohjasta. Hän muutti perheineen Jyväskylän Seppälään, mutta ei malttanut pysyä niinkään kaukana opiskeluaikojen asuinsijastaan. Vuonna 1985 hän muutti takaisin Kortepohjaan Auvilankujalle.
─ En ole ikinä halunnut kauas Kortepohjasta enkä Jyväskylästä. Tämä on keskellä Suomea, täältä on lyhyt matka joka paikkaan ja Tikkakoskelta pääsee maailmalle. Ja tämä on tarpeeksi kaukana sukulaisista, hän naurahtaa.
-Ennen ylioppilaskylän rakentamista opiskelijoita oli majoitettu Kampukselle Naatiksi kutsuttuun rakennukseen. Se ei kuitenkaan riittänyt alkuunkaan nopeasti kasvaneille opiskelijamäärille. Silloisen kasvatusopillisen korkeakoulun asuntolassa oli tiukat sisääntuloajat ja järjestyssäännöt, jotka tosin asuntolan loppuaikoina heltyivät.
-Ylioppilaskunnan asuntolaa suunniteltiin aluksi Kuokkalaan tai kampukselle, mutta lopulta rakentaminen aloitettiin Wilhelm Schildtiltä ja kaupungilta lahjoituksina saadulle maalle uudella Kortepohjan asuinalueella.
-Ylioppilaskylän rakennustöiden lähtölaukauksen räjäytti joulukuussa 1967 itse presidentti Urho Kekkonen.
-Ensimmäisiin asuntoihin muutettiin vuonna 1968.
-Rakentaminen jatkui tasaisesti talo talolta vuoteen 1975 asti. Vuonna 1990 rakennettiin vielä kaksi uutta kerrostaloa.
-Nykyisin kylässä asuu reilut 1500 asukasta.
Katso video
Kolme vuotta Ylioppilaskylässä asunut Iiro-Pekka Airola päästi meidät vieraaksi asuntoonsa. Nykyisin näissä 20 neliön asunnoissa asutaan yksin, Maire Vidgren-Hätisen aikoihin kämppään ei kahden asukkaan lisäksi mahtunut paljon muuta.
Professorit purkavat graduruuhkaa vapaa-ajallaan Tutkintojärjestelmän umpeutuminen on aiheuttanut professoreille graduruuhkan, kun vuosikausia opinnäytteitään roikuttaneet ikiopiskelijat ovat päättäneet vihdoin valmistua.
Nykyisin opiskelijoilla on jo varaa nirsoilla asuntojen suhteen.
─ Soluasunnot kelpaavat aina vain huonommin ja huonommin. Jo 16-vuotiaat hakevat yksiötä, kertoo Keski-Suomen Opiskelija-asuntosäätiön talouspäällikkö Leila Niemi.
Syksyisin kaikki asunnot tulevat toki täyteen, mutta monissa kohteissa näkyy, että ne ovat asukkaille vain väliaikaisia ratkaisuja tai viimeisiä oljenkorsia.
─ Vanhimmissa ja kauimmaisissa kohteissa, kuten Kangaslammella ja eräissä Kuokkalan kohteissa, rupeaa soluasunnoissa näkymään jo tyhjäkäyntiä, Niemi valittelee.
Myllyjärvellä ja Roninmäessä tilanne ei ole niin huono, sillä sinne muuttaa vuosi vuodelta enemmän vaihto-opiskelijoita.
─ Heille kelpaa kyllä se neljän solukin. He nimenomaan haluavat soluun asumaan.
Sijainti ykkösasiana
─ Sijainti on kyllä ensimmäisellä, toisella ja kolmannella sijalla, kun meiltä kysellään asuntoja. Sen jälkeen tulevat vasta asunnon muut ominaisuudet, Niemi sanoo.
─ Kolmen kilometrinkin matka keskustaan on jo sellainen, että sen valitetaan olevan pitkä.
Uudisrakentamisen näkökulma onkin muuttunut vuosien aikana. Vielä 80-luvulla opiskelija-asunnoista oli pulaa, joten vallalla oli ”äkkiä ja paljon” ajattelu. Nykyään ei enää kannata rakentaa opiskelijoiden säilytysrasioita kaupungin reunamaille.
Tulevaisuudessa KOAS keskittyy vanhojen talojen korjauksiin. Niissä yritetään huomioida opiskelijoiden muuttuneet vaatimukset.
─ Esimerkiksi Ristonmaa on hyvä esimerkki, siellä kaikki neljän hengen solut purettiin, ja niistä tehtiin kaksioita tai yksiöitä.
Suuria muutoksia ei tulossa
Mutta mitä tulevaisuuden opiskelija-asuminen pitää sisällään? Voisi kuvitella, että asumisen tason odotettaisiin edelleen nousevan. Leila Niemen mukaan suurempia vaatimuksia ei kuitenkaan ole asukkaiden piiristä kuulunut. Esimerkiksi astianpesukoneita ei ole kovin moni kysylly, ja yhteinen pesutupakin kelpaa vielä.
─ Esimerkiksi nyt Myllyjärvellä kahden talon remontissa parannetaan seinien äänieristystä.
Asumismuodotkaan tuskin kokevat suurta mullistusta lähiaikoina. Meno kohti pienempiä ja vähäväkisempiä asuntoja on selvä.
─ Neljän hengen solut varmaankin poistuvat pikku hiljaa, sitä mukaa kun taloja remontoidaan.
Asumisen kehitystä estää eniten hinta. KOAS:lle opintotuen asumislisän enimmäismäärä on tietynlainen vuokrakatto, jonka yli on vaikea mennä. Toki varsinkin yksiöt maksavat usein reilusti enemmän, kuin mitä asumislisä antaisi myöten.
─ Kaikki yksiöt ovat kuitenkin täynnä, ja joku ne vuokrat maksaa, Niemi pohtii.
