Peda.net > Verkkoveräjien etusivu > Edellisen tason veräjä >

Seminaari2006

YLLÄPITOON >>    

YLE uutiset - Pääuutiset

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin ulkoministerikokous alkaa torstaina Helsingin Messukeskuksessa. Kaksipäiväiseen kokouksen pääasioiksi noussevat Venäjän suunnitelmat Euroopan turvallisuudesta ja Kaukasuksen tilanne Georgian elokuisen sodan jälkeen.
Iranin Suomelta vaatimat "terroristit" kuuluvat Iranin hallintoa kritisoivaan ihmisoikeusjärjestöön, sanoo ulkoministeri Alexander Stubb. Vieraat on kutsunut Suomeen eduskunnan ihmisoikeusryhmä, ja iranilaismiehet ovat vierailleet aiemmin myös Euroopan parlamentissa.
Iran vaatii Suomea luovuttamaan kaksi iranilaistaustaista miestä, joiden se väittää kuuluvaan vaaralliseen terroristijärjestöön. Tapauksesta kertoo Helsingin Sanomat. Poliisi otti miehet kiinni viime sunnuntaina Helsinki-Vantaan lentoasemalla. Vantaan käräjäoikeus päästi miehet keskiviikkona vapaaksi, mutta määräsi heidät matkustuskieltoon.
Veronpalautukset maksetaan torstaina pankkitileille. Ellei saajan tili ole verottajan tiedossa, palautuksen saa joulukuun 10. päivästä alkaen maksuosoituksena. Palautuksen saa 3,3 miljoonaa verovelvollista. Keskimääräinen veronpalautus on 593 euroa.
Kirjallisuuden Finlandia-palkinto jaetaan tänään torstaina. Ehdolla ovat Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin, Katri Lipsonin Kosmonautti, Arne Nevanlinnan Marie, Sofi Oksasen Puhdistus, Pirkko Saision Kohtuuttomuus ja Juha Seppälän Paholaisen haarukka.
Merten melusaaste on yhä vakavampi uhka valaille, delfiineille ja kilpikonnille. Pahimmillaan se voi johtaa lajien kuolemiseen sukupuuttoon, sanovat tutkijat. Heidän mukaansa ongelmaan tulisi puuttua mm. muuttamalla laivojen reittejä ja kieltämällä kaikuluotainten käyttö merialueilla, joilla asustaa uhanalaisia eläimiä.
Yhdysvaltain hallitus on myöntänyt Meksikolle apua huumeiden vastaiseen taisteluun. Meksikon pääkaupungissa Méxicossa keskiviikkona virallisesti luovutettu vajaan 200 miljoonan dollarin arvoinen avustuspaketti koostuu muun muassa helikoptereista ja lentokentillä käytettävistä tarkastuslaitteista.
Kauhajoen tapahtumien jälkeen kouluihin on kohdistettu yli 200 uhkausta. Sisäministeriö kokosi YLE Uutisten pyynnöstä tiedot kaikista syksyn aikana tehdyistä uhkauksista. Ensimmäiset syytteet uhkauksista nostetaan lähiviikkoina. Syyteharkintaan asti on toistaiseksi edennyt noin viisi tapausta eri puolilla Suomea. Sisäministeriön poliisiylitarkastaja korostaa, että uhkailijat saatetaan rikosvastuuseen.
Yt-neuvottelut ovat lisääntyneet syksyn aikana roimasti. SAK:n mukaan yhteistoimintaneuvottelut ovat koskettaneet tänä vuonna jo yli 51 000:ta työntekijää. Ammattiyhdistysjohtajat pelkäävät tilanteen pahenevan talven aikana.
Ulkoministeri Alexander Stubb (kok.) arvioi, että Etyjin torstaina alkavan ulkoministerikokouksen mahdollisuudet saada solmittua yhteinen poliittinen julistus ovat hieman parantuneet. Etyjin puheenjohtajana toimivan Stubbin mukaan Helsingin kokouksessa on kaksi ennakko-odotusten mukaista pääteemaa, jotka ovat Kaukasuksen ja Euroopan turvallisuustilanteet.
Kokoomus ja vihreät ovat onnistuneet lisäämään kannatustaan nuorten joukossa. Sitä vastoin keskusta ja SDP ovat menettäneet nuorison kannatusta. Taloustutkimus on selvittänyt YLE Uutisille puolueiden kannatusta eri ammattiryhmissä maaliskuun 2007 eduskuntavaalien jälkeen.
Itävaltalainen lentoyhtiö Austrian Airlines on päätymässä odotusten mukaisesti saksalaisen Lufthansan omistukseen. Lufthansa ilmoitti keskiviikkona, että se ostaa Austrian Airlinesista alkuvaiheessa noin 42 prosentin osuuden Itävallan valtion omistamalta hallintayhtiöltä ÖIAG:ltä.
Georgia ja Ukraina ovat tyytyväisiä Naton päätökseen lisätä apua maiden jäsenyyspyrkimyksissä, maiden edustajat ilmoittivat keskiviikkona Naton ulkoministerikokouksessa.
Euroopan komissio kieltää soijaa sisältävien vauvan- ja lastenruokien tuonnin Kiinasta EU:n alueelle. Komission mukaan syynä tuontikieltoon on kiinalaisesta soijatuotteesta löytynyt teollisuuskemikaali melamiini.
Pohjolan Voima Oy on julkistanut suunnitelmansa Kollajan tekojärven ja vesivoimalaitoksen rakentamiseksi. Uuden suunnitelman mukaan voimalaitosrakenteet sijoittusivat kauas koskista ja alueen kolmesta Natura-alueesta kaksi rajattaisiin padoilla kokonaan sen ulkopuolelle.
Torstaina alkava Etyj-ulkoministerikokous on myös suomalaisen kulttuurin kovatasoinen näytön paikka. Paikalle saapuville 1 200 kokousosallistujalle ja useille sadoille median edustajille halutaan esitellä Suomi houkuttelevana vierailukohteena.
Thaimaan epävakaa tilanne on aiheuttanut lentoyhtiö Finnairille tuntuvat kustannukset. Yhtiön mukaan poikkeusjärjestelyjen kustannukset ja tuottojen menetykset matkustaja- ja rahtiliikenteessä ovat tässä vaiheessa arvioituna yhteensä noin neljä miljoonaa euroa.
Moskovan euroviisuihin haluavien suomalaisartistien karsintapäivät ja kilpakappaleet ovat selvillä. Kappaleista alle puolet esitetään suomeksi. Kappaleet ovat kuultavissa YLEn euroviisusivustolla.
 

Teksti

hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei hip hei
 

Kalenteri

<<Joulukuu>> <<2008>>
Ma Ti Ke To Pe La Su
49 1 2 3 4 5 6 7
50 8 9 10 11 12 13 14
51 15 16 17 18 19 20 21
52 22 23 24 25 26 27 28
1 29 30 31
Näytä: Menneet | Tulevat | Kaikki
 

Blogi

hei
RSS
 

Mappi