|
Joutsan-Luhangan yläasteen tietostrategia
Joutsan-Luhangan yläasteen tietostrategia
Tieto- ja viestintätekniikan tarve
Joutsan-Luhangan yläaste on kahden maaseutukunnan yhteinen yläaste, jossa opiskelee tällä hetkellä 191 oppilasta, opettajia on noin 20. Oppilasmäärät pysyvät syntyvyystilastojen mukaan lähes ennallaan vuoteen 2006, jonka jälkeen on odotettavissa merkittävää laskua. Tämä on huomionarvoinen seikka tehtäessä pitkän tähtäimen suunnitelmia oppilaitoksen kehittämisestä myös muun kuin tietotekniikan alueella. Peruskoulu asettaa oppivelvollisuuskouluna luonnollisesti täysin erilaisen ympäristön tieto- ja viestintätekniikan käyttämiselle ja opetukselle kuin esimerkiksi ammattioppilaitos sekä oppilaan että opettajan näkökulmasta katsottuna. Tietotekniikan osalta peruskoulun tärkein pyrkimys ja tarve lienee opettaa nuori väestö hyödyntämään tietokonelaitteita ja sähköisiä viestintämahdollisuuksia mahdollisimman monipuolisesti. Tämä atk-opetus tapahtuu pääosin omilla atk-oppitunneilla, mutta eri aineiden opettajien tietotekniikkataitojen parannuttua yhä enenevässä määrin integroituna eri aineiden opetukseen. Etäopetusta koulussamme ei suoranaisesti ole ja on luultavinta, että yleisesti peruskoulu tulee jatkossakin säilymään lähiopetuspaikkana, jossa tietotekniikkaa pyritään muulla tavoin hyödyntämään. Tämä ei sulje pois ulkopuolisten, jopa kansainvälisten asiantuntijoiden käyttämistä opetuksen apuna viestintätekniikkaa käyttäen eikä esimerkiksi opettajien etäopiskelua.
Vuonna 2003 uutena asiana osaksi koulumme tietojärjestelmää tuli liittyminen Peda.net kouluverkkoon. Jatkossa sen hyödyntämistä on tarkoitus jatkaa mahdollisimman monipuolisesti. Tällä hetkellä Peda.net -palvelun välityksellä ylläpidetään ns. verkkoveräjää ajankohtaisen tiedonvälityksen apuna. Lisäksi Peda.netin verkkotyökaluja ja-palveluja käytetään verkkolehden tekemiseen.
Seuraavassa on lyhyesti esitelty, mihin kukin koulussamme toimiva ryhmä nyt ja tulevaisuudessa tieto- ja viestintätekniikkaa tarvitsee. Tarpeet ovat pääosin kaikilla samanlaiset.
Oppilaat
- Tieto- ja viestintätekniikan käytön oppiminen
- Tiedonhankinta, käsittely ja tallentaminen
- Demonstrointi ja mallintaminen
- Yhteistyösuhteiden ylläpito ja kommunikointi (Sähköposti, Chat)
Opettajat
- Opetusmateriaalin hankinta, valmistus ja tallentaminen
- Sähköposti
- Tiedottaminen
- Etäopiskelu
- Vuorovaikutus ja kommunikointi
- OPS:n tekeminen
- Arviointi ja arkistointi
- Tilastointi ja oppimistulosten analysointi
Erityisesti opettajista on mainittava opon tarpeet. Eri oppilaitosten informaatio on helposti saatavilla Internetin välityksellä. Tässä tilanteessa on opolla oltava riittävä välineistö ja taito itse hakea ja ohjata oppilasta hakemaan tieto jatko-opintomahdollisuuksista. Oppilaitosten hakukaavakkeitakin on jo tänä päivänä saatavilla sähköisen verkon kautta.
Rehtori/Hallinto
- Lukujärjestyksien suunnittelu ja valmistaminen
- Arkistointi
- Sähköposti
- Yhteistyö muiden koulujen kanssa
- Tiedottaminen
- Yhteydenpito viranhaltijoihin
Laitteistojen ja ohjelmistojen nykytilanne
Joutsan-Luhangan yläasteella on tällä hetkellä yksi kokonaan varustettu tietotekniikkaluokka, jossa on yhteensä 10 konetta. Tekstiilityön luokkaan on sijoitettu yksi tietokone ja erityisopetusluokkaan yksi kone. Lisäksi yhdessä luokkatiloista on vaihtelevassa kunnossa olevia vanhoja (200-700Mhz) koneita 5 kpl, joita käytetään pääasiassa tietokoneen rakenne -valinnaiskurssin demonstraatiovälineinä eikä niissä ole tällä hetkellä sovellusohjelmia. Seuraavassa on esitelty laitesisältö pääpiirteissään sekä opetuksessa että hallinnossa.
