Ala-koulu
Koulunsa aloittaville 1.-luokkaisille valitaan kummioppilaat yleensä 6.-luokan oppilaista.
Kummioppilaiden tehtävänä on tukea ja auttaa 1.-luokkalaista sopeutumaan kouluelämään ja löytämään oman paikkansa siellä.
Kummioppilaat ovat ansiokkaasti leikittäneet pieniä ekaluokkalaisia välitunneilla, sitoneet heidän luistinten nauhojaan sekä lukeneet satuja ja luettaneet 1.-luokkalaisen lukuläksyjä.
Toimintaa ohjaavat ja siitä vastaavat kulloisenkien luokkien luokanopettajat.
Yläkoulu
7.-luokkalaisille valitaan 8.-luokan tukioppilaista "kummitukarit". Nämä kummit auttavat kouluun liittyvissä kysymyksissä kummiluokkansa oppilaita ja kummitukareita on helppo lähestyä asiassa kuin asiassa. Vuoden aikana kummit pitävät myös luokilleen jaksojen taitteissa kummitunteja, joissa he kertovat erilaisista tärkeistä asioista luokalleen. Aiheina on ollut esimerkiksi kiusaaminen, nettikäyttäytyminen yms. Tuntien sisältö suunnitellaan ajankohtaisten aiheiden ympärille ja toiminnasta vastaa tukioppilaiden toiminnasta vastaava opettaja.
|