OPETUS
11 kpl oppilaiden työasemia + 1 opettajan kone (10 kpl Celeron 2,0 GHz, 2 kpl 600 MHz, näytöt 17" CRT)
1 tulostin (Lexmark C510)
1 skanneri-tulostin yhdistelmä (HP PSC 500)
HALLINTO
6 kpl työasemia (2,8 Ghz, näytöt 17" TFT)
4 tulostinta
Hallinnossa koneet jakautuvat siten, että opettajien käytössä on opettajien huoneessa kolme työpistettä sekä tulostin. Rehtorilla, kanslistilla ja opolla on omat koneensa tulostimineen. Opettajien, opon ja rehtorin koneet kuuluvat ns. hallintoverkkoon, opetuskäyttöön tarkoitetut koneet on liitetty koulujen (ala-aste yläaste ja lukio) yhteiseen opetusverkkoon. Opetusverkon välityspalvelin on sijoitettuna yläasteen tiloihin. Palvelintila saadaan kunnan ylläpitämästä palvelimesta, joka on sijoitettu kansalaisopiston rakennukseen.
Kaikki koneet on varustettu Win XP tai Win98 käyttöjärjestelmillä sekä tekstinkäsittelyyn, taulukkolaskentaan ja grafiikkaan tarvittavilla perusohjelmistoilla
Määrällinen linjaus
Työskentely tulee jatkossakin tapahtumaan pääosin kasvokkain tapahtuvana opetuksena eikä tarkoituksena ole hankkia laajoja tietoverkkotyöskentelyyn tarvittavia laitteistoja ja ohjelmistoja. Ohjelmistot koostuvat sekä henkilökunnalla että oppilailla muutamista perusohjelmista, jotka ovat olemassa tälläkin hetkellä eli tekstinkäsittely- , taulukkolaskenta- , grafiikka- ja selainohjelmat sekä kotisivujen tekemiseen ja ylläpitämiseen tarvittavat ohjelmat. Tekstiili- ja teknisen työn opettajille hankitaan erityisohjelmia tarpeen ja tarjonnan mukaan.
Jatkossa on tarkoitus pysyä kehityksessä mukana ja uudistaa ohjelmistoja sekä oheislaitteita määrärahojen puitteissa. Pääosin pyritään hankkimaan vanhojen jo olemassa olevien ohjelmien päivityksiä ei niinkään täysin uusia sovelluksia. Näin käyttötaito saadaan pysymään paremmalla tasolla.Palvelintilan osalta tilanne on tällä hetkellä riittävä. Koulun käytössä on Joutsan kunnalta saatu/ostettu palvelintila.
Laadullinen linjaus
Tieto- ja viestintätekniikkaan suhtaudutaan jatkossakin välineenä eikä juurikaan uutena toimintaympäristönä. Tarkemmin sanottuna tekniikka on apuväline, jota käytetään opetuksen tukena ja esimerkiksi opettajien tietovarastona ja kommunikaatiovälineenä. Tavoitteena onkin, että yhä useampi opettaja saavuttaa sellaisen tieto- ja viestintätekniikan taitotason, että laitteistojen ja ohjelmien hyödyntäminen on monipuolista ja ylipäätänsä mahdollista. Eräänä keinona tämän saavuttamiseksi vuonna 2004 aloitettiin opetushallituksen tukemana Ope.fi projekti, jonka myötä muutamia opettajia osallistui tieto- ja viestintätekniikan täydennyskoulutukseen. Jatkossakin opettajille pyritään järjestämään koulutusta sekä koulun sisällä että ulkopuolella ulkopuolisten asiantuntijoiden opastuksella. Koulu pyrkii järjestämään laajempaa koulutusta myös tietotekniikan vastuuhenkilölle, joka vastaa tieto- ja viestintäteknisten laitteiden huollosta ja korjauksesta sekä muun henkilökunnan opastamisesta.
Strategian toiminnallistaminen
Joutsan-Luhangan yläasteella toimii IT-työryhmä, johon kuuluu rehtorin lisäksi kaksi tietotekniikan opettajaa. Kyseinen työryhmä vastaa kaikesta tietostrategiaan liittyvästä toiminnasta. Työryhmä tiedottaa strategiasta, sen suunnittelusta ja toteutumisesta säännöllisesti koko henkilökunnalle yhteisissä opettajakokouksissa. Kerran vuodessa järjestetään kysely sekä oppilaille että opettajille tieto- ja viestintätekniikan tarpeista sekä kone- että ohjelmistopuolella. Tiedottamisesta sivistystoimen johtajalle ja sivistyslautakunnalle vastaa rehtori. Rehtori huolehtii myös taloudellisia satsauksia vaativista toimenpiteistä. Laite- ja ohjelmistohankinnoista päättää rehtori yhteistyössä tietotekniikan opettajien kanssa. Hankinnoista huomioidaan eri aineiden opettajien kokouksissa ja epävirallisissa keskusteluissa antamat palautteet ja toiveet. IT-työryhmä laatii vuosittain raportin strategian toteutumisesta ja palautekeskustelujen jälkeen korjaa strategiaa tarpeen mukaan.
|